100 Thieves eteni finaaliin debyytissään - IEM Peking 2019 välierien yhteenveto

100 Thieves eteni finaaliin debyytissään - IEM Peking välierien yhteenveto

Pekingin pudotuspelivaihe on poikkeuksellisen lyhyt, kun mukana on vain neljä joukkuetta. Niinpä tänään alkoi pudotuspelit ja kahden ottelusarjan päätteeksi tiedämme että Astralis ja 100 Thieves kohtaavat huomenna finaalissa. 

Astralis - FaZe Clan 2-0 (16-0,16-2)

FaZe Clan on ollut tässä turnauksessa ja jo aiemmissa tämän syksyn turnauksissa aiva loistavassa vireessä, mutta se ei näkynyt lainkaan tässä ottelussa. Kaksi kierrosvoittoa kahteen karttaan kertoo kaiken oleellisen ottelun kulusta. Astraliksen otteet ovat vaihdelleet syksyn mittaan, mutta tässä turnauksessa on nähty sitä Astralista joka dominoi vielä hetki sitten koko CS-sceneä. Astralis ei hävinnyt ensimmäisessä kartassa yhtään kierrosta ja ei antanut yhdellekkään FaZen pelaajalle kaksinumeroista lukua frägi-sarakkeeseen. Toiseen karttaan odotettiin väkevämpää FaZea, mutta sitä ei tänään saatu. Kaksi kierrosvoittoa on toki parempi kuin ensimmäisen kartan nolla, mutta vain marginaalisesti. Näinpä tästä sarjasta ei jäänyt juuri muuta kuin paha maku suuhun. Tämä ottelusarja nostaa myös Astraliksen ehdottomaksi suosikiksi huomisen finaaliin. FaZen kannalta turnaus päättyi suureen pettymykseen. Sijoittuminen välieriin ei itsessään ole huono suoritus, mutta se millaisella esityksellä se jäi finaalien ulkopuolelle on todella surullista. Odotettavissa on todella nälkäinen FaZe seuraavaan turnaukseen!

Team Vitality - 100 Thieves 1-2 (16-8,14-16,2-16)

Vitality lähti välieräsarjaan selkeänä suosikkina, vaikka sen otteet ovatkin heitelleet syksyn aikana isosti. Ja se onnistuikin dominoimaan ensimmäistä turnausta 100 Thieves nimellä pelaavaa Australialaisjoukkuetta ensimmäisessä kartassa ja kaikki näytti hyvältä. Toisena karttana pelattiin Nukea ja se aaltoili puolelta toiselle. Lopulta 100 Thieves vei ottelusarjan ratkaisevaan karttaan voittamalla niukasti lukemin 16-14. Kolmas kartta ei jättänyt mitään arvailujen varaan. 100 Thieves tuhosi täysin Vitalityn, joka sai ainoastaan kaksi kierrosta nimiinsä. Justin “jks” Savage pelasi loistavan ottelusarjan ja etenkin kolmannessa kartassa oli pysäyttämätön voima. Loistava debyytti 100 Thievesiltä joka kohtaa huomenna turnauksen ennakkosuosikin finaalissa. Luvassa on vähintäänkin mielenkiintoinen paras viidestä ottelusarja.

 

Miika image

Miika

9 marraskuu 2019

Kaikki CSGO Uutiset

10 parasta CS:GO-joukkuetta juuri nyt! image
Lue lisää
HSH viikko 2: Pudotuspelit yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A ennakko image
Lue lisää
#HomeSweetHome viikko 1: yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Välierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko A image
Lue lisää
IEM Katowice pudotuspeliennakko image
Lue lisää
G2 Esports Champions Cupin mestariksi - ENCE jäi niukasti finaalin ulkopuolelle image
Lue lisää
ENCE pudotuspeleihin Maltalla - Champions Cupin ennakkosuosikit pitivät pintansa image
Lue lisää
Champions Cupin finaalit käyntiin Maltalla - ENCE aloitti turnauksen tappiolla image
Lue lisää
OG on Aleksib:n uusi osoite - debyytti jo ensi viikolla! image
Lue lisää
Astralis jyräsi 100 Thievesin finaalissa - IEM Peking 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
100 Thieves eteni finaaliin debyytissään - IEM Peking välierien yhteenveto image
Lue lisää
ENCE jälleen ulos lohkovaiheessa - IEM Peking päivä 2 image
Lue lisää
Ainakin on hauskaa ja ei pelata defaulttia - ENCE image
Lue lisää
IEM Peking päivä 1 - ENCE lähellä katastrofia image
Lue lisää
FaZe Clan nosteli pokaalia Kööpenhaminan BLAST Pro Seriesissä! image
Lue lisää
Evil Geniuses on StarSeries i-Leaguen 8. kauden mestari! image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-Leaguen S8 päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Kommentti: Tekikö ENCE Aleksib:stä puolen miljoonan pelinappulan? image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 5: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 3 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 2 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 1 yhteenveto image
Lue lisää
ESL One New York 2019 - ennakko image
Lue lisää
“Mielestäni Arctic Invitational teki hyvän työn ensimmäisen tapahtumansa osalta” - Anders Blume image
Lue lisää
FURIA Esports Arctic Invitational 2019 voittajaksi image
Lue lisää
Arctic Invitationalin finaalijoukkueet selvillä image
Lue lisää
Arctic Invitational turnaus - ennakko image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 3 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 2 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 1 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas, Päivä 1 - Ennakko image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x