HomeSweetHome viikko 1: Puolivälierät yhteenveto

#HomeSweetHome viikko 1: Puolivälierät yhteenveto

#HomeSweetHome turnaussarjan ensimmäinen viikko on edennyt ratkaisuvaiheisiin! Viikon alussa turnauksessa oli mukana 16 joukkuetta ja eilisten puolivälierien jälkeen mukana on vielä neljä kovinta suorittajaa. Sunnuntain päätteeksi tiedossa on ensimmäinen #HomeSweetHome mestari. Tähän mennessä turnauksessa on nähty hyvin niukasti suuria yllätyksiä, joten on mahdollista että kaikki yllätykset säästettiin ratkaisupeleihin. #HomeSweetHome turnaussarja kestää kahdeksan viikkoa ja jokaisella viikolla pelataan tiistaista sunnuntaihin kestävä turnaus jonka voittaja palkitaan 30 000 dollarilla. Lisätietoa turnauksesta löytyy tapahtuma-sivulta

Puolivälierät

BIG - Virtus.Pro 2-0 (19-16,22-19)

Se että ottelu päättyi suoraan kahdessa kartassa saattaa antaa kuvan että ottelu olisi ollut yksipuolinen, mutta kun tulosta katselee tarkemmin niin molemmissa kartoissa ratkaisu haettiin jatkoajalta joten kyseessä oli ERITTÄIN tasainen taisto. Lopulta BIG haki voitot sekä Overpassista että Miragesta ja etenee välieriin. Molempien joukkueiden CT-puoli oli loistavassa iskussa ja sieltä joukkueet saivat pääosan kierrosvoitoistaan. Ismailcan “XANTARES” Dörtkardeş ja Johannes “tabseN” Wodarz ovat se ratkaiseva tekijä miksi BIG onnistui kääntämään molemmat kartat voitoiksi. Näillä otteilla Virtus.Pro olisi kaatanut lähes kenet tahansa muun, mutta BIG onnistui tällä kertaa juuri ja juuri voittamaan.

SKADE - Sprout 0-2 (11-16,12-16)

Vaikka SKADE saapui otteluun lohkovoittajana ja Sprout lohkokakkosena, niin nostimme Sproutin ennakkosuosikiksi. Sprout oli luottamuksen arvoinen ja kaatoi SKADE sekä valitsemassaan Mirgessa, että SKADEn valitsemassa Infernossa. Raporttien mukaan Paweł “dycha” Dycha kärsi suurista yhteysongelmista jälkimmäisessä kartassa, mutta iski pöytään silti 29 frägiä ja toi voiton joukkueelleen. Sprout etenee BIG:iä vastaan välieriin ja SKADE pääsee valmistautumaan toiseen peliviikkoon.

North - Endpoint 2-0 (16-14,16-13)

Endpoint oli päivään lähdettäessä suurin altavastaaja, mutta se suoriutui loistavasti lähtökohtiin nähden. Se ei saanut karttavoittoa itselleen, mutta 14 ja 13 kierrosta Northia vastaan on loistava suoritus. North joutui luottamaan ensimmäisessä kartassa yllättävään tahoon, sillä Mathias “MSL” Lauridsen joka ei tunnetusti heilu frägitilaston kärjessä laittoi luun kurkkuun Endpointille 32 frägillä. Myös toisessa kartassa MSL haki 30 frägiä ja sen lisäksi onnistui pelaamaan tiukat paikat taktisesti oikein. Endpoint pisti Northin todella suuren paineen alle, vaikka ennakkoon ottelun piti olla erittäin yksipuolinen. Odotan innolla mitä Endpoint tuo mukanaan toiselle peliviikolle.

Spirit - forZe 2-1 (17-19,16-13,16-7)

Kuten muissakin ottelusarjoissa, myös tässä oli selkeä suosikki: forZe. forZe aloittikin ottelun tehokkaasti omassa karttavalinnassaan Infernossa taistellen voiton jatkoajalla. Sen jälkeen jotain kuitenkin tapahtui ja Spiritin karttavalinnassa Dust2:ssa se romahti täysin 13-12 johtoasemassa. Kaikki näytti jo siltä että forZe etenee 2-0 lukemin jatkoon, mutta sitten Spirit löysi aivan uuden vaihteen ja forZella ei ollut enää mitään sanomista tässä kohtaamisessa. Mirage jatkui samalla tavalla kuin Dust2 päättyi, eli Spiritin hallinnassa. Spirit etenee loistavan comebackin saattelemana välieriin Northia vastaan. Kahden viimeisen kartan esityksillä se voi haastaa Northin vaikka se lähteekin altavastaajana ottelusarjaan.

Yhteenveto

Sunnuntain ratkaisupäivään jää pelattavaksi molemmat välierät ja heti perään pelattava finaali! Sen jälkeen joukkueet viettävät välipäivää kunnes tiistaina alkaa toisen viikon turnaus. Tässä ovat välieräparit sunnuntaille:

  • BIG - Sprout
  • North - Spirit

 

Mikäli haluat pysyä ajan tasalla esports maailman tapahtumista suomeksi, ota seurantaan Esports Vikings Twitter
Jos sinua kiinnostaa tuoreimmat vedonlyöntivinkit, ota seurantaan Esports Vikingsin vedonlyöntiin keskittyvä Twitter

 

Miika Pulkkinen image

Miika Pulkkinen

12 huhtikuu 2020

KAIKKI CSGO Uutiset

10 parasta CS:GO-joukkuetta juuri nyt! image
Lue lisää
HSH viikko 2: Pudotuspelit yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A ennakko image
Lue lisää
#HomeSweetHome viikko 1: yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Välierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko A image
Lue lisää
IEM Katowice pudotuspeliennakko image
Lue lisää
G2 Esports Champions Cupin mestariksi - ENCE jäi niukasti finaalin ulkopuolelle image
Lue lisää
ENCE pudotuspeleihin Maltalla - Champions Cupin ennakkosuosikit pitivät pintansa image
Lue lisää
Champions Cupin finaalit käyntiin Maltalla - ENCE aloitti turnauksen tappiolla image
Lue lisää
OG on Aleksib:n uusi osoite - debyytti jo ensi viikolla! image
Lue lisää
Astralis jyräsi 100 Thievesin finaalissa - IEM Peking 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
100 Thieves eteni finaaliin debyytissään - IEM Peking välierien yhteenveto image
Lue lisää
ENCE jälleen ulos lohkovaiheessa - IEM Peking päivä 2 image
Lue lisää
Ainakin on hauskaa ja ei pelata defaulttia - ENCE image
Lue lisää
IEM Peking päivä 1 - ENCE lähellä katastrofia image
Lue lisää
FaZe Clan nosteli pokaalia Kööpenhaminan BLAST Pro Seriesissä! image
Lue lisää
Evil Geniuses on StarSeries i-Leaguen 8. kauden mestari! image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-Leaguen S8 päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Kommentti: Tekikö ENCE Aleksib:stä puolen miljoonan pelinappulan? image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 5: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 3 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 2 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 1 yhteenveto image
Lue lisää
ESL One New York 2019 - ennakko image
Lue lisää
“Mielestäni Arctic Invitational teki hyvän työn ensimmäisen tapahtumansa osalta” - Anders Blume image
Lue lisää
FURIA Esports Arctic Invitational 2019 voittajaksi image
Lue lisää
Arctic Invitationalin finaalijoukkueet selvillä image
Lue lisää
Arctic Invitational turnaus - ennakko image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 3 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 2 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 1 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas, Päivä 1 - Ennakko image
Lue lisää
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle

Lisätietoa
x