Harrastajan opas Dota 2 peliin

Dota 2 Harrastajan Opas

Harrastajan opas on tarkoitettu pelaajille jotka ovat sisäistäneet aloittelijan oppaan ja siirtyneet pelaamaan ihmisvastustajia vastaan. Harrastajan oppaan tarkoitus on viedä lukija syvemmälle pelin hienouksiin ja yksityiskohtiin, samalla ohjaten lukija kohti ranking-pelejä. Harrastajan oppaan kanssa oppii pelin yleisimpiä strategioita, taktisia elementtejä ja mennään syvemmälle aloittelijan oppaassa käsiteltyihin teemoihin. Kuka tahansa Dota 2:ta harrastava löytää varmasti tästä oppaasta jotakin uutta peliinsä.

Hahmon ja joukkueen rakenteen valitseminen

Oman pelihahmon, eli heron, valitseminen on yksi suurimmista pelin kulkuun vaikuttavista tekijöistä. Peliä opetellessa voit pelata mitä itsestä hyvältä tuntuu, mutta kun taitotaso ympärillä kasvaa, niin kasvaa myös joukkueen rakenteen merkitys. Ajoittain pelaaja joutuu poistumaan hieman omalta mukavuusalueeltaan jotta joukkueen valitsema strategia voi toteutua halutulla tavalla. Siksi on tärkeää opetella pelaamaan useita eri hahmoja, sillä oma lempihahmo ei välttämättä aina ole käytettävissä tai sovi joukkueen rakenteeseen.

Tässä muutamia yleisiä strategioita joukkueen rakentamiseen

Pusku
Joukkue rakentuu hahmoista jotka ovat vahvoja heti pelin alusta alkaen ja eivät vaadi useita esineitä ollakseen hyödyllisiä. Usein tälläisestä kokoonpanosta löytyy useita hahmoja jotka ovat hyviä puskemaan kohti vastustajaa ja tuhoamaan torneja. Mikäli näet vastustajan rakentamassa push-pelityylin joukkuetta on aika varautua siihen että pelin alussa ei ole aikaa farmata ja rakentaa rauhassa esineitä. Tämän pelityylin heikkous on luonnollisesti se että hahmot saavuttavat potentiaalinsa aikaisessa vaiheessa ja siten monet hahmot ovat vahvempia pelin edetessä pitkälle. Push-pelityylillä tuleekin voittaa ottelu nopeasti.

Esimerkiksi Lycan, Shadow Shaman, Nature’s Prophet, Broodmother, Chen ja Pugna ovat hahmoja jotka ovat vahvoja push-pelityylin kokoonpanossa. Tietenkin sopivia hahmoja on paljon näidenkin lisäksi ja ajan myötä pelaaja löytää omat lempihahmonsa tähän taktiikkaan

Yksi carry
Tämä pelityyli tunnetaa myös nimellä “1 carry ja 4 suojelijaa”, sillä sen perusidea on valita yksi todella vahva carry ja antaa kaikki mahdolliset resurssit tälle tehden siitä ylitsepääsemätön uhka. Joukkue ympärille rakentuu hahmoista jotka voivat tehdä tilaa carrylle ja suojella carrya. Tähän taktiikkaan usein vastataan ottamalla hahmoja jotka ovat vahvoja heti alkupelissä ja näin ei anneta aikaa carrylle kehittyä ja farmata. Taktiikan onnistuminen on kiinni siitä onnistuuko joukkue viivyttämään peliä niin pitkälle että carry saavuttaa potentiaalinsa.

Hyviä carry-hahmoja tähän taktiikkaan on esimerkiksi Anti-Mage, Terrorblade, Medusa, Arc Warden, Spectre ja Naga Siren. Kaikkia näitä hahmoja voi pelata myös perinteisemmissä taktiikoissa, mutta ne pääsevät elementtiinsä juurikin yhden carryn taktiikassa jossa ne saavat kaikki mahdolliset resurssit. 

Ajoitus 
Monet Dota 2:n kokoonpanoista ja taktiikoista on hyvin tiettyyn ajoitukseen suunniteltuja. Pelaajien tuleekin tuntea milloin hahmo ja joukkue on vahvimmillaan vastustajaan verrattuna ja iskeä tuolloin. Rakentamalla koko joukkueen tietty aika-ikkuna mielessä voidaan saada tietyssä vaiheessa peliä suuri etu omalle joukkueelle kun kaikkien hahmojen vahvuudet tulevat esiin samaan aikaan. Vaikkakin ajoitus on tärkeää missä tahansa kokoonpanossa, niin tässä on muutama esimerkki hahmoista jotka ovat hyviä juuri ajoitukseen perustuvan kokoonpanon rakentamisessa: Alchemist, Drow Ranger, Meepo, Huskar.

Kaikki nämä hahmot ovat erittäin vahvoja saadessaan tietyn esineen tai tietyn levelin, mutta heikkoutena on se että jos tätä aika-ikkunaa ei saada tehokkaasti hyödynnettyä niin pelin voittaminen enää myöhäisemmässä vaiheessa on hankalaa.

Tässä oli muutama yleisimmistä taktiikoista joukkueen rakentamisen suhteen. Kyseessä ei luonnollisesti ole ainoat taktiikat, sillä joukkueet rakentavat uusia taktiikoita ja kokoonpanoja kokoajan. Myös jokainen päivitysversio tuo mukanaan uudet vahvat hahmot ja taktiikat. Tuntemattomien pelaajien kanssa yhden taktiikan taakse asettuminen on usein haastavaa, mutta on tärkeää tuntea eri taktiikoita jotta voi pyrkiä itse edistämään oman joukkueen rakentamista. Hahmoja valitessa ensimmäisten valittujen hahmojen kannattaa olla sellaisia joita voi pelata useissa eri taktiikoissa, jotta ei heti hahmovalinnan alussa paljasta oman joukkueensa taktiikkaa. Esimerkiksi support-hahmon valinta harvoin paljastaa joukkueen taktiikasta liikaa asioita. Yleensä mid- ja carry-hahmojen valinta määrittää taktiikan suurelta osin, joten ne kannattaa pyrkiä valitsemaan viimeisenä. Tietenkin tämän taktiikan voi viedä vielä pidemmälle valitsemalla carry-hahmon heti alkuun, mutta antamalla sen sitten supportille ja valitsemalla oikean carryn vasta viimeisenä.

Lienee sanomattakin selvää että Dota 2:n hahmovalinta on monimutkainen kokonaisuus joka on tärkeässä roolissa ottelun lopputuloksen kannalta, mutta pelitaitojen karttuessa oppii ymmärtämään paremmin myös hahmovalinnan strategisia osia. Yksi tapa opetella hahmovalintojen taktiikkaa ja uusia kokoonpanoja on katsoa ammattilaisten pelejä. Nämä joukkueet suunnittelevat uusia taktiikoita työkseen ja sieltä voi ottaa vinkkejä myös omiin peleihin. Ja tietenkin ammattilaisten pelien ja hahmovalintojen katsominen on erittäin hyvää ajanvietettä. Selostajat ja analystit usein myös selittävät miksi tietty hahmo valitaan tai bannataan ja siten katsojan ymmärrys karttuu myös.

Wardit ja näkyvyys

Näkyvyys on yksi pelin tärkeimmistä asioista ja sen vaikutusta pelin kulkuun ja lopputulokseen ei voi aliarvioida. Se että tietää missä vastustaja pelaajat ovat on äärimmäisen tärkeää informaatiota ja joukkueen kannattaakin pyrkiä keräämään tietoa vihollisen liikkeistä niin paljon kuin mahdollista. Siihen oikeaoppinen wardien sijoittelu on erittäin tärkeässä roolissa. Yleisimmät paikat wardeille on tornien läheisyydessä jonne viholliset mahdollisesti käyttävät teleport-esinettä, runejen läheisyydessä ja yleisillä kulkureiteillä. Wardeja voi hyödyntää myös esimerkiksi jungle creeppien syntymisen ehkäisemisessä, mikä on ylimääräistä kiusaa vastustajalle. Wardien sijoitteluun vaikuttaa myös se mikä ottelun tilanne on. Wardien sijoittelu on hyvin erilaista mikäli olet tappiolla kun vertaa tilanteeseen jossa puskette syvälle vastustajan alueelle. Hyökätessä halutaan varmistaa ettei vihollinen pääse yllättämään sivustalta tai selustasta, kun taas puolustettaessa halutaan tietää vihollisten liikkeet lanejen välillä jotta ollaan puolustamassa oikeassa paikassa tai voidaan yllättää yksinäinen vihollinen joka siirtyy lanelta toiselle.

Vision ja Observer wardit ovat tärkeitä oman näkyvyyden saamisessa, mutta lähes yhtä tärkeää on ehkäistä vihollisen näkyvyyttä Sentry wardien avulla. Sentry ward paljastaa suurelta alueelta ympäriltään vastustajan wardit ja näkymättömät hahmot. Niinpä on tärkeää seurata vihollisen liikkeitä ja arvioida minne se sijoittaa wardinsa jotta ne voidaan tuhota tai niitä voidaan väistellä. Yleisimmät wardien sijoituspaikat usein myös tarkastetaan wardien varalta ja siksi on tärkeää olla innovatiivinen ja kokeilla uusia paikkoja wardeille ja näin yllättää vastustaja. Etenkin support-pelaajan kannattaa seurata minne muut pelaajat ja joukkueet sijoittavat wardejaan ja opetella tehokkaimmat paikat sekä wardien sijoittamisen että tuhoamisen kannalta. Myös jungle creeppien aikataulut, syntymispaikat ja stäckääminen on asioita joita supportin kannattaa opetella.

Yksi parhaista tavoista vastata vihollisen wardeihin on käyttää savuja läpi pelin. Savut tekevät kaikista sen sisällä olevista hahmoista näkymättömiä ja antaa liikkumisnopeutta. Näkymättömyys rikkoontuu vain jos pelaaja menee liian lähelle vastustajan hahmoa tai ottaa vastaan damagea. Näin pelaaja voi savun turvin ohittaa wardeja vapaasti ja yllättää vastustajansa. Kenenkään ei kannata pelätä savujen käyttöä, sillä niillä voi auttaa suuresti omaa joukkuetta ja niiden käytön oppii harjoittelemalla. Tietenkin on alueita jotka ovat parempia savuille kuin toiset, mutta lähtökohtaisesti jokainen savu on hyödyllisempi kuin ei savua lainkaan. Ja omalla esimerkilläsi voit rohkaista myös tiimikavereita savujen käyttöön.

Päivä- ja yö-näkyvyys

Nyt kun wardit ja niiden ympärille rakentuva näkyvyys on käytä läpi, on aika keskustella toisesta näkyvyyteen vaikuttavasta elementistä. Nimittäin Dota 2:ssa on ainutlaatuinen systeemi jossa näkyvyys on erilainen yöllä ja päivällä. Peli alkaa aina päivällä ja vuorokaudenaika muuttuu aina 5 minuutin välein. Päiväaikaan näkyvyys kattaa paljon suuremman alueen kuin yöaikaan, niinpä vihollinen on helpompi yllättää yöaikaan sillä vastustajalla on vähemmän aikaa reagoida hyökkäykseen ja on todennäköisempää että hyökkääjiä ei ole havaittu wardeilla. Vuorokaudenajat on usein jätetty pienemmälle huomiolle oppaissa, mutta me haluamme nostaa esiin sen tosiasian että päiväsaikaan näet puolet paremmin kuin yöaikaan ja se on iso strateginen tekijä.

Useilla heroilla on myös elementtejä joihin vaikuttaa vuorokaudenaika ja siten vuorokaudenaikojen vaihtelu vaikuttaa näiden hahmojen osalta peliin vielä normaalia enemmän.

Luna: Lunar Blessing kyky antaa ympärilleen Aura:n, joka vahvistaa näkyvyyttä yöaikaan. Maksimilelevelillä se tuplaa näkyvyyden öisin.

Lycan: Shapeshift kyky antaa Lycanille yli tuplaten pidemmän näkyvyyden yöaikaan.

Nightstalker: Kaikki Nightstalkerin kyvyt ovat vahvempia öisin. Dark Ascension kyky tekee automaattisesti päivästä yön.

Esineet

Esineet ovat tärkeässä roolissa kun hahmosta rakennetaan vahvempaa pelin aikana. Monesti pelaaja tottuu tiettyyn järjestykseen ja rakentaa hahmolle aina samat esineet, mutta on kuitenkin tärkeä ymmärtää miksi mikäkin esine rakennetaan ja mikä esine on hyvä missäkin tilanteessa. Monet esineet ovat hyviä vastaamaan vastustajan tiettyihin hahmoihin tai taktiikoihin ja tämän hyödyntäminen jää käyttämättä jos rakentaa aina samat tietyt esineet hahmolle. Esineillä voi myös paikata omasta joukkueesta löytyviä aukkoja, kuten vihollisten lamauttamista, hiljentämistä tai puhdasta damagea. Käymme nyt läpi muutaman esimerkin esineistä jotka ovat vahvoja tietyissä tilanteissa.

Monkey King Bar (MKB): Mikäli vastustajalta löytyy Evasion-kyky, kuten esimerkiksi Phantom Assassinilta löytyy, tai Butterfly-esine niin MKB:n avulla et voi olla lyömättä ohi lyöntejäsi.

Silver Edge: Jos vastustajalta löytyy hero jolla on vahva passive-kyky (esimerkiksi Bristleback), niin Silver Edgen osto voi antaa suuren edun joukkueellesi sillä sen avulla saat passive-kyvyn poistettua käytöstä hetkellisesti.

Heaven’s Halberd: Mikäli vastustajalla on yksi erityisen vahva carry, niin tämä esine on erittäin voimakas työkalu. Se estää kyseistä vihollista hyökkäämästä hetkeen ja se voi antaa joukkueellesi juuri tarvittavan määrän aikaa.

Link’s Sphere: Mikäli vastasta löytyy heroja joilla on voimakkaita yhteen kohteeseen kohdistettavia kykyjä tai vastustajat ovat ostaneet Scythe of Vyse esineen, niin Link’s Sphere on juuri mitä tarvitset. Etenkin jos kykenet selviämään kaikesta muusta, paitsi noista kohdistettavista kyvyistä.

Tässä on vain muutama esimerkki, mutta ne antavat esimakua siitä miten esineitä voi hyödyntää taktisesti. Tälläiseen reagointiin ei päästä mikäli aina seurataan jotain tiettyä opasta tai opittua kaavaa. Niinpä kannattaa opiskella eri esineiden hyötyjä ja miettiä kuinka niitä voi hyödyntää eri tilanteissa. Tässä harrastajan oppaassa ei voida käydä läpi kaikkia esineitä, joten näiden opiskelu jää lukija vastuulle. Toivottavasti tämä osio antoi kipinän opetella lisää esineiden käyttötarkoituksia.

Stäckäys ja lane pull

Kaksi käsitettä jotka eivät ole tärkeitä aloitteleville pelaajille, mutta kun taso kasvaa niin kaikki mahdollinen täytyy käyttää hyödyksi. Stäckäys tarkoittaa sitä että vedetään jungle creepit pois syntymäpaikastaan juuri ennen täyttä minuuttia jolloin uudet jungle creepit syntyvät, jolloin saadaan tuplattua creeppien määrä. Tämä tehtävä lankeaa usein supportille ja stäckätyt jungle creepit auttavat carryn kehitystä huomattavasti. Itse stäckäys ei vaadi suurta taitoa, mutta sen saaminen selkärankaan ja ajoitusten muistaminen ulkoa vaatii hieman harjoitusta. Kannattaa siis opetella tämä kikka ja käyttää sitä aktiivisesti.

Jokaisella campilla, eli jungle creeppien syntymäpaikalla on oma alueensa jonne creepit syntyvät. Jos mikä tahansa esine tai hahmo on tämän alueen sisällä niin uusia creeppejä ei synny. Dota:ssa on mahdollista nähdä nämä alueet napin painalluksella ja se helpottaa stäckäyksen opettelua. Normaali nappi tälle on ALT, mutta sen voi vaihtaa haluamakseen.

Kuvasta näet myös ajankohdan jolloin hyökätä jungle creeppien kimppuun saadaksesi ne liikkumaan lanelle ja taistelemaan lanella liikkuvien creeppien kanssa. Tätä kutsutaan lane pull - mekaniikaksi. Tämä vähentää vastustajalle saakka liikkuvien creeppien määrää ja siten voidaan vähentää vastustajan saaman kullan ja kokemuksen määrää. On tärkeää tietää milloin tätä mekaniikkaa kannattaa käyttää ja tutustumme siihen tarkemmin ammattilaisen oppaassa. 

Kikat ja vinkit

Harrastajan oppaan viimeisessä osiossa keskitymme pieniin kikkoihin ja vinkkeihin, jotka vievät pelisi seuraavalle tasolle. Nämä eivät suoraan tee sinusta parempaa pelaajaa, mutta voivat auttaa tiukassa tilanteessa ja ovat mukavia kikkoja näytettäväksi muille.

Ilmainen pullon täyttö - Mikäli sinulla on pullo (bottle) hallussasi, niin voit täyttää sen kätevästi antamalla sen torniin teleportanneelle tiimikaverillesi ja se täyttyy, sillä pelaaja saa päämajasta tulevan “rainbuffin” vielä muutaman sekunnin teleporttaamisen jälkeen. Näin pullo täyttyy ja tiimikaverisi voi antaa sinulle takaisin täyden pullon. Tämä ei ole mitenkään harvan ja valitun joukon sisällä oleva tieto, mutta sitä käytetään silti hyödyksi erittäin harvoin.

Ylimääräinen healthin palautuminen sivukaupassa - Jos sinulla on muutama ylimääräinen sekunti käytettävissä lanella odotellessa seuraavia creeppejä, voit mennä sivukauppaan ja ostaa Ring of Health (tai Ring of Mana) esineen kaupasta ja saat täyden rahan takaisin mikäli myyt sen takaisin 10 sekunnin kuluessa. Hyvin hyödyllinen kikka mikäli on hieman ylimääräistä aikaa käytettävänä.

Esineiden pudottaminen ylimääräisen manan tai healthin saamiseksi - Tämä vinkki kulkee käsi kädessä sen kanssa kuinka hyödyntää Power Treadeja. Tämä tarkoittaa sitä että kun käytät pulloa tai magic wandia niin haluat että sinulla on mahdollisimman vähän healthia tai manaa jotta saat parhaan mahdollisen tehon. Tämän saat aikaiseksi pudottamalla maahan esineet jotka antavat ylimääräistä manaa tai healthia. Esimerkiksi Tinker tai Storm Spirit voi hyötyä huomattavasti tästä vinkistä. Kannattaa kuitenkin olla varma ettei kimppuusi hyökätä tai sinua tuhota, sillä silloin olet vaarassa menettää esineesi pysyvästi.

Lane creeppien vetäminen - Kuten varmasti olet huomannut, lane creepit hyökkäävät kimppuusi mikäli käytät hiiren oikeaa painiketta vihollisen heron kohdalla. Monet eivät kuitenkaan tiedä että voit tehdä tämän keneen tahansa vihollisen heroon, jopa toisella puolella karttaa olevaan. Tämä kikka on oikein hyödyllinen mikäli haluat vetää creepit lähemmäs omaa torniasi jotta voit tuhota ne turvallisemmin. Tämä vinkki on hyödyllinen jos pelkäät että vastustajalle on tulossa apujoukkoja paikalle ja olet vaarassa tuhoutua.

Tornin kohteen muuttaminen - Kun torni hyökkää kimppuusi, voit vaihtaa sen kohdetta hyökkäämällä oman creeppisi tai kopiosi kimppuun ja näin torni siirtyy hyökkäämään tähän kohteeseen. Sinun ei siis tarvitse kävellä pois tornin alueelta vaan voit vaihtaa sen kohdetta napinpainalluksella. Samassa yhteydessä haluan myös mainita että kun yrität tuhota vastustajan heroa tornin alla, niin kannattaa hyökätä vastustajan kimppuun vasta kun olet tarpeeksi lähellä, sillä torni hyökkää kimppuusi heti kun käytä hiireän oikeaa painiketta vastustajaan. 

Toivottavasti opas avusti viemään pelisi seuraavalle tasolle! Mikäli tuntuu että jotkin tässä esitellyistä asioista on liian monimutkaisia, kannattaa ehkä kerrat aloittelijan oppaan sisällöt. Ja mikäli tuntuu että tämä opas on hallussa, haluat ehkä siirtyä ammattilaisen oppaan pariin. Onnea ja menestystä pelihetkiin ja rankingin nostoon.

Miika image

Miika

7 elokuu 2019

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x