PUBG Suomiliigan ensimmäisen kauden voittaja on Pelkkää Viivaa

PUBG Suomiliigan ensimmäisen kauden voittaja on Pelkkää Viivaa - toisen kauden yksityiskohdat julkaistiin

PUBG Finlandin järjestämän PUBG Suomiliigan ensimmäinen kausi pelattiin päätökseen lauantaina. Ensimmäisen kauden mestariksi kruunattiin Pelkkää Viivaa - joukkue joka koostuu eri kansainvälisissä joukkueissa vaikuttavista suomalaisista pelaajista. Pelkkää Viivaa keräsi liigan 40 ottelussa 12 718 pistettä. Kakkoseksi sijoittunut Great People Only taisteli mestaruudesta viimeiseen saakka ja keräsi 11 552 pistettä. Kolmanneksi sijoittunut Enhanced oli myös loppuun saakka iskuetäisyydellä 11 068 pisteellään. Viimeisen suoran kutsupaikan toiselle kaudelle lunasti neljännellä sijallaan SJK Esports. 

Pelkkää Viivaa kuittasi voitollaan 2000 euron palkinnon. Great People Only palkittiin pelinäytöillä ja Enhanced tuotepalkinnoin.

Kutsun suoraan toisen kauden karsintojen toiselle kierrokselle saivat sijoille viidestä kahdeksaan sijoittuneet MJ-Esports, Conquer Gaming, MJ-Academy ja Feniks Esports. Loput joukkueet aloittavat toisen kauden karsinnat uusien joukkueiden tapaan suoraan ensimmäiseltä karsintakierrokselta.

PUBG Suomiliigassa pelattiin 40 ottelua kahdeksan viikon aikana. Puolet otteluista pelattiin Erangel- ja puolet Miramar-kartassa. Liigan joukkueet valikoituivat kutsujen ja kaksivaiheisten karsintojen kautta. PUBG Suomiliigaa ylläpitää PUBG Finland - yhteisö. 

Toisen kauden yksityiskohdat julkistettiin

Ensimmäisen kauden tapaan karsinnat pelataan neljällä alkulohkolla ja kahdella karsintafinaalilla. Karsinta-finaaleihin pääsevät alkulohkojen parhaat joukkueet ja ensimmäisen kauden sijoille viidestä kahdeksaan sijoittuneet joukkueet. Molemmista karsinta-finaaleista toiselle kaudelle pääsee kuusi parasta joukkuetta jotka liittyvät ensimmäisen kauden neljän parhaan joukkueen rinnalle. 

Karsintojen alkulohkot pelataan paras kuudesta pelisysteemillä ja karsinta-finaali paras kahdeksasta pelisysteemillä. Karsintojen aikataulu:

  • 4.4.2019 Karsintalohko A
  • 5.4.2019 Karsintalohko B
  • 6.4.2019 Karsinta Finaali, Lohkot A+B

 

  • 11.4.2019 Karsintalohko C
  • 12.4.2019 Karsintalohko D
  • 13.4.2019 Karsinta Finaali, Lohkot C+D

 

Toisen PUBG Suomiliiga - kauden palkintopotti on vähintään 5000 euroa ja liigassa pelataan 30 ottelua kuuden viikon aikana. Toisen kauden parhaat joukkueet saavat kutsun syksyllä pelattavalle kolmannelle kaudelle jonka voittaja kruunataan eSM-tittelillä.

 

Miika image

Miika

31 maaliskuu 2019

Kaikki PUBG Uutiset

PUBG Esports 2020 on käynnistynyt image
Lue lisää
Faceit Global Summit - Päivä 2 image
Lue lisää
PUBG Suomiliiga - Kausi 2,  viikko 1 image
Lue lisää
Suomalaiskomennossa PUBG eurooppaliigan viimeiseen viikkoon image
Lue lisää
PUBG Eurooppaliigan ensimmäinen viikko päätökseen suomalaiskomennossa image
Lue lisää
PUBG Suomiliiga kausi 2 - ennakko image
Lue lisää
Faceit Global Summit - Päivät 5&6 - Finaali image
Lue lisää
Faceit Global Summit - Päivä 4 - Pudotuskierros image
Lue lisää
Faceit Global Summit - Päivä 3 image
Lue lisää
Faceit Global Summit - Päivä 1 image
Lue lisää
PUBG Eurooppaliigan ensimmäinen kausi päättyi suomalaisjuhliin image
Lue lisää
PUBG Suomiliigan ensimmäisen kauden voittaja on Pelkkää Viivaa - toisen kauden yksityiskohdat julkaistiin image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x