G2 Esports Champions Cupin mestariksi - ENCE:lle pronssia

G2 Esports Champions Cupin mestariksi - ENCE jäi niukasti finaalin ulkopuolelle

Maltalla pelattu Champions Cup (linkki) saatiin päätökseen eilen. Finaalissa G2 Esports kaatoi turnauksen superyllättäjän Team Spiritin suoraan kahdessa kartassa (16-13, 16-11). Sunnuntaille suunniteltu pronssiottelu peruuntui, joten FURIA Esports ja ENCE jakoivat kolmannen sijan.

ENCE niukasti finaalin ulkopuolelle

ENCE nosti tasoaan lohkovaiheen loppua kohden ja eteni välieriin. Välierissä vastaan asettui turnauksen suurin ennakkosuosikki G2 Esports. Ottelu oli ennakoitua tasaisempi ja pitkästä aikaa näimme ENCE:n laittavan kampoihin oikein kunnolla HLTV-rankingissa yläpuolellaan olevaa joukkuetta vastaan. Ensimmäisenä karttana pelattiin ENCEn valitsemaa Miragea joka kuitenkin meni 16-13 lukemin G2:lle. Täten G2:n karttavalinnassa Dust2:ssa Ranskalaisjoukkueella oli mahdollisuus katkaista ottelusarja. Jälleen kuitenkin karttavalinnan tehnyt joukkue joutui taipumaan kun ENCE voitti toisen kartan 16-14 lukemin. Rehellisyyden nimissä G2:lla oli täysi mahdollisuus voittaa tämä kartta, mutta epätyypilliset virheet ratkaisuhetkillä antoivat mahdollisuuden ENCE:lle, joka kiitti ja nappasi karttavoiton itselleen. Ratkaisevana karttana pelattiin Train-karttaa, joka perinteisesti on ollut yksi ENCE:n vahvoista kartoista. ENCE:llä olikin todella hyvä tilaisuus napata karttavoitto 16-14 lukemin, mutta totaalinen romahdus viimeisellä kierroksella täydellä ostolla G2:n force-ostoa vastaan vei ottelun jatkoajalle jonka G2 hyödynsi täydellisesti. Tappiosta huolimatta tämä ottelu antoi ENCE:lle jotain mitä se on kaivannut kauan, toivoa paremmasta. 

Team Spirit suuryllätykseen

Karsintaturnauksen kautta lopputurnaukseen edennyt Team Spirit lähti pudotuspeleihin altavastaajana loistavaa syksyä pelaavaa FURIA:a vastaan. Team Spirit kuitenkin näytti kaapin paikan puhtaalla pelillä välieriin edenneelle FURIA:lle lukemin 16-4 karttavalinnassaan Miragessa. Brasilialaisjoukkue keräsi itsensä Nuken ensimmäisellä puoliskolla, mutta päästessään CT-puolelle Team Spirit meni menojaan ja kartta päättyi lukemin 16-11. Näin FURIA putosi yllättäen finaalin ulkopuolelle. Spirit mahtui ennen turnausta juuri ja juuri HLTV-rankingin top-30 listalle, joten finaalipaikka nostanee joukkueen asemia seuraavassa listauksessa.

Finaali ennakkosuosikin hallintaa

G2 Esports oli turnaukseen lähdettäessä suurin ennakkosuosikki ja vaikka sen taival välierässä ENCE:ä vastaan oli kivinen, niin se lähti finaaliin selkeänä ennakkosuosikkina. Team Spirit teki loistavaa työtä FURIA:a vastaan, mutta finaalissa se ei kyennyt haastamaan G2:ta. 16-13 Trainissa ja 16-11 Miragessa näyttävät kohtalaisen tasaisilta lukemilta, mutta tosiasiassa G2:lla ei ollut suurta huolta missään vaiheessa finaalia. Turnaus oli kokonaisuudessaan yllättävänkin viihdyttävä ja siksi on harmi että finaali ei tarjonnut suurta jännitysnäytelmää. Kuitenkin ennakkoasetelmat tarjosivat vieläkin epätasaisempaa otteluparia finaaliin, joten se että Team Spirit onnistui haastamaan G2:n on hyvä merkki ja tietää varmasti nousua HLTV-rankingissa.

 

Miika image

Miika

23 joulukuu 2019

Kaikki CSGO Uutiset

10 parasta CS:GO-joukkuetta juuri nyt! image
Lue lisää
HSH viikko 2: Pudotuspelit yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 2: Lohko A ennakko image
Lue lisää
#HomeSweetHome viikko 1: yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Välierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Puolivälierät ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko D ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko C ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B yhteenveto image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko B ennakko image
Lue lisää
HSH viikko 1: Lohko A image
Lue lisää
IEM Katowice pudotuspeliennakko image
Lue lisää
G2 Esports Champions Cupin mestariksi - ENCE jäi niukasti finaalin ulkopuolelle image
Lue lisää
ENCE pudotuspeleihin Maltalla - Champions Cupin ennakkosuosikit pitivät pintansa image
Lue lisää
Champions Cupin finaalit käyntiin Maltalla - ENCE aloitti turnauksen tappiolla image
Lue lisää
OG on Aleksib:n uusi osoite - debyytti jo ensi viikolla! image
Lue lisää
Astralis jyräsi 100 Thievesin finaalissa - IEM Peking 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
100 Thieves eteni finaaliin debyytissään - IEM Peking välierien yhteenveto image
Lue lisää
ENCE jälleen ulos lohkovaiheessa - IEM Peking päivä 2 image
Lue lisää
Ainakin on hauskaa ja ei pelata defaulttia - ENCE image
Lue lisää
IEM Peking päivä 1 - ENCE lähellä katastrofia image
Lue lisää
FaZe Clan nosteli pokaalia Kööpenhaminan BLAST Pro Seriesissä! image
Lue lisää
Evil Geniuses on StarSeries i-Leaguen 8. kauden mestari! image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-League S8 päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
StarSeries i-Leaguen S8 päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Kommentti: Tekikö ENCE Aleksib:stä puolen miljoonan pelinappulan? image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 5: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 3 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 2 yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Malmö: Päivä 1 yhteenveto image
Lue lisää
ESL One New York 2019 - ennakko image
Lue lisää
“Mielestäni Arctic Invitational teki hyvän työn ensimmäisen tapahtumansa osalta” - Anders Blume image
Lue lisää
FURIA Esports Arctic Invitational 2019 voittajaksi image
Lue lisää
Arctic Invitationalin finaalijoukkueet selvillä image
Lue lisää
Arctic Invitational turnaus - ennakko image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 3 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 2 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas päivä 1 - yhteenveto image
Lue lisää
Dreamhack Masters Dallas, Päivä 1 - Ennakko image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x