Yli tuhat pelaajaa bannattu koodaamisen takia Fortnite World Cup karsinnoista

Yli tuhat pelaajaa bannattu koodaamisen takia Fortnite World Cup karsinnoista 

Fortnite World Cup 2019 turnauksen ensimmäinen karsintaviikko on takana päin, ja pelin ympärillä on riittänyt varsin suuri määrä sähinää, kuten oli odotettua. Viikottainen karsinnoissa jaossa oleva palkintopotti on käsittämätön miljoona amerikan dollaria, joka ei ainakaan vähennä pelaajien kiinnostusta turnausta kohtaan. Kun pelissä on tämänkokoiset rahasummat, ja mahdollisuus päästä New Yorkiin finaaleihin taistelemaan 30 miljoonasta, tuo se mukanaan myös valitettavasti negatiivisia lieveilmiöitä. 

Epic Games on itse julkaissut artikkelin, jossa se kertoo ongelmasta, sen laajuudesta, sekä niistä vastatoimista, jotka se on laittanut käytäntöön pointti pointilta, jotta asia tulee selkeästi esille. 

Kokonaisuudessaan ensimmäisen viikon aikana yli 1100 Fortnite pelitiliä on blockattiin kokonaan kilpailullisista peliauloista, sillä useat pelaajat olivat pelanneet useiden maanosien karsinnoissa, vaikka sääntöjen mukaan pelaaja saa pelata vain yhden maanosan karsintoja. Liki 200 blockin ansainnutta pelaajaa oli pelannut itsensä rahoille karsinnoissa, jotka he nyt menettävät sääntöjen rikkomisen myötä. 48 Fortnite pelitiliä blockattiin karsinnoista Epic Gamesin huomattua sekä todistettua, että pelitilillä oli pelannut useampi pelaaja, joka myös on vastoin turnauksen sääntöjä, jokainen pelaaja saa osallistua karsintoihin vain yhdellä tilillä, eikä sitä saa jakaa muiden pelaajien kanssa. 

Kahdeksan pelaajan tilit jäädytettiin yhteispelin seurauksena, sillä solo pelimuodossa toisen pelaajan kanssa yhdessä pelaaminen muita vastaan on sääntöjen vastaista, kun pelimuotona on ns. kaikki vastaan kaikki. Nämä kahdeksan pelaajaa ovat siis luoneet itselleen pareissa selkeän edun muita yksinään pelikentällä olleita pelaajia vastaan. Yksittäinen pelaaja, joka keräsi itselleen huomiota on Jonathan "JonnyK" Kosmala, joka edusti Team Kaliberia. Semifinaalien aikaan kyseinen pelaaja jäi kiinni huijausohjelmiston käytöstä, jonka seurauksena pelaaja menetti paikkansa organisaatiossa ja sai täyden kilpailukiellon Fortniteen. 

Epic Gamesin Fortnite World Cuppiin ja sen karsintoihin sijoittama käsittämätön 100 miljoonaa dollaria kiinnittää varmasti ihmisten huomion, ja saa toiset tekemään mitä tahansa saadakseen palan kakusta. Hienoa on kuitenkin huomata se, että Epic on ottanut kaikki huijaamiset sekä niiden yrittämiset tosissaan, jotta rahoille pääsevät ne, jotka ne oikeasti ovat ansainneet. Karsintojen alku oli osittain hieman murheellinen useiden pelaajien huijaamisyritysten vuoksi, mutta kiitos Epicin nopean sekä selkeän toiminnan koodaajat jäivät nuolemaan näppejään. Toivottavasti sanktiot ovat saaneet myös muut huijaamista suunnitelleet pelaajat miettimään kahdesti. 

Toivottavasti vältymme vastaavilta uutiso

Teemu image

Teemu

24 lokakuu 2019

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x