10 parasta Dota 2-joukkuetta

10 parasta Dota 2 - joukkuetta juuri nyt!

Voi hyvinkin sanoa että Dota 2 - esports yhteisössä on meneillään täydellinen kaaos meneillään olevan pandemian vuoksi. Turnaukset ovat vaihtuneet oman maanosan sisällä pelattaviksi verkkoturnauksiksi ja se tekee maailmanlaajuisen rankingin tekemisestä todella haastavaa. Me kuitenkin teemme parhaamme listataksemme kymmenen maailman kovinta Dota 2 joukkuetta. Listausta ei helpota se että monilla joukkueista on ollut erittäin vaihtelevia tuloksia verkkoturnauksissa. Tämä aika on normaalisti se jossa rankingeja tulee ovista ja ikkunoista, sillä vuoden kohokohta TI olisi jo nurkan takana. Tänä vuonna The International - mestaruusturnaus on kuitenkin lykätty ja nyt joukkueilla on pieni hengähdystauko edessään. Tauko tulee tarpeeseen, sillä kevään ja kesän aikana on pelattu ESL One LA, WePlay Pushka, OGA Dota PIT ja BTS Pro Series. Maailman kärkinimille on kertynyt huomattavan paljon otteluita ja se luonnollisesti hieman helpottaa listan laatimisessa. 

1. Team Secret

Listan ensimmäinen nimi tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Team Secret on voittanut viisi perättäistä turnausta, kaikkien finaalit suoraan kolmessa ottelussa. Toukokuussa joukkue voitti 18 perättäistä ottelusarjaa. Joten tilastot eivät tässä tilanteessa valehtele, vaan Team Secret on aidosti maailman paras joukkue tällä hetkellä. Ennen kauden alkua ilmassa oli kysymysmerkkejä sen suhteen pystyisikö Lasse "Matumbaman" Urpalainen nostamaan Team Secretin uudelle tasolle Yeik "MidOne" Nai Zhengin huippusuoritusten jälkeen. Tulokset puhuvat puolestaan ja tuskin kukaan epäilee enää Matumbamanin hankkimisen järkevyyttä. Clement “Puppey” Ivanovilla on loistava kyky luoda toimiva ilmapiiri joukkueeseen ja nykyinen viisikko näyttää lähes pysäyttämättömältä. Juuri tällä hetkellä näyttää että pelaajat voivat pelata mitä heroa haluavat ja kukaan ei kykene pysäyttämään heitä. Joukkueen kannalta on harmi että TI on siirretty, sillä on hyvin suuri todennäköisyys sille että nykyisessä vireessä oleva Team Secret olisi päässyt nostamaan pokaalia ilmaan siellä. Team Secret on toki ennenkin lähtenyt ennakkosuosikkina vuoden pääturnaukseen, mutta nyt ylivoima on ollut sillä tasolla että ehkä viimein olisi ollut Team Secretin aika näyttää mihin se pystyy.

2. PSG.LGD

On selkeää että PSG.LGD on viime vuodet ollut Kiinan ykkösnimi ja se on suuri saavutus, sillä Kiinasta löytyy useita aivan loistavia joukkueita. Joukkue menetti alkuvuodesta Wang "Ame" Chunyun, mutta pitkään kestäneen hakuprosessin kautta se löysi tilalle EHOME:ssa, Vici Gamingissa ja Keen Gamingissa pelanneen Ren “eLeVeN” Yangwein. Ensimmäiset kuukaudet uudella kokoonpanolla eivät olleet helppoja ja joukkue sai osakseen paljon kritiikkiä. PSG.LGD on kuitenkin löytänyt sen jälkeen loistavan vireen ja se on voittanut peräkkäin sekä DPL:n toisen kauden että ESL One Birminghamin. PSG.LGD on tunnetusti herännyt eloon TI:n lähestyessä ja sen huippusuoritukset ovat tänä vuonna osuneet samaan ajanjaksoon vaikka itse vuoden pääturnaus onkin siirretty. On vaikea sanoa kuinka vahvasti PSG.LGD pystyisi haastamaan Team Secretin, koska joukkueet eivät pandemian takia pääse pelaamaan vastakkain. PSG.LGD on kuitenkin mielestämme lähimpänä Team Secretin tasoa.

3. Invictus Gaming

Olemme nostaneet IG:n esiin jo pidemmän aikaa yhtenä potentiaalisimmista joukkueista nousemaan maailman kärkeen. Nyt näyttää siltä että joukkue alkaa vastaamaan suuria odotuksia. Zhou “Emo” Yi näyttää kerta toisensa jälkeen todella viihdyttäviä otteita mid lanella ja tällä nuorella tähdellä on edessään todella valoisa tulevaisuus. Konkaripelaaja Hu “kaka” Liangzhi on ohjannut nuoret pelaajat aivan loistaviin otteisiin jo nyt ja vaikuttaa siltä että joukkueella on vielä varaa kasvaa ja kehittyä. Valitettavasti joukkueen erottaa kärkikaksikosta se että se on onnistunut tasaisin väliajoin häviämään otteluita jotka ovat jo näyttäneet melkein varmoilta voitoilta. Tämä epätasaisuus jarruttaa joukkueen menestystä ja kun ratkaisu tähän löytyy niin IG tulee haastamaan kärkikaksikon toden teolla. Tänä vuonna IG on sijoittunut toiseksi CDA-liigassa, DPL:ssä ja ESL One Birminghamissa. Se on kerta toisensa jälkeen joutunut nöyrtymään PSG.LGD:lle ja siten se on myös isoveljensä alapuolella tässä listauksessa. 

4. Fnatic 

Tämä vuosi on ollut täynnä onnistumisia ja epäonnistumisia Fnaticille, mutta lipsahduksista huolimatta on selvää että Fnatic on parasta mitä Kaakkois-Aasiasta on tarjolla. Joukkue on yhdistelmä Daryl Koh “iceiceice” Pei Xiangin tapaista kokemusta ja Nuengnara “23savage” Teeramahanonin mukanaan tuomaa raakaa talenttia. Kun katsoo Fnaticin otteluiden parhaita paloja on nuori 23savage suuressa roolissa carry-pelaajana. 23savagen loistavat otteet ovat suuri syy Fnaticin neljänteen sijaan tässä listauksessa. Fnatic voitti BTS Pro Seriesin ensimmäisen kauden, mutta joutui tyytymään toisella kaudella kolmanteen sijaan. Joku voi ihmetellä kuinka Fnatic on yltänyt näin ylhäälle tässä listauksessa näillä meriiteillä, mutta Kaakkois-Aasia on erittäin aliarvostettu maanosa. TNC.Predator, Geek Fam tai BOOM Esports ovat kaikki lähellä tälle listalle päätymistä. Jos nyt pelattaisiin kansainvälisiä turnauksia, olen varma että Fnatic osoittaisi epäilijöilleen kuinka vahvassa vireessä se on.

5. Vici Gaming

VG menetti viime vuoden päätteeksi mahdollisesti maailman parhaan pelaajan, Pan “Fade” Yin, ja se on näkynyt selkeästi joukkueen suorituskyvyssä. Pelit suuriin saappaisiin astuneen Xiaong "Pyw" Jiahanin kanssa olivat alkuun haastavia, mutta pikkuhiljaa joukkue on löytänyt jälleen hyvän vireen. VG voitti OGA Dota PIT:n, mutta muissa turnauksissa se on sijoittunut finaalipelien ulkopuolelle. Vici Gaming on tällä hetkellä juuri ja juuri Kiinan kolmanneksi paras joukkue. Royal Never Give Up on aivan VG:n kannoilla kolmanneksi parhaan joukkueen aseman suhteen ja se tarkoittaa että joukkueen täytyy jatkaa kehityskaartaan.

6. Nigma

Legendaarinen Nigma sijoittui toiseksi TI9:ssä, mutta sen jälkeen joukkueella oli pitkän aikaa todella vaikeaa. Joukkue on kuitenkin täynnä kokemusta ja taitoa, joten oli vain ajan kysymys että joukkue palaa huippukuntoon. Keväällä Nigma kaatoi huikeilla otteilla Team Secretin WePlay! Tug of War: Mad Moon finaalissa, mutta Nigma ei ole sen jälkeen onnistunut lukitsemaan paikkaa Team Secretin todellisena haastajana. Huhti- ja toukokuun Kuro "KuroKy" Takhasomin johtama joukkue varmasti mielellään unohtaa, sillä tuntui että mikään ei sujunut niin kuin joukkue halusi. Sen jälkeen Nigma on kuitenkin osoittanut piristymisen merkkejä ja menestys on jäänyt saamatta hyvin pienien asioiden takia. Nigma ei ole parhaimmillaan, mutta se on hyvinä päivinään parempi joukkue kuin vaikkapa Team Liquid tai Alliance.

7. OG

Jos tekisimme tämän listauksen kuukauden tai kahden kuluttua, olisi OG luultavasti kolmen parhaan joukkueen joukossa. Tällä hetkellä OG kuitenkin kuuluu alemmas ja siksi vasta seitsemäs sija. Joukkue joutui pelaamaan yli 2 kuukautta ilman Topias "Topson" Taavitsaista ja Yeik "MidOne" Nai Zhengiä, sekä pelaamaan sen jälkeen otteluita todella suuren ping:in kera kaksikon ollessa jumissa Kaakkois-Aasiassa. Tämän ajanjakson suorituksia on turha arvioida ja sen jälkeen OG on pelannut täydellä viisikolla ESL One Birminghamissa ja BLAST Bounty Huntissa. Ensimmäinen näistä oli katastrofi, mutta BLAST:ssa OG pelasi finaalissa Team Secretiä vastaan. Toki Secret voitti ottelun suoraan kolmessa kartassa, mutta eteneminen finaaliin saakka lupaa hyvää joukkueen jatkon kannalta. Joukkue tarvitsee vielä yhteistä aikaa ennen kuin se pystyy hyödyntämään tavaramerkikseen muodostunutta omaperäistä tyyliään maksimaalisesti.

8. Team Liquid

Tällä hetkellä Team Liquid on yksi vaikeimmista joukkueista arvioida. Yhtenä päivänä joukkue pelaa aivan maailman parasta Dotaa, mutta seuraavana päivänä häviää altavastaajalle rumin lukemin. Samaa voi sanoa myös Samuel "Boxi" Svahnista joka on vuorotellen joukkueen sankari ja pahin vihollinen. Positiivista kuitenkin on se että alkuvuodesta nähty todella heikko jakso on ohitettu ja joukkue on saanut korjattua suuren osan ongelmistaan. Team Liquid on pudonnut kevään turnauksissa kohtalaisen aikaisessa vaiheessa, mutta se on siitä huolimatta näyttänyt todella vahvoja otteita niissä peleissä joissa se on onnistunut. Kun se saa poistettua ne täysin katastrofaaliset ottelut turnauksista, Team Liquid tulee taistelemaan jälleen kärkisijoista.

9. VP.Prodigy

Yhdeksänneltä sijalta löytyy Virtus.Pro:n kakkosjoukkue ja se itsessään on erittäin omituista. Nämä nuoret lupaukset ovat kuitenkin vakuuttaneet meidät viime kuukausien aikana. Rostislav "fn" Lozovoi on joukkueen ainut pelaaja jolla on edes jonkin tasoista kokemusta huipputasolta, mutta silti joukkuetta johtaa nuori Vitalie "Save-" Melnic, joka on suoriutunut paremmin kuin kukaan on osannut odottaa. Tämän lisäksi joukkueen carry-pelaaja Egor "epileptick1d" Grigorenko on esittänyt aivan huikeita otteita ollessaan vasta 18-vuotias lupaus. Tämä viisikko on isketty kokoon huhtikuussa ja siihen nähden nuorten pelaajien otteet ovat olleet aivan huikeita. VP.Prodigy on voittanut kolme pienempää turnausta ja sen lisäksi sijoittunut toiseksi WePlay! Pushka liigassa ja kolmanneksi ESL One Birminghamissa. Molemmissa turnauksissa se kaatui Team Secretille ja se kertoo kaiken tarvittavan. Jos tämä joukkue jatkaa kasvuaan samaan tahtiin kuin kesän alussa, on se erittäin lähitulevaisuudessa yksi maailman kärkijoukkueista.

10. Royal Never Give Up 

RNG on yhdistelmä Xun "September" Zhichuanin ja Xie "Super" Junhaonin tuomaa kokemusta support-rooleissa, sekä Du "Monet" Pengin ja Gao "Setsu" Zhenxiongin talenttia ykkös- ja kakkos rooleissa. Tällä hetkellä vaikuttaa että Kiina on todella vahva, mutta on vaikea sanoa kuinka lähellä Euroopan ja Kiinan kärki ovat toisiaan. RNG on kuitenkin kerta toisensa jälkeen haastanut PSG.LGD:tä, IG:tä ja VG:tä Kiinan turnauksissa, joten se ansaitsee paikkansa tässä listauksessa. RNG voittaa usein kolme tältä listalta löytyvää Kiinalaisjoukkuetta lohkovaiheessa, mutta kaatuu näille ratkaisuotteluissa. Siksi sen sijoitukset ovat jääneet kolmikkoa heikommiksi. RNG on aivan Kiinan kärkijoukkueiden kannoilla ja se tietää hyvää menestystä kansainvälisissä turnauksissa kun ne ovat jälleen mahdollisia. Etenkin kun Monet ja Setsu ovat vielä nuoria ja kehittyviä pelaajia, joten joukkueelta voidaan odottaa entistä isompia suorituksia tulevaisuudessa.

Yhteenveto

Listan tekeminen nykytilanteessa on todella haastavaa ja monet joukkueet ovat aivan sillä rajalla että jäivät listauksen ulkopuolelle. Näitä joukkueita ovat:

  • TNC.Predator
  • Geek Fam
  • EHOME
  • Alliance
  • Virtus.Pro
  • Evil Geniuses

Kun teemme uuden listauksen lähitulevaisuudessa, voi joukkueet ja niiden järjestys olla hyvin erilaiset. Tällä hetkellä monilla joukkueilla on ongelmia tasaisuuden kanssa ja se muuttaa voimasuhteita jatkuvasti. Se tekee Dota 2:sta myös erittäin jännittävän pelin seurata ja katsoa. Nauttikaa siis syksyn Dota 2 tarjonnasta!

 

Miika image

Miika

12 heinäkuu 2020

Kaikki DOTA2 Uutiset

10 parasta Dota 2 - joukkuetta juuri nyt! image
Lue lisää
Suomi kovin tavoittein kilpapelaamisen MM-kilpailuihin - lajeina Dota 2, Tekken 7 ja PES 2020 image
Lue lisää
TNC.Predator kauden ensimmäisen Major-turnauksen voittoon! - MDL Chengdu Major yhteenveto image
Lue lisää
Pudotuspelikaaviot selvillä! - MDL Chengdu Major lohkovaiheen yhteenveto image
Lue lisää
Kauden ensimmäinen Major-turnaus on täällä - MDL Chengdu Major ennakko image
Lue lisää
Invictus Gaming voitti Dota Summit 11 - turnauksen näytöstyyliin! image
Lue lisää
Alliance voitti Dreamleaguen kauden 12! image
Lue lisää
Dota PIT Minor - Päivä 6 (Finaalit) image
Lue lisää
Dota PIT Minor - Päivä 5 (alakaavio) image
Lue lisää
Dota PIT Minor 2019 - Päivä 4 (Pudotuspelit) image
Lue lisää
Dota PIT Minor 2019 - Päivä 3 image
Lue lisää
Dota PIT Minor 2019 - Päivä 2 image
Lue lisää
ESL One Mumbai päätökseen draaman siivittämänä image
Lue lisää
ESL One Mumbai Finaali (Mineski - Keen Gaming) image
Lue lisää
ESL One Mumbai yläkaavion finaali (Mineski - Na'Vi) image
Lue lisää
ESL One Mumbai ylemmän kaavion välierä (TEAM TEAM - Mineski) image
Lue lisää
ESL One Mumbai yläkaavion välierä (Natus Vincere - Keen Gaming) image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x