Dreamhack Masters Dallas kolmannen päivän yhteenveto

Dreamhack Masters Dallas päivä 3 - yhteenveto

Kolmas päivä piti sisällään viimeiset lohkovaiheen ottelut ja pudotuspelikaavio saatiin täyteen päivän päätteeksi. Yläkaavion otteluiden voittajat etenivät suoraan välieriin ja alakaaviossa jokainen ottelu pudotti yhden joukkueen ulos turnauksesta. Alakaavioista vain yksi joukkue eteni pudotuspeleihin.

Lohko A

Kaavion yläosa

Liquid - FaZe        2 - 1 (22-19,12-16,16-11)

Kaavion alaosa

Vitality - North         2 - 0 (16-10,16-11)

Lohkon kaksi suurinta ennakkosuosikkia kohtasivat yläkaaviossa ratkaistakseen suoran välieräpaikan kohtalon. FaZe Clan on näyttänyt tässä turnauksessa todella vahvalta ja on osoittanut että Filip “neo” Kubskin ottaminen mukaan kokoonpanoon oli oikea päätös. Vaikka neo on yksi CS-yhteisön legendoista, niin monet ovat kyseenalaistaneet konkaripelaajan paluun CS:n huipulle. FaZe oli hukassa koko kevään, mutta neon mukaantulon jälkeen otteet ovat olleet paljon tasaisempia ja vahvempia.

Tämä ottelu oli yksi turnauksen viihdyttävämpiä tähän mennessä. Se tarjosi korkealaatuista CS:ää ja jännitystä loppuun saakka. Team Liquid onnistui lunastamaan välieräpaikan, mutta FaZe Clan taisteli ottelussa loppuun saakka vieden ensimmäisen kartan jatkoajalle ja voittaen toisen kartan. Jos FaZe pystyy toistamaan tämän ottelun kaltaisia otteita puolivälierissä niin on hyvin mahdollista että nämä kaksi joukkuetta kohtaavat vielä turnauksen aikana.

Alakaaviossa viimeisen pudotuspelipaikan kohtalosta taistelivat Team Vitality ja North. Team Vitality kuului lohkon ennakkosuosikeihin ja vaikka se joutuikin alakaavion puolelle, niin se hoiti pudotuspelipaikan lopulta kohtalaisen helposti. North ei missään vaiheessa ollut todellinen uhka Vitalitylle ja karttojen tulokset ovat ehkä hieman liiankin mairittelevia Northille. Pudotuspeleissä joukkue kuitenkin joutuu luottamaan siihen että Mathieu “ZywOo” Herbautilla on hyvä pelipäivä, sillä joukkueen peli pohjautuu nuoren osujan otteisiin hieman liikaakin.

Lohko B

Kaavion yläosa

ENCE - FURIA    2 - 1 (16-9,11-16,16-9)

Kaavion alaosa

Fnatic - Renegades    1 - 2 (14-16,16-9,4-16)    

G2 - NRG        2 - 1 (17-19,16-11,16-3)    

 

Renegades - G2     1 - 2 (7-16,16-14,13-16)

Yläkaaviossa välieräpaikasta taistelivat yksi turnauksen suurista ennakkosuosikeista ja turnauksen todellinen suuryllättäjä kun ENCE kohtasi FURIAn. FURIA oli pudottanut tähän mennessä sekä NRG:n että Fnaticin alakaavion puolelle. Tähän otteluun ENCE tuli selkeänä ennakkosuosikkina, mutta varmasti takaraivossa oli se että FURIA on yllättänyt kaikki tasollaan. Ottelu näyttäisi pystyykö hiljattain maailman kärkeen noussut ENCE kantamaan ennakkosuosikin paineet.

ENCE aloitti ottelun vahvasti voittamalla näytöstyyliin FURIAn karttavalinnan, Overpassin. Kuitenkin ENCEn tuttu karttavalinta Train tuotti yllätyksen kun FURIA tasoitti ottelun ja vei ratkaisun toiseen ENCEn kotikartoista, Nukeen. Brasilialaisten yllätykset jäivät kuitenkin Trainiin ja ENCE voitti ratkaisukartan ilman ongelmia. Tämä ottelu nosti kuitenkin esiin huolenaiheen, sillä Train-kartan ongelmat ovat todella suuri isku ENCE:lle joka on tullut tunnetuksi kyseisen kartan erityisosaajana. 

Alakaaviossa nähtiin kaksi otteluparia jotka koostuivat lohkon ennakkosuosikkeihin lukeutuvista joukkueista ja vain yksi näistä joukkueista etenisi pudotuspeleihin. On vain luonnollista että molemmat otteluparit ratkaistiin kolmessa kolmannessa kartassa. Renegades alkoi vihdoin osoittaa tasonsa löytymistä ja jyräsi Fnaticin kolmannessa kartassa peräti 16-4. Toisessa otteluparissa nähtiin samanlainen nöyryytys kolmannessa kartassa kun G2 Esports teki pienoisen yllätyksen pudottamalla NRG:n ulos.

Ratkaisuottelussa nähtiin niin ikään kolme karttaa, mutta G2 Esports oli lopulta vahvempi. Se tarkoittaa sitä että ennakkoon veikkaamistamme kolmesta joukkueesta vain ENCE eteni pudotuspeleihin. ENCE sai seurakseen kaikkien ennakkojen ulkopuolelta FURIAn ja haastaja-listalta G2 Esportsin.

Yhteenveto

Kolmas päivä pudotti paljon laadukkaita joukkueita ulos turnauksesta. Fnatic, NRG ja Renegades tulivat kaikki turnaukseen suurin odotuksin, mutta lopputuloksena on jääminen lohkovaiheeseen. Turnauksen jatko näyttää todella herkulliselta, sillä saamme erittäin mielenkiintoiset puolivälieräparit. Ensimmäisessä parissa yllätysnimi FURIA ottaa mittaa turnauksessa heittelevin ottein pelanneesta Team Vitalitystä. Vaikka Vitality on selkeä ennakkosuosikki, niin joukkueen otteet ovat olleet kaukana sen parhaista turnauksista ja se antaa yllätysmahdollisuuden FURIAlle. Toisessa parissa kohtaa kaksi joukkuetta jotka ovat olleet todellisessa ahdingossa kevään ajan ja ovat etsineet uutta nousua. Nyt molemmilla on viimein ollut parempi turnaus ja toinen joukkueista huipentaa sen top-4 sijoitukseen. FaZe Clan lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta tässä otteluparissa luultavasti pelataan täydet kartat ja voittaja on se kumpi saa paremman flow-tilan päälle.

FURIA - Team Vitality

FaZe Clan - G2 Esports

Ensimmäisen otteluparin voittaja kohtaa välierässä Team Liquidin ja toisen otteluparin voittaja ENCEn. Turnaus huipentuu sunnuntaina pelattavaan finaaliin.

 

Miika image

Miika

3 kesäkuu 2019

Kaikki CSGO Uutiset

10 parasta CS:GO-joukkuetta juuri nyt! image
Lue lisää
HSH viikko 2: Pudotuspelit yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A ennakko image
Lue lisää
#HomeSweetHome viikko 1: yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Välierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko A image
Lue lisää
IEM Katowice pudotuspeliennakko image
Lue lisää
G2 Esports Champions Cupin mestariksi - ENCE jäi niukasti finaalin ulkopuolelle image
Lue lisää
ENCE pudotuspeleihin Maltalla - Champions Cupin ennakkosuosikit pitivät pintansa image
Lue lisää
Champions Cupin finaalit käyntiin Maltalla - ENCE aloitti turnauksen tappiolla image
Lue lisää
OG on Aleksib:n uusi osoite - debyytti jo ensi viikolla! image
Lue lisää
Astralis jyräsi 100 Thievesin finaalissa - IEM Peking 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
100 Thieves eteni finaaliin debyytissään - IEM Peking välierien yhteenveto image
Lue lisää
ENCE jälleen ulos lohkovaiheessa - IEM Peking päivä 2 image
Lue lisää
Ainakin on hauskaa ja ei pelata defaulttia - ENCE image
Lue lisää
IEM Peking päivä 1 - ENCE lähellä katastrofia image
Lue lisää
FaZe Clan nosteli pokaalia Kööpenhaminan BLAST Pro Seriesissä! image
Lue lisää
Evil Geniuses on StarSeries i-Leaguen 8. kauden mestari! image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-Leaguen S8 päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Kommentti: Tekikö ENCE Aleksib:stä puolen miljoonan pelinappulan? image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 5: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 3 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 2 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 1 yhteenveto image
Lue lisää
ESL One New York 2019 - ennakko image
Lue lisää
“Mielestäni Arctic Invitational teki hyvän työn ensimmäisen tapahtumansa osalta” - Anders Blume image
Lue lisää
FURIA Esports Arctic Invitational 2019 voittajaksi image
Lue lisää
Arctic Invitationalin finaalijoukkueet selvillä image
Lue lisää
Arctic Invitational turnaus - ennakko image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 3 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 2 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 1 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas, Päivä 1 - Ennakko image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x