LEC Kevätkauden pudotuspelit 2019

League of Legends European Championship - Kevätkauden pudotuspelit - Berlin, Germany + Rotterdam, Netherlands - 29.3-14.4.2019

League of Legends European Championship on euroopan ammattilaisliiga. Liigassa on 10 joukkuetta, joista kuusi parasta etenee runkosarjasta pudotuspeleihin. Kaksi ensimmäistä pudotuspelikierrosta pelataan LEC-studiolla Berliinissä ja finaaliviikonloppu pelataan vaihtuvassa euroopan kaupungissa. Tällä kertaa finaaliviikonloppu pelataan Hollannin Rotterdamissa. Finaaliviikonloppuun osallistuu pudotuspelien kolme viimeistä mukana olevaa joukkuetta.

Pudotuspelien 200 000€ palkintopotti on maltillinen, mutta muilta osin panokset ovat todella suuret. Kevätkauden voittaja saa kutsun vuoden ensimmäiseen kansainväliseen turnaukseen, Mid-Season Invitationaliin. Mid-Season Invitationalissa ammattilaisliigojen voittajat kohtaavat toisensa. Kolme parasta kevätkauden joukkuetta saavat kutsun kesällä pelattavaan Rift-Rivals turnaukseen, jossa kolme parasta eurooppalaista joukkuetta kohtaa kolme parasta Pohjois-Amerikan LCS-liigan joukkuetta. Ja tärkeimpänä palkintoja pudotuspelijoukkueet saavat sijoituksensa mukaan Championship-pisteitä. Championship pisteitä saa kevät- ja kesäkauden pudotuspelijoukkueet ja eniten pisteitä kerännyt joukkue liittyy kesäkauden voittajan rinnalle maailmanmestaruuskisoihin. Loput kesäkauden pudotuspelijoukkueet sijoitetaan karsintaturnauksen kaavioon taistelemaan viimeisestä jäljellä olevasta paikasta maailmanmestaruuskisoihin.

Palkintopotti

  1. 80 000€
  2. 50 000€
  3. 30 000€
  4. 20 000€
  5. 10 000€
  6. 10 000€

Joukkueet

  • G2 Esports
  • Origen
  • Fnatic
  • Splyce
  • Team Vitality
  • SK Gaming

Pelisysteemi

Ensimmäisellä pudotuspeli-kierroksella kohtaavat sijoille kolmesta kuuteen päätyneet joukkueet. Sijalla kolme ollut joukkue valitsee haluaako pelata sijalle viisi vai kuusi päätynyttä joukkuetta vastaan. Toisella kierroksella ensimmäisen otteluparin muodostaa sijoille yksi ja kaksi sijoittuneet ja toisen otteluparin muodostaa ensimmäisen kierroksen otteluparien voittajat. Ensimmäisen otteluparin voittaja etenee suoraan finaaliin ja häviäjä pelaa toisen otteluparin voittajaa vastaan toisesta finaalipaikasta. Kaikki pudotuspelien ottelut pelataan paras viidestä formaatilla.

Ensimmäiselle kierrokselle Fnatic valitsi vastustajakseen Team Vitalityn ja siten Splyce saa vastustajakseen SK Gamingin. Toisella kierroksella ensimmäisen otteluparin muodostaa G2 Esports ja Origen. Toisessa ottelussa pelaavat ensimmäisen kierroksen otteluparien voittajat.

Ennakko

Pudotuspeleihin ennakkosuosikkeina lähtevät G2 Esports, Origen ja Fnatic. Näistä joukkueista runkosarjan lopussa vahvimpia esityksiä antoi Fnatic, joten Fnatic on ennakkosuosikki myös pudotuspeleihin. Jos Rotterdamin finaaliviikonlopussa pelaavat muut kuin nämä kolme joukkuetta, niin sitä voidaan pitää suurena yllätyksenä. 

FNATIC - TEAM VITALITY

Molemmat joukkueet ovat olleet kestomenestyjiä viime vuosina, joten toisen putoaminen kärkinelikon ulkopuolelle ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen on vähintäänkin harmillista. Fnatic voitti euroopassa kaiken mahdollisen viime vuonna ja oli maailmanmestaruuskisojen finaalissa. Team Vitality sijoittui viime vuonna keväällä neljänneksi ja kesällä kolmanneksi, sekä matkusti Fnaticin tapaan maailmanmestaruuskisoihin, jääden siellä juuri kärkikahdeksikon ulkopuolelle. 

Fnatic joutui tekemään menestyksekkään vuoden 2018 päätteeksi yhden pelaajavaihdoksen kun joukkueen tähtipelaaja Rasmus “Caps” Winther siirtyi G2 Esportsiin. Tilalle Fnatic otti tuoreen Espanjan liigan ja European Masters-turnauksen mestarin Tim "Nemesis" Lipovšekin. Kevätkauden alku oli todella vaikea Fnaticille ja kun puolet runkosarjasta oli pelattu Fnatic oli vasta sijalla kahdeksan. Fnatic käänti kuitenkin kurssinsa toisella puoliskolla ja voitti peräti yhdeksän ottelu peräkkäin. 

Team Vitality teki myös yhden pelaajavaihdoksen talvella. Pitkäaikainen EU LCS-konkari Mateusz “Kikis” Szkudlarek siirtyi uuteen Roque-joukkueeseen ja Team Vitality hankki korvaajaksi Lee "Mowgli" Jae-han Korean liigan Africa Freecs-joukkueesta. Mowgli pelasi syksyllä joukkueensa kanssa maailmanmestaruuskisoissa puolivälieriin saakka. Myös Team Vitality aloitti kautensa hieman hitaasti, mutta ensimmäisten viikkojen jälkeen joukkue taisteli liigan kärkisijoista. Team Vitalityn hyvä vire kuitenkin katosi viimeisillä viikoilla ja joukkue hävisi peräti kolme ottelua viimeisestä neljästä ja siten menetti runkosarjan lopussa peräti kolme sijaa.

Historiallisesti Fnatic on ollut vahvempi joukkue ja se onkin voittanut kaikki joukkueiden pudotuspelien kohtaamiset. Fnatic on myös ollut runkosarjan toisella puoliskolla tilastollisesti sarjan vahvin joukkue. Molempien joukkueiden vahvuudet ovat useamman ottelun pudotuspelisarjoissa, sillä molemmat pystyvät rakentamaan ainutlaatuisia taktiikoita ja pelaamaan laajalla rintamalla pelihahmoja. Kuitenkin Fnatic lähtee sarjaan ennakkosuosikkina ja ellei Team Vitality suoriudu selkeästi viime viikkojen esityksiä paremmin, niin ottelusarja tuskin venyy edes viidenteen otteluun.

Asiantuntijaveikkaus: Fnatic 3-1 Team Vitality

SPLYCE - SK GAMING

Splyce jäi syksyllä maailmanmestaruuskisojen ulkopuolelle ja päätyi vaihtamaan kolme pelaajistaan. Tamás “Vizicsacsi” Kiss ja Tore “Norskeren” Hoel Eilertsen ovat kokeneita EU LCS-pelaajia ja Marek “Humanoid” Brázda on kiertänyt pitkään euroopan pienempiä liigoja. Viime vuonna Splyce sijoittui keväällä kolmanneksi, mutta kesällä jäi kärkinelikon ulkopuolelle. Runkosarjan aikana Splyce on ollut ylemmässä keskikastissa koko kauden ajan, joten tasaisuus on ollut selkeästi Splycen vahvuus.

SK Gaming liittyi mukaan LEC:iin uutena joukkueena. Joukkueen kokoonpano on yhdistelmä kokemusta ja nuoria lupauksia. Joukkueen Korealaisvahvistus Choi "Pirean" Jun-sik on selkeä tähtipelaaja, mutta joukkueen vahvuus on hyvä yhteispeli kokeneempien pelaajien johtamana. SK Gaming on edellisen kerran pelannut euroopan korkeimmalla sarjatasolla kesällä 2015. SK Gaming on koko runkosarjan ajan ollut pudotuspeli-viivan alapuolella, mutta viimeisen viikon kaksi voittoa nostivat joukkueen mukaan pudotuspeleihin. Erityisesti voitot molemmista otteluista Fnaticia ja Team Vitalitya vastaan olivat tärkeässä asemassa joukkueen nousussa pudotuspeleihin. 

Joukkueiden molemmat kohtaamiset runkosarjassa päättyivät Splycen voittoon. Tämän lisäksi Splycen pelaajilla on huomattavasti suurempi kokemus pudotuspeleistä ja paras viidestä sarjoista. Nostankin Splycen selkeäksi suosikiksi tässä otteluparissa, mutta haluan kuitenkin nostaa esiin SK Gamingin yllätysvalmiuden. SK Gaming on runkosarjassa ollut parhaimmillaan juurikin peleissä joissa se on ollut ennalta altavastaajana. 

Asiantuntijaveikkaus: Splyce 3-1 SK Gaming

G2 ESPORTS - ORIGEN

Tämä ottelupari aloittaa pudotuspelit suoraan toiselta kierrokselta ja voittaja etenee suoraan kevätkauden finaaliin. 

G2 Esportsin vuosi 2018 oli menestyksekäs, vaikka sen voittokulku euroopassa päättyikin keväällä. Joukkue sijoittui keväällä toiseksi ja kesällä putosi jo puolivälierissä. Kesän pettymyksestä huolimatta joukkue raivasi tiensä maailmanmestaruuskisoihin ja eteni siellä välieriin saakka. Talven aikana joukkue teki varmasti yhden kaikkien aikojen puhutuimmista pelaajavaihdoksista siirtäessään Luka “Perkz” Perkovićin, yhden euroopan parhaista mid-lanereista, bot-lanelle ja palkatessaan Rasmus “Caps” Wintherin Fnaticista mid-laneen. Samassa yhteydessä myös support-pelaaja vaihtui kun Mihael “Mikyx” Mehle liittyi Perkovićin rinnalle. G2 Esports lähti kauteen ennakkosuosikkina ja onkin pitänyt kärkipaikkaa koko kauden ajan, vaikkakin joukkue on runkosarjan toisella puoliskolla hävinnyt yli puolet otteluistaan. 

Origen nousi lähes kulttimaineeseen vuosien 2015 ja 2017 välillä pelatessaan EU LCS:ssä. Joukkue oli puolitoista vuotta pois euroopan korkeimmalta sarjatasolta, mutta teki paluun LEC:n myötä Astraliksen taustalla toimivan RFRSH Entertainmentin alaisuudessa. Joukkue rakennettiin pelaajien ympärille jotka ovat osoittaneet tasonsa, mutta joiden vuosi 2018 oli enemmän tai vähemmän hankala. Merkittävimpänä nimenä Alfonso "Mithy" Aguirre Rodríguez joka hallitsi eurooppaa G2 Esportsin riveissä ennen siirtymistään legendaariseen TSM-organisaatioon, jossa peliesitykset jäivät heikoiksi ja vain vuoden mittaisiksi. Origenin runkosarja oli sijoitusten kannalta vuoristorataa ja tasaisuus viikosta toiseen puuttui. Origen oli kuitenkin tyly isäntä sarjataulukon häntäpään joukkueille ja sen ansiosta sijoittui toiseksi vaikka olikin ajoittain hankaluuksissa kärkijoukkueiden kanssa. Origen päätti runkosarjan kuuden ottelun voittoputkeen, joten joukkue on valmis pudotuspeleihin.

Kyseessä voi hyvinkin olla pudotuspelien tasaisin ottelupari. G2 Esports hallitsi runkosarjaa, vaikka kauden loppu olikin hankala. Origen taas oli ensimmäisellä puoliskolla hankaluuksissa, mutta teki hyvän nousun toisella puoliskolla. Tämän otteluparin lopputulosta on vaikea ennustaa, mutta uskon että päästään näkemään täydet viisi ottelua.

Asiantuntijaveikkaus: G2 Esports 3-2 Origen

 

Miika image

Miika

28 maaliskuu 2019

Tulevat Tapahtumat

Worlds 2020 image
Lue lisää
LCK kesäkausi 2020 image
Lue lisää
LCS kesäkausi 2020 image
Lue lisää
LEC - kesäkausi 2020 image
Lue lisää
LPL kesäkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends - League Champions Korea (LCK), Kevätkausi 2020 - South Korea - 5.2-x.x.2020 image
Lue lisää
League of Legends - Kiinan LPL-liiga - kevätkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends European Championship (LEC) - Kevätkausi 2020 - Berliini, Saksa image
Lue lisää
League of Legends Championship Series (LCS) - Kevätkausi 2020 - Los Angeles, USA image
Lue lisää
League of Legends - All-Star 2019 - Las Vegas, USA - 5.-7.12.2019 image
Lue lisää
League of Legends - Worlds-maailmanmestaruuskilpailut 2019 - Saksa, Espanja ja Ranska - 2.10-10.11.2019 image
Lue lisää
League of Legends European Championship (LEC) - Kesäkausi 2019 - Berliini, Saksa - 7.6 - 10.8.2019 image
Lue lisää
League of Legends Mid-Season Invitational image
Lue lisää
League of Legends Championship Series (LCS) - Kevätkauden pudotuspelit - Los Angeles, US + St. Louis, US - 30.3-13.4.2019 image
Lue lisää
League of Legends European Championship - Kevätkauden pudotuspelit - Berlin, Germany + Rotterdam, Netherlands - 29.3-14.4.2019 image
Lue lisää
League of Legends - Worlds-maailmanmestaruuskilpailut 2018 - Seoul, Busan, Gwangju, Incheon South Korea - 1.10-3.11.2018 image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x