LCS kevät 2020 - pudotuspelit yhteenveto

LCS kevät 2020 - pudotuspelien yhteenveto

Kevään 2020 kevätkausi on saatu LCS:ssä päätökseen 19.4 pelatussa finaalissa. Cloud9 jatkoi dominanttia otettaan myös finaalissa ja kaatoi FlyQuestin suoraan kolmessa ottelussa. Samalla Cloud9:sta tuli kautta aikain ylivoimaisimman kauden pelannut joukkue, sillä koko kauden aikana se voitti 29 ottelua ja hävisi ainoastaan kahdesti. Tässä pudotuspelien yhteenvedossa käymme läpi tapahtumat toisesta kierroksesta lähtien. Huomionarvoista on myös se että ensimmäistä kertaa League of Legendsin pudotuspelit nähtiin perinteisellä ESPN-urheilukanavalla. Lisätietoa LCS-liigasta löytyy tapahtuma-sivulta

Viikko 2

Cloud9 3-1 Evil Geniuses

EG jää historiaan kauden toisena ja viimeisenä joukkueena joka onnistui voittamaan ottelun Cloud9:ä vastaan. Valitettavasti tämä otteluvoitto ei riittänyt lähellekkään ottelusarjan voittoa ja Cloud9 marssi odotetusti finaaliin. Evil Geniuses kuitenkin osoitti että se kykenee taistelemaan jopa koko kauden voitosta ja kaikenkaikkiaan kyseessä oli erittäin viihdyttävä ottelusarja. Cloud9 osoitti kuitenkin mikse se on kauden selkeästi paras joukkue ja aggressiivisella pelillä kaatoi Evil Geniuseksen.

FlyQuest 3-2 Team Solomid

Ehdottomasti koko pudotuspelien paras ottelusarja. TSM teki loistavaa työtä viedessään ottelusarjan viidenteen otteluun, mutta Solo osoitti miksi hän on yksi kaikkien aikojen parhaista kesken kauden mukaan tulleista hankinnoista. TSM voi kuitenkin olla tyytyväinen kevätkauteen, sillä se oli alun haasteista huolimatta parempaa tekemistä kuin mitä TSM:ltä on nähty viime vuosina. Etenkin kun ottaa huomioon että joukkueessa on kolme uutta pelaajaa tälle vuodelle. Mikäli missasit tämän ottelusarjan, kannattaa se ehdottomasti käydä katsomassa uusintana kesäkautta odotellessa. Ottelusarjan suurin anti oli kuitenkin se että FlyQuest on nostanut pelinsä huikeaan liitoon ratkaisevalla hetkellä ja lähtee finaaliviikonloppuun todella vahvana haastajana Evil Geniusekselle.

Finaaliviikonloppu

Evil Geniuses 1-3 FlyQuest

Tämä oli erittäin omituinen ottelusarja. Näimme omituisia drafteja ja päätöksentekoa. Joku voisi sanoa että FlyQuest hyötyi tästä sekoilusta, mutta siitä huolimatta kyseessä oli katsojille viihdettä ja EG taisteli loistavasti. FlyQuest kuitenkin osoitti samaa loistavaa virettä kuin TSM:ää vastaan ja eteni finaaliin neljännen ottelun loistavalla suorituksella. Hieman yllättäen Evil Geniuseksen ainoa kunnollinen ase oli Jiizuke ja niinpä FlyQuest pääsi testaamaan pelivirettään ensimmäistä kertaa finaaliin. FlyQuestin harmiksi finaalissa oli odottamassa kaikkien aikojen dominoivinta kautta pelaava Cloud9.

Cloud9 3-0 FlyQuest

Vaikka FlyQuest oli kauden suurin yllättäjä, ei sillä ollut finaalissa mitään mahdollisuuksia Cloud9:ä vastaan. Cloud9 on virallisesti 3-0 voiton jälkeen kautta aikain ylivoimaisin joukkue yhden kauden aikana. 3-0 tulos voi hämätä, sillä itseasiassa ottelusarja oli kohtalaisen tasainen. FlyQuest voitti kerta toisensa jälkeen early gamen ja pääsi pelin keskivaiheille vahvassa johdossa, mutta kerta toisensa jälkeen Cloud9:n loistava taktinen pelaaminen ja yhteispeli taisteluissa käänsi ottelun ennakkosuosikeille. Valitettavasti FlyQuestin bot lanella oli erityisen huono päivä ja sekä Wildturtle että IgNar jäivät jatkuvasti vastustajan jalkoihin. FlyQuest voi kuitenkin olla todella tyytyväinen kakkostilaan, se on kuitenkin organisaation paras sijoitus tähän mennessä. Kaikki kunnia Cloud9:lle ja molemmat finalistit tulevat varmasti vahvoina suosikkeina kesäkauteen. 

Selkeyden vuoksi vielä se että vaikka FlyQuestin bot lanella oli todella heikko päivä finaalissa, niin se on suorittanut vahvasti läpi kauden ja ollut suuressa roolissa siinä että FlyQuest ylipäätään pääsi pelaamaan finaalissa. FlyQuest on kehittynyt kevään aikana huomattavasti ja se on saanut kuuden pelaajan rosterin toimimaan hyvin. Odotan siltä paljon kesäkaudella ja mahdollisesti Worldseissa.

Cloud9 on mestari kuuden pitkän vuoden tauon jälkeen. Sen talvitaukoa väritti mielipiteitä jakaneet päätökset rosterin suhteen ja lupaavien akatemiapelaajien marssi kilpailijoiden leiriin, mutta Cloud9 vastasi epäilijöille osoittamalla täydellistä ylivoimaa läpi kauden. Monesti Pohjois-Amerikassa on nähty että joukkue voi olla ylivoimainen runkosarjassa, mutta tiukan paikan tullen pudotuspeleissä se murenee. Nyt ei ollut tietoakaan murenemisesta ja Cloud9 on ehdottomasti ainut joukkue joka ansaisti nostaa pokaalia tällä kaudella. Odotan innolla mitä tämä joukkue pystyy näyttämään meille kesäkaudella ja Worldseissa. Onnea Cloud9!

 

Miika image

Miika

29 huhtikuu 2020

Kaikki LOL Uutiset

LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 2. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 1. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 8 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 5 ennakko image
Lue lisää
Worlds 2020 vaarassa! image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Runkosarjan puolivälin katsaus image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 1 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
TSM muutosten ja draaman keskellä image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LEC kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LCS pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LEC pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LCS pudotuspeliennakko image
Lue lisää
LEC pudotuspelit 1. kierros image
Lue lisää
LEC viikon 9 ennakko image
Lue lisää
LPL viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
LEC viikon 8 yhteenveto image
Lue lisää
MSI siirtyy kesäkuulle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC - viikon 8 ennakko image
Lue lisää
LEC - viikon 7 yhteenveto image
Lue lisää
LPL-liiga pelataan verkossa toisesta viikosta lähtien image
Lue lisää
LCK-liiga tauolle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LCS viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LEC viikon 6 yhteenveto image
Lue lisää
LEC - viikon 6 ennakko image
Lue lisää
Kärjessä neljän joukkueen tasapeli! - LEC kevät 2020 viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
Runkosarjan puoliväli on käsillä - LEC kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
LCK Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esportsille 0-2 viikko - LEC Kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
Cloud9:n voittoputki koetuksella - LCS kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
Leijonien todellinen tulikoe - LEC kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kevät 2020 - viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Lähes koko liiga mukana pudotuspelitaistossa - LCS kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Schalke 04 ja Team Vitality jatkavat yhä voitoitta - LEC Kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Fnatic ja G2 Esports vastakkain ensimmäistä kertaa tälle vuodelle - LEC Kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
Kärkijoukkueiden välien selvittely - LCS kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
EG ja CLG syöksykierteessä - LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esports yhä pysäyttämätön voima - LEC kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
Kahden kärkikohtaamisen viikko - LEC Kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
Kasvojen pesun paikka ennakkosuosikeille - LCS kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
LCS-kausi käyntiin yllätysten saattelemana - LCS Kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Kiinan LPL-liiga on toistaiseksi tauolla Corona-viruksen takia image
Lue lisää
Kevätkausi käyntiin ennakkosuosikkien voitoilla - LEC kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
LCS Kevät 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LCS Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
LEC Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends talvitauko - miljonäärien leikkipaikka ja tulokkaiden esiinnousu image
Lue lisää
Maailman kärkinimet yksi vastaan yksi mittelössä - All-Star 2019 kohokohta oli jälleen yksilöturnaus image
Lue lisää
Riot Gamesin autochessin turnaus-debyytti - Onko Teamfight Tactics varteenotettava kilpapeli? image
Lue lisää
Eurooppalaisille jälleen kylmä suihku Worlds-finaalissa - Worlds 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 finaalistit ovat selvillä - luvassa jälleen Kiinan ja Euroopan kohtaaminen image
Lue lisää
Worlds 2019 välierät: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe viikko 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko A: Esittely image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko C & D image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko A & B image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Flamengo eSports & MEGA image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DetonatioN FocusMe & MAMMOTH image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Lowkey Esports & Isurus Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Unicorns of Love & Royal Youth image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DAMWON Gaming & Hong Kong Attitude image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Splyce ja Clutch Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkot arvottu image
Lue lisää
Euroopan edustajat Worlds 2019 turnaukseen selvillä image
Lue lisää
Euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaus  -  ennakko image
Lue lisää
G2 Esports LEC-liigan kesäkauden 2019 mestari image
Lue lisää
LCS Worlds-karsinta 2019 - ennakko image
Lue lisää
LEC kesäkauden 2019 finaaliviikonloppu - ennakko image
Lue lisää
NA LCS pudotuspelit käyntiin tänään image
Lue lisää
LEC Kesäkausi 2019 - Ennakko image
Lue lisää
LCS Viikkokatsaus - Kesä 2019, vko 2 image
Lue lisää
Mid-Season Invitationalin mestaruus ensimmäistä kertaa eurooppaan image
Lue lisää
Mid-Season Invitational pudotuspelien ennakko image
Lue lisää
LCS välierät päätökseen ilman yllätyksiä image
Lue lisää
LEC finaaliviikonloppu G2 Esportsin juhlaa image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan kevään 2019 mestari selvillä image
Lue lisää
LEC kärkikolmikko selvillä - edessä finaaliviikonloppu image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan pudotuspelijoukkueet selvillä image
Lue lisää
LEC pudotuspeliennakko - kevät 2019 image
Lue lisää
LEC runkosarja päätökseen - pudotuspelit uudella formaatilla image
Lue lisää
Nordic Championshipin kevätkausi 2019 päätökseen image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x