Worlds 2019 play-in päivän 1 yhteenveto

Worlds 2019 play-in päivä 1: Yhteenveto

Ensimmäisenä pelipäivänä pelattiin lohkojen A ja B ensimmäinen kierros. Play-in vaiheessa joukkueet on jaettu neljään lohkoon joissa on kaikissa kolme joukkuetta. Joukkueet pelaavat kahdesti toisiaan vastaan ja kaksi parasta etenee pudotuspeleihin. Lohkovoittajat kohtaavat toisen lohkon toiseksi sijoittuneen joukkueen. Pudotuspeliotteluiden voittajat etenevät pääturnauksen lohkovaiheeseen.

Lohko A

Clutch Gaming 0-1 Unicorns of Love

Ennakossamme nostin esiin Clutch Gamingin pelityylin epätasaisuuden ja Hunin/Damonten roolin tärkeyden. Huni pelasi yli-aggressiivisesti ja kuoli useamman kerran turhaan tämän vuoksi, samalla kun Damonte laitettiin häviävään matchuppiin. Tämä tiesi sitä että Clutch Gamingin vahvat osa-alueet molemmat jäivät jälkeen ja edes Cody Sunin loistavat otteet eivät riittäneet. Viimeisenä naulana arkkuun UoL onnistui saartamaan Clutch Gamingin dragonilla 22. minuutin kohdalla ja voitetun taistelun jälkeen sai itselleen Baronin. Loput ottelusta oli lähinnä muodollisuus.

Unicorns of Love 0-1 MAMMOTH

Unicorns of Love sai ehkä hieman liiankin suuren itseluottamuksen peliinsä voitetun ottelun jälkeen ja MAMMOTH rankaisi armotta yli-innokkaista peleistä. Kun yhdistetään tähän todella heikko peli AHaHaCiKilta Ekko-junglena niin ei jäänyt epäselväksi kumpi ansaitsi voiton tästä. MAMMOTH avasi voittotilinsä todella järkevällä pelaamisella.

MAMMOTH 0-1 Clutch Gaming

Toisessa ottelussa nähtiin aivan erilainen Clutch Gaming. Kuten joukkueelle on tyypillistä niin koskaan ei tiedä kumpi versio areenalle astuu. Jos Huni oli joukkueen heikko lenkki ensimmäisessä ottelussa, niin tässä ottelussa Huni kantoi joukkuetta repussaan ja näytti loistavia otteita Tristanalla. Myös Ekkon vaihtaminen Eliseen oli selkeästi järkevä valinta. Clutch Gaming hallitsi täysin ottelua ja marssin helppoon voittoon. Lohkossa siis ensimmäisen päivän jälkeen tasatilanne. Odotan nyt jo innolla toista pelipäivää.

Sarjataulukko

  1. Clutch Gaming 1-1
  2. Unicorns of Love 1-1
  3. MAMMOTH 1-1

Lohko B

DetonatioN FocusMe 0-1 Splyce

Ennakossamme arvioin että Splycen tasaisuus ja kovempi kokoonpano on vahvaa valuuttaa tässä lohkossa ja euroopan edustaja antoi tästä ensimakua heti ensimmäisessä ottelussa. Vaikka DFM:n Evi pelasi aivan huikean ottelun Gnarilla, niin Splyce hallitsi karttaa ja ottelun tapahtumia rautaisella otteella. Missään vaiheessa ei tuntunut että Splycellä olisi mitään hankaluuksia edetä kohti voittoa.

Isurus Gaming 1-0 DetonatioN FocusMe

DetonatioN FocusMe painosti ottelun alkupuolella todella kovaa ja monessa tilanteessa se olisi voinut hyvinkin avata sille avaimet ottelun voittoon. Isurus Gaming pelasi kuitenkin poikkeuksellisen kärsivällisesti ja odotti tilaisuuttaan. Kun tämä tilaisuus vihdoin avautui, niin Isurus hyödynsi sen ace:n arvoisesti ja marssi ottelun voittoon. Järkevää pelaamista ja aggressiivisuus juuri oikeaan hetkeen ennen kuin Evi:n Kayle-top pääsee täyteen vauhtiin.

Splyce 1-0 Isurus Gaming

Splyce jatkoi siitä mihin ensimmäisessä ottelussa jäi. Dominoivaa menoa ja Isurus Gaming oli täysi vastaantulija ottelussa. Splyce pelasi koko alkupelin bot-lanen ja erityisesti Kobben ympärillä ja se tuotti tulosta. Täysin dominoiva ottelu ja Splyce osoitti että taistelu lohkovoitosta on jo ensimmäisen päivän jälkeen ohi.

Sarjataulukko

  1. Splyce 2-0
  2. Isurus Gaming 1-1
  3. DetonatioN FocusMe 0-2

 

Päivän nosto

Ekko-jungle

Ekkoa pidettiin jopa parhaana junglerina turnaukseen lähdettäessä ja sitä pelattiin heti neljässä ensimmäisessä ottelussa. Kuitenkin Ekkon voittoprosentiksi jäi 0% ja se varmasti laittaa joukkueet miettimään uudelleen Ekkon roolia. Se on varmasti yhä todella vahva valinta, mutta ei niin vahva että sen voisi valita mihin tahansa tilanteeseen. 

Päivän twiitti

https://twitter.com/lolesports/status/1179426816345477120

 

Miika image

Miika

2 lokakuu 2019

Kaikki LOL Uutiset

LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 2. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 1. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 8 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 5 ennakko image
Lue lisää
Worlds 2020 vaarassa! image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Runkosarjan puolivälin katsaus image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 1 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
TSM muutosten ja draaman keskellä image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LEC kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LCS pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LEC pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LCS pudotuspeliennakko image
Lue lisää
LEC pudotuspelit 1. kierros image
Lue lisää
LEC viikon 9 ennakko image
Lue lisää
LPL viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
LEC viikon 8 yhteenveto image
Lue lisää
MSI siirtyy kesäkuulle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC - viikon 8 ennakko image
Lue lisää
LEC - viikon 7 yhteenveto image
Lue lisää
LPL-liiga pelataan verkossa toisesta viikosta lähtien image
Lue lisää
LCK-liiga tauolle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LCS viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LEC viikon 6 yhteenveto image
Lue lisää
LEC - viikon 6 ennakko image
Lue lisää
Kärjessä neljän joukkueen tasapeli! - LEC kevät 2020 viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
Runkosarjan puoliväli on käsillä - LEC kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
LCK Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esportsille 0-2 viikko - LEC Kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
Cloud9:n voittoputki koetuksella - LCS kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
Leijonien todellinen tulikoe - LEC kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kevät 2020 - viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Lähes koko liiga mukana pudotuspelitaistossa - LCS kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Schalke 04 ja Team Vitality jatkavat yhä voitoitta - LEC Kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Fnatic ja G2 Esports vastakkain ensimmäistä kertaa tälle vuodelle - LEC Kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
Kärkijoukkueiden välien selvittely - LCS kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
EG ja CLG syöksykierteessä - LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esports yhä pysäyttämätön voima - LEC kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
Kahden kärkikohtaamisen viikko - LEC Kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
Kasvojen pesun paikka ennakkosuosikeille - LCS kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
LCS-kausi käyntiin yllätysten saattelemana - LCS Kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Kiinan LPL-liiga on toistaiseksi tauolla Corona-viruksen takia image
Lue lisää
Kevätkausi käyntiin ennakkosuosikkien voitoilla - LEC kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
LCS Kevät 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LCS Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
LEC Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends talvitauko - miljonäärien leikkipaikka ja tulokkaiden esiinnousu image
Lue lisää
Maailman kärkinimet yksi vastaan yksi mittelössä - All-Star 2019 kohokohta oli jälleen yksilöturnaus image
Lue lisää
Riot Gamesin autochessin turnaus-debyytti - Onko Teamfight Tactics varteenotettava kilpapeli? image
Lue lisää
Eurooppalaisille jälleen kylmä suihku Worlds-finaalissa - Worlds 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 finaalistit ovat selvillä - luvassa jälleen Kiinan ja Euroopan kohtaaminen image
Lue lisää
Worlds 2019 välierät: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe viikko 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko A: Esittely image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko C & D image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko A & B image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Flamengo eSports & MEGA image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DetonatioN FocusMe & MAMMOTH image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Lowkey Esports & Isurus Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Unicorns of Love & Royal Youth image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DAMWON Gaming & Hong Kong Attitude image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Splyce ja Clutch Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkot arvottu image
Lue lisää
Euroopan edustajat Worlds 2019 turnaukseen selvillä image
Lue lisää
Euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaus  -  ennakko image
Lue lisää
G2 Esports LEC-liigan kesäkauden 2019 mestari image
Lue lisää
LCS Worlds-karsinta 2019 - ennakko image
Lue lisää
LEC kesäkauden 2019 finaaliviikonloppu - ennakko image
Lue lisää
NA LCS pudotuspelit käyntiin tänään image
Lue lisää
LEC Kesäkausi 2019 - Ennakko image
Lue lisää
LCS Viikkokatsaus - Kesä 2019, vko 2 image
Lue lisää
Mid-Season Invitationalin mestaruus ensimmäistä kertaa eurooppaan image
Lue lisää
Mid-Season Invitational pudotuspelien ennakko image
Lue lisää
LCS välierät päätökseen ilman yllätyksiä image
Lue lisää
LEC finaaliviikonloppu G2 Esportsin juhlaa image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan kevään 2019 mestari selvillä image
Lue lisää
LEC kärkikolmikko selvillä - edessä finaaliviikonloppu image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan pudotuspelijoukkueet selvillä image
Lue lisää
LEC pudotuspeliennakko - kevät 2019 image
Lue lisää
LEC runkosarja päätökseen - pudotuspelit uudella formaatilla image
Lue lisää
Nordic Championshipin kevätkausi 2019 päätökseen image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x