Tekikö ENCE Aleksib:stä puolen miljoonan pelinappulan?

Kommentti: Tekikö ENCE Aleksib:stä puolen miljoonan pelinappulan? 

Tiistaina 15.10. Ilta-Sanomat julkaisi artikkelin, jossa lähteiden mukaan ENCE pyytää penkitetystä Aleksi “Aleksib” Virolaisesta yli puolen miljoonan euron ulosostohintaa. Yhtälö tuntuu näin maallikon silmin tässä vaiheessa jo täysin absurdilta, kun fanien suosikkipelaajasta on tullut pelinappula, jonka ainoa tarkoitus näyttäisi olevan organisaation rahapussin täyttäminen. 

Lue myös artikkeli ENCE:n suorituksista Aleksib:n penkityksen jälkeen! 

Jatkosopimukset, Aleksib:n penkitys ja suNnyn paluu 

Huttu alkoi porisemaan liedellä 23. elokuuta 2019, kun ENCE julkaisi lehdistötiedotteen jossa kerrottiin Miikka “suNny” Kempin palaavan kotimaahansa ENCE:n riveihin. Samaisessa tiedotteessa kerrottiin myös, että kaikkien pelaajien kanssa on allekirjoitettu jatkosopimukset vuoden 2021 loppuun asti, ja että Aleksib siirtyy Major turnauksen jälkeen penkille. Tässä vaiheessa oli siis jo selvää, että ENCE oli tietoisesti lukinnut Virolaisen joukkueensa kokoonpanoon varmasti tietäen, että Kemppi on liittymässä joukkueen vahvuuteen ja Virolainen oli tekemässä hänelle tilaa. 

Uutista ei fanien keskuudessa otettu vastaan avosylin, vaan sosiaalisessa mediassa alkoi välittömästi kiehumaan, sillä fanien suosikiksi noussut lupaava suomalaisnuorukainen oli toiminut joukkueen kasvoina reilun vuoden ajan ja nyt hänet oli työnnetty tylysti sivuun pelaavasta kokoonpanosta. Ilmoituksen ajankohta oli myös varsin erikoinen, sillä aikaa vuoden yhdestä suurimmista turnauksista oli vain kaksi viikkoa. Vikkelimmät kerkesivät jo lehdistötiedotteen julkaisupäivänä ynnäilemään palikoita yhteen sosiaalisessa mediassa ja summa vaikutti erittäin lohduttomalta Virolaisen suhteen. Yhtälö alkoi haisemaan siltä itseltään jo tässä vaiheessa. 

Lehdistötiedotteen lopussa ENCE totesi näin: “Aleksi ja joukkue on käsitellyt edessä olevaa pelaajavaihdosta jo hyvissä ajoin etukäteen, ja heidän keskittymisensä on viimeisen parin viikon ajan ollut tulevassa turnauksessa”. Näin jälkeenpäin herää kysymys, onko asiaa käsitelty Jallin vai Virolaisen kanssa, sillä Virolaisen itse Twitterissä julkaisema tiedote antoi tilanteesta HIEMAN erilaisen kuvan. Jos pelaajavaihdosta olisi käsitelty Aleksin sekä joukkueen kanssa hyvissä ajoin etukäteen, niin miksi Virolainen olisi allekirjoittanut jatkosopimuksen? 

Berliinissä pelattu major turnaus tuli ja meni, Virolainen hoiti työnsä esimerkillisesti alusta loppuun saakka. Kansainvälisesti Aleksin toimintaa lehdistöjulkaisusta hänen viimeisiin terveisiin faneille ENCE:n pelipaidassa voisi kutsua termillä “classy”, organisaation osalta valitettavasti vastaavaa termiä ei voi käyttää. 

Viikko Berliinistä, ja Moskovassa pelattiin Blast Pro Series -turnausta, jossa ENCE pelasi ensimmäisen kerran suNnyn kanssa. Kyseisestä tapahtumasta mieleen jäi kuitenkin vain yksi haastattelu, jonka Jani “Aerial” Jussila antoi HLTV:lle. Viikko siitä, kun joukkueen kasvot ja fanien lempipelaaja on penkitetty, päätti Jussila heittää Virolaisen täysin bussin alle ja liedellä kiehunut soppa paloi pohjaan. Ulostuloa voidaan pitää kaikilta osa-alueilta täysin käsittämättömänä sekä epäammattimaisena ja mikä pahinta, se kyseenalaisti kaikki aiemmin annetut lausunnot jälleen kerran. Argumentteja Jussilan englanninkielen tasosta ja väärinymmärryksestä on mahdollista esittää, mutta mitään korjauksia tai kommentteja Jussilan tai ENCE:n suunnalta ei tullut. Virolaisen tweettaama “mitä v*ttua mä just luin?” kiteytti Jussilan haastattelun varsin lohduttomalla tavalla. Ontuuko pelaajien mediakoulutus? Voi olla, mutta tämä soppa oli jo tässä vaiheessa paisunut ENCE:n kannalta erittäin huonoon suuntaan. 

Aleksib ja NBK tähdittämään OG Esportsin CS:GO kokoonpanoa? 

Kun pöly oli alkanut laskeutumaan ja syyskuu vaihtunut lokakuuksi saivat suomalaiset cs:go fanit karkkia, kun HLTV julkaisi artikkelin jonka mukaan Aleksib olisi liittymässä kaksinkertaisen Dota 2 maailmanmestari OG Esportsin riveihin Nathan “NBK” Schmittin sekä Valdemar “Valde” Bjørn Vangsån kanssa. Uutisen mukaan joukkueen kaksi muuta pelaajaa olisivat HellRaisersista tutuksi tullut Issa “ISSAA” Murad sekä SJ Gamingin superlupaus Elias “Jamppi” Olkkonen. Vielä 5. lokakuuta, kun uutinen tuli julki fanit juhlivat sosiaalisessa mediassa fiilistellen jo mahdollista tulevaa, Aleksib:n paluuta kilpakentillä kovassa kansainvälisessä kokoonpanossa. Virolaisen kohdalla kuitenkin asiat penkityksen jälkeen eivät ole menneet kuten Strömsössä, eikä ilmeisesti tälläkään kertaa. 

Aleksib, puolen miljoonan pelinappula 

Lauantaina 12. lokakuuta 2019 julkaistussa Richard Lewisin ja Duncan “Thoorin” Shieldsin cs:go pelin By The Numbers keskusteluohjelmassa esiin nousi varsin pelottavia huhuja koskien Aleksib:tä, ENCE:ä, ja OG:ta. ENCE nousee jaksossa (linkki) puheenaiheeksi ensimmäisen kerran vajaan puolentoista tunnin kohdalla ja yksi Lewisin suusta kuultu lause jättää kuuntelijan rapsuttamaan päätään. “SuNny korvasi eri pelaajan, kun mitä hän oletti”. Kyseinen lause mainitaan vain ohimennen, mutta se särähtää korvaan erittäin pahasti. Herrat Lewis sekä Thoorin ovat pitkän linjan e-urheilutoimittajia, jotka varsin kärkkäistä mielipiteistään huolimatta ovat usein oikeilla jäljillä. 

Ensimmäisenä herää kysymys siitä, onko ENCE:n johtoryhmä alun perin halunnut tehdä Kempille tilaa siirtämällä joko Jani “Aerial” Jussilan tai Sami “xseveN” Laasasen penkille, mutta joukkueen sisältä on tullut toisenlainen viesti, joka on sitten päätetty laittaa käytäntöön? Tämä koko yhtälö saa jatkuvasti vain entistä erikoisemmat raamit, eikä mikään virallinen tunnu oikein enää uskottavalta. Kun tähän lisätään vielä se fakta, että Kempin liittyminen joukkueeseen julkaistiin samalla, kun pelaajien jatkosopimukset alkaa olemaan täysin selvää, että ENCE tietoisesti “sumutti” Virolaisen tekemään jatkon organisaation kanssa tietäen, että hänet ollaan korvaamassa. 

Seuraavan kerran ENCE ja Aleksib nousevat tapetille ohjelmassa n. 10 minuuttia (linkki) myöhemmin ja panokset kovenevat. Richard Lewis: “OG ei välttämättä ole saanut lukittua cs:go joukkuettaan, sillä he eivät välttämättä ole maksaneet pyydettyä ulosostohintaa. Kuulin huhuja ulososto hinnoista, ja ne ovat aivan v*tun naurettavia. Sanon nyt tämä vain ääneen, mutta ulosostohinta Aleksib:lle on huhujen mukaan yli puoli miljoonaa.” 

Vaarantaako ENCE jopa Aleksib:n uran jatkumoa? 

Hengitetään pari kertaa sisään ja ulos, jonka jälkeen lähdetään purkamaan tätä yhtälöä uudemman kerran. Mikäli, toivottavasti ei, mutta mikäli tämä pitää paikkaansa on ENCE tempullaan tehnyt ehkä yhden röyhkeimmistä stunteista, mitä suomalaisessa e-urheilussa on tähän mennessä nähty. Virolainen on nuori ja lupaava pelaaja, jonka parhaat pelivuodet on todennäköisesti vielä edessä, mutta hän ei tällä hetkellä pääse pelaamaan ammatikseen, sillä ENCE on rakentanut entisen tähtipelaajansa ympärille häkin, jonka avaimen hinta on aivan älytön. 

Virolaisen sopimuksen ulosostohinta on tähtitieteellinen, se on täysin varma asia, sillä muuten surffitukka olisi jo nähty vähintäänkin kuvissa toisen organisaation pelipaita päällä. Tilanne kuitenkin vaikuttaa tällä hetkellä lohduttomalta Aleksib:n osalta, eikä valoa tunnelin päästä ole kovin helppo löytää. Herää kysymys siitä, onko ENCE:n asettama hintalappu liian suuri, jotta joku joukkue nappaisi Virolaisen riveihinsä? Rahan perässä Aleksib ei ilmeisesti ole juoksemassa, sillä hän on jo ilmeisesti kerennyt hylkäämään Complexityn tarjoaman miljoonan dollarin sopimuksen, joka olisi vaatinut muuttoa Texasiin rapakon taakse. Joillakin organisaatioilla rahaa on enemmän käytössä, mutta ne ovat usein rapakon takana, eikä pelaajaa mielestäni voi syyttää siitä, että ei halua muuttaa ison meren taakse vain voidakseen pelata cs:gota. Voi siis olettaa, että Aleksi haluaa pelata Euroopasta käsin, joka käy täysin järkeen, mutta riittääkö Euroopassa organisaatioilla dinerot taskunpohjalla, jotta he saavat suomalaisen riveihinsä? 

Summa summarum  

Ottajia Aleksi Virolaisen taidoille varmasti riittää se on selvä asia, mutta kauanko menee siihen, että joku rustaa tarpeeksi suuren shekin, joka kelpaa ENCE:lle? Aleksib pystyy toki pelaamaan vaikka 16 tuntia päivässä cs:ää kavereidensa kanssa, mutta se ei ole sama asia, kuin joukkueen kanssa tosissaan harjoittelu. Toivoa sopii, että OG pääsee yhteisymmärrykseen ENCE:n kanssa, ja että Aleksib pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä uuden joukkueen kanssa mahdollisimman pian, mutta tuleeko se tapahtumaan vai onko hintalappu yksinkertaisesti liian suuri? Kaksi asiaa tästä yhtälöstä on kuitenkin varmoja: Aleksib tulee palaamaan pelikentille höystettynä jumalattomalla motivaatiolla näyttää ENCE:lle sekä maailmalle mihin hän pystyy. Toinen on se, että ENCE on brandina ottanut lujan iskun keskelle naamataulua kaiken tämän sekoilen seurauksena, eikä fanit sitä hetkessä unohda. 

Edessä on kaksi uutta tarinaa, ja koska molemmat kulminoituvat Suomeen ja suomalaisiin pelaajiin ei voi toivoa kuin onnellista loppua, mutta juuri nyt se tuntuu jotenkin kaukaiselta. 

Teemu image

Teemu

16 lokakuu 2019

Kaikki CSGO Uutiset

10 parasta CS:GO-joukkuetta juuri nyt! image
Lue lisää
HSH viikko 2: Pudotuspelit yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A ennakko image
Lue lisää
#HomeSweetHome viikko 1: yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Välierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko A image
Lue lisää
IEM Katowice pudotuspeliennakko image
Lue lisää
G2 Esports Champions Cupin mestariksi - ENCE jäi niukasti finaalin ulkopuolelle image
Lue lisää
ENCE pudotuspeleihin Maltalla - Champions Cupin ennakkosuosikit pitivät pintansa image
Lue lisää
Champions Cupin finaalit käyntiin Maltalla - ENCE aloitti turnauksen tappiolla image
Lue lisää
OG on Aleksib:n uusi osoite - debyytti jo ensi viikolla! image
Lue lisää
Astralis jyräsi 100 Thievesin finaalissa - IEM Peking 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
100 Thieves eteni finaaliin debyytissään - IEM Peking välierien yhteenveto image
Lue lisää
ENCE jälleen ulos lohkovaiheessa - IEM Peking päivä 2 image
Lue lisää
Ainakin on hauskaa ja ei pelata defaulttia - ENCE image
Lue lisää
IEM Peking päivä 1 - ENCE lähellä katastrofia image
Lue lisää
FaZe Clan nosteli pokaalia Kööpenhaminan BLAST Pro Seriesissä! image
Lue lisää
Evil Geniuses on StarSeries i-Leaguen 8. kauden mestari! image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-Leaguen S8 päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Kommentti: Tekikö ENCE Aleksib:stä puolen miljoonan pelinappulan? image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 5: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 3 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 2 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 1 yhteenveto image
Lue lisää
ESL One New York 2019 - ennakko image
Lue lisää
“Mielestäni Arctic Invitational teki hyvän työn ensimmäisen tapahtumansa osalta” - Anders Blume image
Lue lisää
FURIA Esports Arctic Invitational 2019 voittajaksi image
Lue lisää
Arctic Invitationalin finaalijoukkueet selvillä image
Lue lisää
Arctic Invitational turnaus - ennakko image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 3 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 2 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 1 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas, Päivä 1 - Ennakko image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x