10 parasta CS:GO-joukkuetta

10 parasta CS:GO-joukkuetta juuri nyt!

Monien muiden pelien tapaan myös CS:GO on kärsinyt ja joutunut tekemään paljon muutoksia meneillään olevan pandemian takia. Kaikki liigat ja turnaukset on jouduttu pelaamaan verkon välityksellä, joka on tehnyt suuria muutoksia joukkueiden voimasuhteisiin ja pelit ovat olleet entistä ennalta-arvaamattomampia. Tässä artikkelissa käymme läpi maailman top-10 joukkueet juuri tällä hetkellä! Se ei kuitenkaan ole helppo tehtävä, sillä joukkueiden suorituskyky vaihtelee jatkuvasti ja verkon välityksellä tuntuu että melkein kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Vieläkin vaikeammaksi joukkueiden laittamisen paremmuusjärjestykseen tekee se että joukkueet pelaavat tällä hetkellä vain oman maanosansa joukkueita vastaan ja siten monet kärkijoukkueista eivät ole kohdanneet toisiaan kuukausiin. Luultavasti tämän järjestyksen luominen on vaikeampaa kuin koskaan ennen pelin historiassa. Pelaajat ja joukkueet ovat kesätauolla raskaan kevään jälkeen, sillä takana on Flashpoint, BLAST Premier, ESL Pro League, ESL One: Road to Rio ja #HomeSweetHome, sekä monia muita turnauksia. On siis aika laittaa joukkueet paremmuusjärjestykseen syksyn turnauksia odotellessa.

1. Team Vitality 

Kyllä, se voi tuntua hieman ristiriitaiselta mutta olemme tilanteessa jossa Team Vitality on listan kärjessä. Kun aloimme luomaan listaa, oli Team Vitality mietittynä top-5 joukkueeksi ei sen enempää, mutta mitä enemmän tutkimme tilastoja on Vitality ollut viime aikoina yksi tasaisimmista joukkueista ja menestynyt turnauksesta toiseen. Vitality ei ole tunnettu tasaisuudestaan, joten tämä kertoo paljon nykytilanteesta kärkijoukkueiden osalta. Vitality sijoittui neljänneksi Road to Rio:ssa, se voitti BLAST Showdownin ja hieman myöhemmin sijoittui toiseksi euroopan finaaleissa. Joukkueen hyvää virettä selittää se että nuori Kévin “misutaaa” Rabier on löytänyt loistavan pelivireen ja joukkueen supertähti Mathieu “ZywOo” Herbaut on osoittanut niitä samoja otteita jotka tekevät nuoresta AWP-pelaajasta yhden CS-maailman parhaista. Hyvänä päivänä Vitality on täysin pysäyttämätön ja se on pitkälti ZywOon uskomattomien suoritusten ansiota. Joukkueellaan on viime aikoina huomattavan vähän hävittyjä otteluita kuin vertaa muihin maailman parhaisiin joukkueisiin ja se nostaa Vitalityn muiden edelle rankingissa. Tällä hetkellä Vitality on toisena maailmanlistalla, mutta me haluamme nostaa esiin Vitalityn tasaisuuden ja siten sijoittaa joukkueen ensimmäiseksi. Team Vitalityn tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta, sillä mukana on nuoria ja lupaavia pelaajia.

2. FaZe Clan

Monet saattavat ihmetellä FaZen sijoittamista toiseksi, sillä se on HLTV:n rankingissa vasta sijalla seitsemän, joten ehkä on syytä hieman selittää tätä valintaa. Joukkue on sijoittunut toiseksi Road to Rio:ssa, Dreamhack Mastersin kevään turnauksessa ja BLAST Premierissä. Tämä kaikki kertoo selvää tarinaa: FaZe on löytänyt hyvän ja tasaisen pelivireen, vaikka se ei ole tuonut, vielä, kotiin pokaaleja. Joukkue on onnistunut loistavasti ajamaan sisään Aurimas “Bymas” Pipirasin, joka korvasi kesän alussa kokeneen Olof “olofmeister” Kajbjerin. Nuori 16-vuotias Bymas ei ole vielä esitellyt maailmanluokan otteita, mutta on hoitanut joukkueessa oman roolinsa hyvin ja se on suuri saavutus tämän tasoisessa joukkueessa. FaZe:n ainut kompastuskivi viime aikoina on ollut maailmantilaston ykkönen BIG, jolle se hävisi Dreamhack Mastersissa kahdesti. Nämä kaksi tappiota tiesivät sitä että vakuuttavat voitot Fnaticista, NiP:stä ja Natus Vincerestä eivät riittäneet mestaruuteen. Se että Nikola “NiKo” Kovač ja Marcelo “coldzera” David ovat osoittaneet loistavia otteita viime aikoina on nostanut FaZen aivat Team Vitalityn kannoille. Mikäli tähtikaksikko pitää yllä loistavaa virettä ja Bymas pääsee kehittymään vielä lisää, on FaZen tulevaisuudessa luvassa kolmansien sijojen rinnalle myös pokaalien nostamisia.

3. FURIA

Olemme olleet vakuuttuneita FURIAn otteista aiemminkin, mutta sen loistavat suoritukset viime kuukausina ovat nostaneet esiin kysymyksen: Onko FURIA todella yksi maailman parhaista vai ovatko muut Amerikkalaiset joukkueet vain todella heikkoja tällä hetkellä? On lähes mahdoton vastata tähän kysymykseen täydellä varmuudella, mutta se että MIBR ja Team Liquid puuttuvat tältä listalta kertoo ehkä osittain vastauksen. Pandemian alun jälkeen FURIA sijoittui kolmanneksi ESL Pro Leaguessa, toiseksi Road to Rio:ssa ja ensimmäiseksi BLAST Premies Showdownissa, sekä Dreamhack Mastersissa. Se kertoo kaiken tarvittavan joukkueen suorituskyvysta Amerikkalaisia joukkueita vastaan, sillä se ei olisi voinut sijoittua paljoa paremmin pandemian aikaisissa turnauksissa. Joukkue kokonaisuudessaan toimii hyvin yhteen, mutta jos haluaa nostaa jonkun esiin, niin Henrique “HEN1” Teles ja Yuri “yuurih” Santos ovat lyöneet itsensä lopullisesti läpi ja niin suorituspaineet eivät enää ole pelkästään Kaike “KSCERATO” Ceraton harteilla. Harmi ettemme ole päässeet näkemään nykyvireessä olevaa FURIAa haastamassa Euroopan kärkijoukkueita, sillä on vaikea arvioida mihin kohtaan rankingia Amerikan paras joukkue sijoittuu. FURIA on kuitenkin ansainnut tasaisuudellaan paikan korkealla tässä listauksessa ja odotamme innolla että matkustus on jälleen mahdollista ja pääsemme näkemään Euroopan ja Amerikan kärkijoukkueet vastakkain.

4. Natus Vincere

Na’Vi on saanut osakseen todella paljon kritiikkiä viime aikoina ja kritiikistä suuri osa on langennut Egor “flamie” Vasilevin ja Ilia “Perfecto” Zalutskiin niskaan. Kritiikki johtuu varmasti osittain joukkueen loistavista otteista IEM Katowicessa ja siten joukkueen ympärille muodostuneista epärealistisista odotuksista. Joukkueen sijoittuminen seitsemänneksi Road to Riossa oli todella suuri pettymys, etenkin CIS-alueen turnauksen ollessa huomattavasti heikkotasoisempi kuin Euroopan vastaava. Na’Vi on kuitenkin sen jälkeen sijoittunut neljänneksi Dreamhack Mastersissa ja BLAST Premierissä. Neljännet sijat eivät ole sitä mitä joukkueelta odotetaan, mutta ne eivät kerro koko totuutta. Na’Vi on kaatanut Euroopan huippuja todella vakuuttavaan tyyliin näissä turnauksissa, mutta sitten se on onnistunut häviämään altavastaajille ja sijoittumaan finaalin ulkopuolelle. Na’Vi ei ole tasainen suorittaja, mutta se on hyvänä päivänä aivan maailman kärkeä. Siksi se myös on sijoitettu näin korkealle listauksessa. Aleksandr “s1mple” Kostyliev ja Denis “electronic” Sharipov ovat ehdottomasti maailman kärkeä ja mikäli joukkue löytää tasaisuutta otteisiinsa, on se jälleen ehdolla jopa maailman parhaaksi joukkueeksi. 

5. G2 Esports

G2 Esports käväisi jopa HLTV-rankingin kärkipaikalla sijoittuessaan loistavasti IEM Katowicessa ja Road to Riossa. Dreamhack Mastersissa G2 hävisi ensin North:lle, mutta kulki sen jälkeen voitosta toiseen häviten vasta finaalissa BIG:lle. BLAST Premierissä G2 sijoittui viidenneksi voittaen vain yhden ottelun kolmesta. Vaikka suorituksissa on ollut heittelyitä, niin on G2 osoittanut ajoittain aivan huikeita otteita Nemanja “huNter-” Kovačin ja Nemanja “nexa” Isakovićin saapumisen jälkeen. Nykyinen kokoonpano on myös tuonut kokeneen Kenny “kennyS” Schrubin parhaat puolet esiin ja AWP-pelaaja on esiintynyt parhaiden päiviensä tasolla viime kuukausina. G2 kykenee nostamaan itsensä korkeammalle listauksessa mikäli se löytää lisää tasaisuutta peliinsä.

6. BIG

On hyvin mahdollista että BIG on lähellä Euroopan parhaan joukkueen titteliä, mutta sijoitimme sen hieman alemmaksi koska nousu on ollut niin nopeaa ettei ole näyttöä siitä että otteet olisivat samalla tasolla pidemmällä aikavälillä. BIG nousi keväällä kartalle #HomeSweetHome - turnaussarjassa jossa se voitti kaksi kertaa kolmesta osallistumisesta. Se myöskin voitti Dreamhack Mastersin finaalissa G2:n vakuuttavasti. Erityisesti Ismailcan "XANTARES" Dörtkardeş on tuonut nimensä kaikkien CS-fanien tietoisuuteen kevään ja kesän aikana. On mahdollisesti joukkueen aliarviointia sijoittaa se kuudenneksi ja voi hyvin olla että joukkue näyttää meille virheemme ennen seuraavaa ranking-artikkelia. Niin tai näin, BIG on tuonut ruuduillemme loistavaa CS:ää viime aikoina.

7. Fnatic

Legendaarinen nimi CS-yhteisössä on tänä vuonna tehnyt loistavan paluun huipulle. Se oli hetkellisesti jopa maailmanrankingin ykkönen keväällä. Etenkin sen mestaruus ESL Pro Leaguessa nostaa Fnaticin yhdeksi maailman kärkinimistä, joskin otteet sen jälkeen ovat jättäneet toivomisen varaa ja siksi sijoittuminen seitsemänneksi tässä listauksessa. Odotuksiin verrattuna sekä Dreamhack Masters, Road to Rio että BLAST Premier ovat olleet suuria pettymyksiä. Valitettavasti joukkueen kokenut kaksikko Robin "flusha" Rönnquist ja Jesper "JW" Wecksell on ollut kaukana parhaiden päiviensä pelivireestä ja hetkittäiset onnistumiset ovat jääneet epäonnistumisien varjoon. Fnatic palaa varmasti jälleen kärkeen kunhan se saa ongelmansa korjattua ja löydettyä tasaisen pelivireen.

8. Evil Geniuses

Tuntuu että olisi kulunut ikuisuus siitä kun EG istui maailmanlistan kärkipaikalla viime vuonna, joskaan laiva ei vielä ole täysin upoksissa ja tunnelin päässä on valoa. Road to Rio, Dreamhack Masters ja BLAST Premier Showdown ovat kaikki olleet pettymyksiä, sillä EG on hävinnyt 100 Thievesille, Cloud9:lle, Gen.G:lle ja MIBR:lle kerta toisensa jälkeen. Sen ei pitäisi tapahtua EG:n tasoiselle joukkueelle. Vincent "Brehze" Cayonte ja Tsvetelin "CeRq" Dimitrov ovat yhä joukkueen suurimmat tähdet, mutta joukkue kokonaisuudessaan ei ole suorittanut tarpeeksi korkealla tasolla. BLAST Premier oli kuitenkin EG:ltä todellinen onnistuminen, sillä se kaatoi muut Amerikan kärkijoukkueet, kuten Team Liquidin, FURIAn ja MIBR:n edetessään mestaruuteen. Se osoittaa että parempaa on luvassa ja siksi EG on mukana tällä listauksella. Amerikan taso on tasainen FURIAn alapuolella ja juuri tällä hetkellä EG on aavistuksen verran muita edellä.

9. Complexity Gaming

BIG:n tapaan Complexity Gaming ei olisi ollut edes harkinnassa tälle listalle muutamia kuukausia sitten, mutta molemmat joukkueet ovat tehneet nopean nousun maailman huipulle. Molempien nousu lähti #HomeSweetHomesta, jossa Complexity voitti neljä viikkoa viidestä, joka on hieman heikommasta tasosta huolimatta todella arvostettava suoritus. Todellisen nousun Complexity teki kuitenkin hiljattain BLAST Premierissä, jossa se kaatoi OG:n, Natus Vinceren ja Team Vitalityn matkalla mestaruuteen. Joukkue on rakennettu Tanskalaisen tehokaksikon Benjamin “blameF” Bremerin ja Kristian “k0nfig” Wienecken ympärille. Molemmat ovat olleet aivan huikeassa vireessä viime kuukaudet ja nostanut myös joukkueen muut pelaajat täysin uudelle tasolle. Complexity on ottanut ensimmäiset askeleet kohti Euroopan kärkeä, mutta töitä on vielä edessä. Kuitenkin Complexityn tulevaisuus näyttää hyvin valoisalta.

10. mousesports

Viimeisen puolen vuoden aikana mousesports on ollut yksi suuri tarina onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Vuoden alkupuolella mousesports oli maailmanlistan ykkönen, mutta nyt se löytyy sijalta viisi. Pahimmillaan se oli jo top-10 ulkopuolella. Mousesports sijoittui loistavasti ESL Pro Leaguessa toiseksi, mutta sitten kaikki romahti ja täydelliset epäonnistumiset Road to Riossa ja Dreamhack Mastersissa pudottivat joukkueen kauas maailman kärjestä. Viime aikoina otteet ovat näyttäneet jälleen paremmilta ja se on kaatanut OG:n, Dignitaksen ja Astraliksen tasoisia joukkueita. Meidän luotto on kova sen suhteen että Finn “Karrigan” Andersen tekee paluun huipulle ja joukkueen kannalta positiivista on Özgür “woxic” Ekerin ja Robin “ropz” Koolin otteet ovat olleet lähes kokoajan huipputasoa. Mousesportsin kymmenes sija ei ole joukkueen hyvyyttä, vaan Astraliksen ongelmat ja MAD Lionsin pelaajavaihdokset ovat tiputtaneet kilpailijat sen alapuolelle.

Yhteenveto

Tälläisen listauksen tekeminen pandemian aiheuttamien rajoitusten aikana on todella vaikeaa ja monet muut asiantuntijat voivat olla eri mieltä listauksestamme. Rehellisesti sanottuna myös me itse jouduimme miettimään useaan kertaan mikä on oikea järjestys, mutta tämä on nyt se lopullinen ratkaisu. Haluamme myös antaa kunniaa muutamille joukkueille, jotka olivat todella lähellä päätymistä tälle kymmenen joukkueen listalle. 

  • MAD Lions
  • Astralis
  • Ninjas in Pyjamas
  • MIBR 
  • ENCE 
  • 100 Thieves
  • OG 
  • Team Liquid

Monet näistä joukkueista ovat tehneet muutoksia kevään/kesän aikana ja siten on odotettavissa että tauon jälkeen ne tulevat entistä vahvempina ja siten taistelevat tiukasti paikasta seuraavaan listaukseen. Koko CS-yhteisö on tilassa jossa on vaikea ennakoida joukkueiden voimasuhteita verkkossa pelattaessa, mutta toisaalta se tekee pelistä juuri nyt äärimmäisen viihdyttävän ja jännittävän. Tulemme tekemään tämän artikkelin kaltaisia listauksia tulevaisuudessa ja on mielenkiintoista nähdä kuinka joukkueiden voimasuhteet vaihtelevat. 

 

Miika image

Miika

9 heinäkuu 2020

Kaikki CSGO Uutiset

10 parasta CS:GO-joukkuetta juuri nyt! image
Lue lisää
HSH viikko 2: Pudotuspelit yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A ennakko image
Lue lisää
#HomeSweetHome viikko 1: yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Välierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko A image
Lue lisää
IEM Katowice pudotuspeliennakko image
Lue lisää
G2 Esports Champions Cupin mestariksi - ENCE jäi niukasti finaalin ulkopuolelle image
Lue lisää
ENCE pudotuspeleihin Maltalla - Champions Cupin ennakkosuosikit pitivät pintansa image
Lue lisää
Champions Cupin finaalit käyntiin Maltalla - ENCE aloitti turnauksen tappiolla image
Lue lisää
OG on Aleksib:n uusi osoite - debyytti jo ensi viikolla! image
Lue lisää
Astralis jyräsi 100 Thievesin finaalissa - IEM Peking 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
100 Thieves eteni finaaliin debyytissään - IEM Peking välierien yhteenveto image
Lue lisää
ENCE jälleen ulos lohkovaiheessa - IEM Peking päivä 2 image
Lue lisää
Ainakin on hauskaa ja ei pelata defaulttia - ENCE image
Lue lisää
IEM Peking päivä 1 - ENCE lähellä katastrofia image
Lue lisää
FaZe Clan nosteli pokaalia Kööpenhaminan BLAST Pro Seriesissä! image
Lue lisää
Evil Geniuses on StarSeries i-Leaguen 8. kauden mestari! image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-Leaguen S8 päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Kommentti: Tekikö ENCE Aleksib:stä puolen miljoonan pelinappulan? image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 5: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 3 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 2 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 1 yhteenveto image
Lue lisää
ESL One New York 2019 - ennakko image
Lue lisää
“Mielestäni Arctic Invitational teki hyvän työn ensimmäisen tapahtumansa osalta” - Anders Blume image
Lue lisää
FURIA Esports Arctic Invitational 2019 voittajaksi image
Lue lisää
Arctic Invitationalin finaalijoukkueet selvillä image
Lue lisää
Arctic Invitational turnaus - ennakko image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 3 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 2 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 1 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas, Päivä 1 - Ennakko image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x