Overwatch maailmanmestaruuskilpailut 2018

Overwatch World Cup 2018

Maajoukkueiden World Cup on noussut jokavuotiseksi kohokohdaksi Overwatch-väelle. Tämä turnaus oli jo kolmas laatuaan. Matka mestaruuteen on World Cupissa pitkä, sillä 24 valtiota joutui ensin taistelemaan tiensä pudotuspeleihin ja sitä kautta kohti finaalipelejä.

Sijoitukset

  1. Etelä-Korea
  2. Kiina
  3. Kanada
  4. Iso-Britannia
  5. Australia
  6. Suomi
  7. Ranska
  8. Yhdysvallat

Pelisyteemi:

Lohkovaihe: 24 parasta Overwatch-valtiota jaettiin neljään lohkoon, joista jokainen pelattiin erillisissä tapahtumissa ympäri maailmaa. Isäntämaat olivat Etelä-Korea, Yhdysvallat, Thaimaa ja Ranska. 

Lohkon kuusi joukkuetta pelasi kerran jokaistan lohkon joukkuetta vastaan ja lopuksi kaksi parasta joukkuetta eteni pudotuspelivaiheeseen. Näin kahdeksan parasta valtiota kohtasivat toisensa Yhdysvaltojen Anaheimissa jokavuotisessa Blizzcon-tapahtumassa pelattavissa pudotuspeleissä.

Pudotuspelit: Perinteinen kaavio, jossa häviäjät putoavat ja voittajat etenevät seuraavalle kierrokselle. Kaikki pelit pelattiin paras viidestä, paitsi finaali paras seitsemästä pelisysteemillä.

Turnauksen yhteenveto:

Etelä-Korea on aina selkeä ennakkosuosikki kun puhutaan Overwatchista ja niin myös tällä kertaa. Kukaan ei tosissaan uskonut että jokin muu valtio voisi haastaa Etelä-Korean ja se näyttikin mahtinsa voittamalla avausottelussa Australian rumin 3-0 lukemin.

Välierästä odotettiin todellista herkkupalaa kun kotiyleisön edessä pelaavan Yhdysvaltojen odotettiin kohtaavan Etelä-Korea välierässä. Toisin kuitenkin kävi! Yhdysvaltojen pudotuspelitaival alkoi Iso-Britanniaa vastaan, jolla oli kokoonpanossaan ainoastaan yksi Overwatch-liigan pelaaja Isaac "Boombox" Charles. Kotiyleisön tukema Yhdysvallat mureni täysin ottelussa. Tämä ottelu tullaan muistamaan yhtenä suurimmista Overwatch-yllätyksistä koskaan, sillä Yhdysvaltojen piti olla suuri ennakkosuosikki mutta lopulta se oli altavastaaja jokaisessa kartassa. Se onnistui voittamaan yhden kartan, mutta Iso-Britannia hoiti vakuuttavasti loput kolme.

Iso-Britannian maaginen turnaus sai kuitenkin kolhun välierässä. Kaksi ensimmäistä karttaa olivat todella tasaisia, mutta Etelä-Korea onnistui kääntämään ne voitoikseen ja sitä kautta voittamaan ottelun menettämättä karttaakaan. Suorin lukemin häviäminen ei kerro totuutta ottelun tasaisuudesta Iso-Britannian osalta. Oli ihailtavaa nähdä että kokematon joukkue pystyi tosissaan haastamaan Etelä-Korean. Iso-Britannia lähti pronssiotteluun täynnä itseluottamusta, mutta joutui totetamaan Kanadan vahvemmakseen täyden viiden kartan ottelusarjan päätteeksi. Neljäs sija on kuitenkin huomattavasti parempi kuin joukkueelle ennakoitiin ja voidaan olettaa että joukkueen pelaajat herättivät kiinnostusta OWL-joukkueissa. Mielenkiintoista nähdä mihin joukkue kykenee ensi vuonna.

Etelä-Korealla oli edessään kolmas World Cup finaali ja tällä kertaa vastustajaksi selvisi Kiina. Kiina oli voittanut puhtaalla 3-0 pelillä molemmat pudotuspeliottelunsa. Etelä-Korea ei antanut Kiinan kärsiä kauaa ja voitti finaalin suoraan neljässä kartassa. Näin Etelä-Korea otti kolmannen World Cup kullan kolmesta mahdollisesta. Saa nähdä kuka pystyy ensimmäisenä nappaamaan kullan Etelä-Korean nenän edestä.

Turnauksen arvokkain pelaaja: Sung-hyeon “JJoNak” Bang

Etelä-Korean support-roolin pelaaja pelasi mahtavan turnauksen ja pelaajalla on takanaan mahtava kausi muiltakin osin. Hänet valittiin myös Overwatch-liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. JJoNak edustaa New York Excelsior-joukkuetta.

 

Miika image

Miika

31 heinäkuu 2019

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x