Arctic Invitationali 2019 finaalijoukkueet selvillä

Arctic Invitationalin finaalijoukkueet selvillä

Historian ensimmäisessä suomalaisessa areena-luokan tapahtumassa, Arctic Invitationalissa, on edetty finaaliin saakka. Aiemmin tänään pelattiin turnauksen välierävaihe. Turnauksessa on jaossa 100 000 euroa neljän joukkueen kesken, voittajan viedessä mukanaan siitä 60 000 euron osuuden. Lisätietoa turnauksesta löytyy turnaus-sivulta.

FURIA Esports - Cloud9

Ennakkoon FURIA oli kohtalaisen selkeä ennakkosuosikki, sillä Cloud9:n uusi kokoonpano on pelannut vasta yhden turnauksen ja senkin hyvin vaihtelevin tuloksin. FURIAlla taas on takanaan pettymys Berliinin major-turnauksesta ja siten kovat näytöhalut. Toinen epäonnistunut turnaus voisi olla kohtalokas FURIAn kokoonpanolle. Pienen kysymysmerkin kuitenkin nostaa se että Cloud9 ei ole pelannut yli kuukauteen ja siten on pystynyt pitämään taktiikkansa hyvin salassa vastustajiltaan. 

Ensimmäisenä karttana pelattiin Cloud9:n valitsemaa Trainia. FURIA näytti kuitenkin olevan valmis haastamaan Cloud9:n näiden kotikentällä ja onkin paremmin hereillä aluksi. FURIA sai peräti 8-2 johdon ennen kuin Cloud9 huomasi että peli on käynnissä. Lopulta ensimmäinen puolisko päättyi 9-6 lukemiin ja pieni toivonkipinä Cloud9:n suhteen heräsi. Myös toisen puoliskon alku aaltoili puolelta toiselle ja näytti että kumpi tahansa joukkue voisi päästä niskanpäälle. Lopulta FURIAn kokemus kuitenkin oli vahvempi ja karttavoitto Brasilialaisille 16-12. Vinicius "VINI" Figueiredo oli kartan kovin frägääjä 27 frägin myötä. Cloud9:n kohdalla lukemat eivät kerro koko totuutta, sillä vaikutti ajoittain siltä että joukkueen taktiikassa ja kommunikaatiossa olisi suuria puutteita. Niinpä 12 kierrosta oli jopa yläkanttiin joukkueen osalta.

Toinen kartta oli FURIAn valitsem Mirage. FURIA hävisi heti pistoolikierroksen, mutta sen jälkeen se oli armoton. Yhdeksän kierrosvoittoa putkeen hävityn pistoolikierroksen perään on huikea suoritus ja hetken jo näytti että se katkaisi Cloud9:n selkärangan. Cloud9 kuitenkin heräsi taistelemaan, mutta ottelun lopputulos 16-10 FURIAn eduksi tiesi sitä että Cloud9:n kotimatka alkoi hyvin aikaisin. FURIAn Yuri "yuurih" Santos keräsi ottelussa 31 frägiä, ollen servun kovin ampuja. 

Cloud9 osoitti ajoittain potentiaaliaan, mutta kuitenkin lopulta tasaisuus puuttui ja selkeät virheet tiukoissa tilanteissa maksoivat Pohjois-Amerikkalaisille tämän ottelun. Toivotaan että joukkue jatkaa kehittymistään ja säilyy yhdessä, sillä potentiaalisia pelaajia kokoonpanosa löytyy.

CR4ZY - SJ Gaming

Toiseen välierään löysi tiensä suurempi joukko suomalaisia katsojia kuin ensimmäiseen kohtaamiseen. Ja se näkyi myös tunnelmassa. Luonnollisesti oman lisänsä toi se että SJ Gamingin suomalaispelaajat ja CR4ZYn Otto “ottoNd” Sihvo takasivat sen että yleisöllä riitti kannustettavaa. SJ Gaming ansaitsi paikkansa kutsujoukkueita vastaan voittamalla suomenmestaruusfinaalissa HAVU Gamingin. Kuitenkin ennakkoarvioissa SJ Gaming oli selkeästi turnauksen heikoin joukkue.

Ensimmäisenä karttana pelattiin Infernoa, joka oli SJ Gamingin valinta. Ensimmäinen puolisko oli todellista iloittelua suomalaisjoukkueen osalta, sillä kaikkien yllätykseksi CR4ZY johti ainoastaan 8-7. Odotuksissa kuitenkin CR4ZYn piti voittaa tämä ottelu näytöstyyliin. Toinen puolisko oli entistäkin enemmän suomalaisjuhlaa ja yleisön kannustamana SJ Gaming voitti ensimmäisen kartan lukemin 16-14. Yleisö otti voiton vastaan karnevaalityyliin ja ensimmäistä kertaa ilmassa oli urheilujuhlan tuntua. 

CR4ZY valitsi kartakseen Miragen, joka on joukkueen vahvimpia karttoja. CR4ZY näyttikin ensimmäisellä puoliskolla miksi vastustajat usein välttävät Miragen pelaamista kyseistä joukkuetta vastaan ja lukemat 11-4 ei jättänyt selittelyn varaa. Myös toinen puolisko meni CR4ZYn komennossa ja vakuuttavat 16-7 lukemat kartan päätteeksi. Suomalaisittain lohtua antoi se että Otto “ottoNd” Sihvo oli erittäin vahvassa vireessä Miragessa. 

Kolmantena karttana pelattiin Dust2, joka oli todellinen välierien kohokohta. Jos tätä ottelua ennen mietti oliko lippu tullut ostettua turhaan, niin tämä kartta tarjosi viihdettä koko rahan edestä. SJ Gaming aloitti murskaavasti ensimmäisen puoliskon ja keräsi peräti 11-4 johdon. Suomalaisten jymy-yllätys näytti mahdolliselta ja viimeisetkin kannattajat katsomon perällä heräsivät henkiin. Toisella puoliskolla suomalaisten peli alkoi rakoilla ja useammassakin tilanteessa näytti siltä että hermoilu alkoi vaikuttaa pelaamiseen. Pian peli olikin tasan 13-13. Tasatilanteessa SJ Gaming kuitenkin sisuuntui ja otti tärkeän kierrosvoiton vieden joukkueen kahden kierroksen päähän finaalista. CR4ZY kuitenkin näytti miksi joukkue eteni Berliinin major-turnauksessa pitkälle ja vahvalla rutiinilla voitti loput kierrokset edeten finaaliin lukemin 16-14. Yleisö osoitti kuitenkin kiitoksen loistavasti taistelleelle SJ Gamingille. Harmittavan moni kuitenkin päätti että tapahtuma on SJ Gamingin pelien päättyessä nähty ja siirtyi pois areenalta. 

Vaikka CR4ZY lopulta eteni finaaliin FURIA Esportsia vastaan, niin päivän todellinen onnistuja oli SJ Gaming joka osoitti loistavan taistelun yhtä maailman parhaista tiimeistä vastaan. Tämä oli paljon enemmän kuin mitä ennen turnausta osattiin odottaa. Jäädään mielenkiinnolla odottelemaan milloin saadaan toinen suomalainen joukkue “isoille areenoille” ENCEn seuraksi. Sillä mikäli kehityskaari jatkuu samanlaisena niin on vain ajan kysymys kun SJ nähdään pelaamassa jälleen maailman parhaita vastaan.

Seuraavaksi jäämme odottamaan illan kohokohtaa, eli finaaliottelua.

 

Miika image

Miika

14 syyskuu 2019

Kaikki CSGO Uutiset

10 parasta CS:GO-joukkuetta juuri nyt! image
Lue lisää
HSH viikko 2: Pudotuspelit yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A ennakko image
Lue lisää
#HomeSweetHome viikko 1: yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Välierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko A image
Lue lisää
IEM Katowice pudotuspeliennakko image
Lue lisää
G2 Esports Champions Cupin mestariksi - ENCE jäi niukasti finaalin ulkopuolelle image
Lue lisää
ENCE pudotuspeleihin Maltalla - Champions Cupin ennakkosuosikit pitivät pintansa image
Lue lisää
Champions Cupin finaalit käyntiin Maltalla - ENCE aloitti turnauksen tappiolla image
Lue lisää
OG on Aleksib:n uusi osoite - debyytti jo ensi viikolla! image
Lue lisää
Astralis jyräsi 100 Thievesin finaalissa - IEM Peking 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
100 Thieves eteni finaaliin debyytissään - IEM Peking välierien yhteenveto image
Lue lisää
ENCE jälleen ulos lohkovaiheessa - IEM Peking päivä 2 image
Lue lisää
Ainakin on hauskaa ja ei pelata defaulttia - ENCE image
Lue lisää
IEM Peking päivä 1 - ENCE lähellä katastrofia image
Lue lisää
FaZe Clan nosteli pokaalia Kööpenhaminan BLAST Pro Seriesissä! image
Lue lisää
Evil Geniuses on StarSeries i-Leaguen 8. kauden mestari! image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-Leaguen S8 päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Kommentti: Tekikö ENCE Aleksib:stä puolen miljoonan pelinappulan? image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 5: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 3 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 2 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 1 yhteenveto image
Lue lisää
ESL One New York 2019 - ennakko image
Lue lisää
“Mielestäni Arctic Invitational teki hyvän työn ensimmäisen tapahtumansa osalta” - Anders Blume image
Lue lisää
FURIA Esports Arctic Invitational 2019 voittajaksi image
Lue lisää
Arctic Invitationalin finaalijoukkueet selvillä image
Lue lisää
Arctic Invitational turnaus - ennakko image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 3 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 2 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 1 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas, Päivä 1 - Ennakko image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x