Ennakko euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaukseen

Euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaus  -  ennakko

Euroopan karsinnat Worlds-maailmanmestaruuskilpailuihin pelataan tänä viikonloppuna. Mukana on neljä eniten Championship-pisteitä kevät- ja kesäkaudella. Turnaus pelataan King of the Hill - periaatteella, eli ensin pelaavat vastakkain kaksi vähiten pisteitä kerännyttä joukkuetta. Tämän ottelun voittaja etenee pelaamaan toisiksi eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta vastaan. Tämän ottelun voittaja kohtaa eniten pisteitä keränneen joukkueen ja viimeinen ottelu ratkaisee kumpi näistä joukkueista etenee Worldsien lohkovaiheeseen ja kumpi aloittaa urakkansa Worldsien esiturnauksesta. 

Joukkueet

Splyce

Splyce on tasainen suorittaja, joka ei tuo pelikentille suuria yllätyksiä tai räjähtävyyttä mutta korvaa sen pelaamalla tasaisen vahvalla tasolla ottelusta toiseen. Neljäs sija keväällä ja viides sija kesällä toivat tarpeeksi pisteitä karsintoihin pääsemiseen, mutta joukkue ei lähde turnaukseen ennakkosuosikkina. Kesän pudotuspeleissä Splyce sai rumaa kyytiä Roquelta, joka jäi juuri ja juuri ulos karsintaturnauksesta. Splycen onni on kuitenkin se että avausottelussa vastaan asettuu kesällä pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Origen. Origenin ongelmat ovat nimittäin juurikin tasaisuuden puutteessa ja siihen on Splycen mahdollista iskeä. Mutta ongelmaksi muodostuu se että Schalke on kesän aikana periaatteessa ollut vahvempi versio Splycestä ja toisen kierroksen ottelusarjan voittaminen muodostuu kyllä luultavasti ylisuureksi haasteeksi vaikka Splyce onnistuisikin Origenin voittamaan ensimmäisellä kierroksella.

Origen

Kevään hopeajoukkue sai todellisen palautuksen maan pinnalle kesäkaudella. Joukkue ei edennyt edes pudotuspeleihin saakka, mutta onneks kevään pistepotti riitti tuomaan paikan karsintaturnauksessa. Origen on yksi potentiaalisimmista EU-joukkueista, mutta kesäkaudella sitä ravisteli massiiviset ongelmat suorituskyvyn tasaisena pitämisessä. Joukkueella on ollut toista kuukautta aikaa harjoitella ja korjata virheensä ja on varmaa että pelaajat tulevat karsintaturnaukseen nälkäisinä. Henkilökohtaisesti uskon että Origenilla on paremmat mahdollisuudet pärjätä Worldseissa kuin tasaisen varmoilla Splycellä ja Schalkella juurikin yllätyksellisyyden ja yksilötaidon myötä. Ensiksi kuitenkin pitäisi korjata ongelmat pelitavassa ja raivata tie Worldseihin. Splycen voittaminen ei pitäisi olla suuri ongelma vaikka osa ongelmista olisikin yhä ratkaisematta, mutta Schalken vahva vire kesän pudotuspeleissä tietää haasteita Origenille.

Schalke 04

Schalke eteni upeasti finaaliviikonloppuun saakka kesän pudotuspeleissä, mikä on loistava parannus kevätkauteen jolloin joukkue ei edennyt edes pudotuspeleihin. Fnatic osoittautui kuitenkin täysin mahdottomaksi vastustajaksi Schalkelle finaaliviikonlopun avausottelussa ja siten joukkueen tie alkaa karsintaturnauksessa toiselta kierrokselta. Kun katsoo ensimmäisen kierroksen joukkueiden viimeisimpiä otteluita, niin Schalke lähtee toisen kierroksen otteluun selkeänä suosikkina, MUTTA Origenin nykykunto on täysi arvoitus. Mikäli Origen on saanut pelinsä kevätkaudelta tuttuun iskuun niin tilanne muuttuu täysin. Olisi kuitenkin täydellinen päätös Schalken läpilyöntikaudelle edetä Worldseihin ja allekirjoittaneen sympatiat ovat joukkueen puolella. Tapahtuu mitä tapahtuu, niin karsintaturnauksen toisen kierroksen ottelu on se ottelu jota itse odotan kaikkein eniten.

Fnatic

Fnatic on varmistanut paikkansa vähintään Worldsien esiturnaukseen ja voi siten lähteä ilman suuria paineita karsintaturnaukseen. Historia on näyttänyt että esiturnauksesta varsinaiseen turnaukseen edenneet joukkueet ovat olleet heti lohkovaiheen alusta alkaen mahtavassa iskussa kun turnauksen meta on jo hallussa. Fnatic lähtee kuitenkin karsintaturnaukseen todella selkeänä suosikkina ja kuka tahansa kolmannelle kierrokselle etenee, niin luvassa on oletettavasti kylmää kyytiä. Fnatic on kevään aikana osoittanut että se pystyy haastamaan tosissaan G2 Esportsin ja se on jotain mitä moni joukkue koko maailmassa ei voi sanoa.

Tulosveikkaus

Origen 3 - 1 Splyce

Schalke 04 1 - 3 Origen (Schalke 04 3 - 0 Splyce)

Fnatic 3 - 0 Origen (Fnatic 3 - 0 Schalke 04)

 

Miika image

Miika

13 syyskuu 2019

Kaikki LOL Uutiset

LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 2. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 1. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 8 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 5 ennakko image
Lue lisää
Worlds 2020 vaarassa! image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Runkosarjan puolivälin katsaus image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 1 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
TSM muutosten ja draaman keskellä image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LEC kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LCS pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LEC pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LCS pudotuspeliennakko image
Lue lisää
LEC pudotuspelit 1. kierros image
Lue lisää
LEC viikon 9 ennakko image
Lue lisää
LPL viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
LEC viikon 8 yhteenveto image
Lue lisää
MSI siirtyy kesäkuulle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC - viikon 8 ennakko image
Lue lisää
LEC - viikon 7 yhteenveto image
Lue lisää
LPL-liiga pelataan verkossa toisesta viikosta lähtien image
Lue lisää
LCK-liiga tauolle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LCS viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LEC viikon 6 yhteenveto image
Lue lisää
LEC - viikon 6 ennakko image
Lue lisää
Kärjessä neljän joukkueen tasapeli! - LEC kevät 2020 viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
Runkosarjan puoliväli on käsillä - LEC kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
LCK Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esportsille 0-2 viikko - LEC Kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
Cloud9:n voittoputki koetuksella - LCS kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
Leijonien todellinen tulikoe - LEC kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kevät 2020 - viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Lähes koko liiga mukana pudotuspelitaistossa - LCS kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Schalke 04 ja Team Vitality jatkavat yhä voitoitta - LEC Kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Fnatic ja G2 Esports vastakkain ensimmäistä kertaa tälle vuodelle - LEC Kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
Kärkijoukkueiden välien selvittely - LCS kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
EG ja CLG syöksykierteessä - LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esports yhä pysäyttämätön voima - LEC kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
Kahden kärkikohtaamisen viikko - LEC Kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
Kasvojen pesun paikka ennakkosuosikeille - LCS kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
LCS-kausi käyntiin yllätysten saattelemana - LCS Kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Kiinan LPL-liiga on toistaiseksi tauolla Corona-viruksen takia image
Lue lisää
Kevätkausi käyntiin ennakkosuosikkien voitoilla - LEC kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
LCS Kevät 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LCS Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
LEC Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends talvitauko - miljonäärien leikkipaikka ja tulokkaiden esiinnousu image
Lue lisää
Maailman kärkinimet yksi vastaan yksi mittelössä - All-Star 2019 kohokohta oli jälleen yksilöturnaus image
Lue lisää
Riot Gamesin autochessin turnaus-debyytti - Onko Teamfight Tactics varteenotettava kilpapeli? image
Lue lisää
Eurooppalaisille jälleen kylmä suihku Worlds-finaalissa - Worlds 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 finaalistit ovat selvillä - luvassa jälleen Kiinan ja Euroopan kohtaaminen image
Lue lisää
Worlds 2019 välierät: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe viikko 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko A: Esittely image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko C & D image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko A & B image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Flamengo eSports & MEGA image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DetonatioN FocusMe & MAMMOTH image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Lowkey Esports & Isurus Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Unicorns of Love & Royal Youth image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DAMWON Gaming & Hong Kong Attitude image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Splyce ja Clutch Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkot arvottu image
Lue lisää
Euroopan edustajat Worlds 2019 turnaukseen selvillä image
Lue lisää
Euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaus  -  ennakko image
Lue lisää
G2 Esports LEC-liigan kesäkauden 2019 mestari image
Lue lisää
LCS Worlds-karsinta 2019 - ennakko image
Lue lisää
LEC kesäkauden 2019 finaaliviikonloppu - ennakko image
Lue lisää
NA LCS pudotuspelit käyntiin tänään image
Lue lisää
LEC Kesäkausi 2019 - Ennakko image
Lue lisää
LCS Viikkokatsaus - Kesä 2019, vko 2 image
Lue lisää
Mid-Season Invitationalin mestaruus ensimmäistä kertaa eurooppaan image
Lue lisää
Mid-Season Invitational pudotuspelien ennakko image
Lue lisää
LCS välierät päätökseen ilman yllätyksiä image
Lue lisää
LEC finaaliviikonloppu G2 Esportsin juhlaa image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan kevään 2019 mestari selvillä image
Lue lisää
LEC kärkikolmikko selvillä - edessä finaaliviikonloppu image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan pudotuspelijoukkueet selvillä image
Lue lisää
LEC pudotuspeliennakko - kevät 2019 image
Lue lisää
LEC runkosarja päätökseen - pudotuspelit uudella formaatilla image
Lue lisää
Nordic Championshipin kevätkausi 2019 päätökseen image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x