LEC kevät 2020 - viikon 2 yhteenveto

G2 Esports yhä pysäyttämätön voima - LEC kevät 2020 viikon 2 yhteenveto

League of Legends European Championship, eli tuttavallisemmin LEC, pelasi kevään liigakauden kierrokset kolme ja neljä viime viikonloppuna. Tuttuun tapaan ottelut nähtiin perjantai- ja lauantai-iltojen parhaaseen katseluaikaan. Lisätietoa liigasta ja sen joukkueista löytyy tapahtuma-sivulta.  G2 Esports on neljän kierroksen jälkeen ainut joukkue ilman tappioita ja toisessa päässä sarjataulukkoa Schalke 04 ja Team Vitality ovat yhä ilman voittoja. Näyttää siltä että tällä kaudella ennakkosuosikit pitävät paikkansa kärjessä, sillä neljän pelatun ottelun jälkeen enemmän voittoja kuin tappioita on ainoastan neljällä suurimmalla ennakkosuosikilla. 

Ainut suurempi epäkohta ennakoihin verrattuna on Schalke 04:n todella katastrofaalinen aloitus kauteen. Menneiden vuosien kärkipelaaja FORG1VEN ei ole kolmen vuoden tauon jälkeen päässyt pelin tempoon mukaan millään tapaa ja koko joukkue on täysin sekaisin. Myönnettäköön että Schalken otteluohjelma on ollut haastavammasta päästä, mutta jos joukkue häviää vaihtelevin ottein pelanneelle Fnaticille heti pelin alkuminuuteilla niin se ei näytä hyvältä. 

Toisen viikon ehdottomasti positiivisimmat esiintyjät olivat G2 Esports ja Fnatic, jotka molemmat olivat käyttäneet välipäivät hyödyksi ja korjanneet ensimmäisellä viikolla nähtyjä ongelmia. Ennen tätä viikkoa puhuttiin siitä että G2:n ainoa haastaja olisi Origen, mutta nyt Fnaticin voi nostaa mukaan tähän haastajaryhmään. Tai ehkä Fnatic on ainut haastaja, sillä G2 näytti kaapin paikan Origenille lauantaina. 

Ottelut

Perjantai

  • Origen 1-0 Rogue
  • SK Gaming 0-1 Misfits Gaming
  • Team Vitality 0-1 G2 Esports
  • Excel Esports 1-0 MAD Lions
  • Schalke 04 0-1 Fnatic

Lauantai

  • Excel Esports 0-1 Misfits Gaming
  • Schalke 04 0-1 MAD Lions
  • Rogue 1-0 Team Vitality
  • SK Gaming 0-1 Fnatic
  • G2 Esports 1-0 Origen

Sarjataulukko

1. G2 Esports 4-0
2. Origen 3-1
  Rogue 3-1
  Fnatic 3-1
5 Excel Esports 2-2
  MAD Lions  2-2
  Misfits Gaming 2-2
8. SK Gaming 1-3
9. Schalke 04 0-4
  Team Vitality 0-4

Viikon ottelu(t)

Origen 1-0 Rogue

Vastakkain asettui kaksi joukkuetta jotka pelasivat lähes virheettömän ensimmäisen viikon. Tämän ottelun jälkeen virheettömästä pelistä voidaan puhua vain toisen joukkueen osalta. Origenin pelisuunnitelma pyörii sen ympärillä että se saa johdon ja sen jälkeen pitää siitä kiinni ja kasvattaa sitä puhtaalla pelillä pikkuhiljaa samalla vieden vastustajalta mahdollisuudet comebackiin. Tämä ottelu eteni jotakuinkin täysin tämän suunnitelman mukaisesti. Xerxe oli ottelun ehdoton sankari saaden ensimmäiseen yhdeksään minuuttiin kolme aivan maagista gankkia, yhden jokaiselle lanelle. Tämän lisäksi Alphari onnistui osoittamaan ensimmäistä kertaa euroopassa Summoner’s Riftillä nähdyn Sett:in heikkouksia solo-kill:in muodossa. Tämän johdosta Origen sai muutaman tuhannen kullan johdon ja tässä on kyse joukkueesta jolle ei ikinä halua antaa johtoasemaa. Räjähtävän alun jälkeen pelissä ei nähty tappoja yli kymmeneen minuuttiin, ainoastaan Origenin ylivoimaa jokaisella lanella ja turrettien kaatumista. Ottelun ratkaisua saatiin odottaa peräti 35. minuutin kohdalle saakka, jolloin Origen loistavan taistelun päätteeksi sai itselleen baronin ja se riitti ottelun päättämiseen. Vihdoin. 

G2 Esports 1-0 Origen

Origen tuli otteluun loistavista lähtökohdista, sillä se oli kaatanut ensimmäisellä viikolla Fnaticin ja edellisenä iltana Roguen. Nyt vuorossa oli kuitenkin niin ikään puhtaalla pelillä kauden aloittanut G2. Origenin tavaramerkiksi alkukauden aikana on muodostunut johdon ottaminen heti pelin alussa ja sen jälkeen puhtaalla ja riskittömällä pelaamisella vastustajan takaa-ajon tyrehdyttäminen. Tässä ottelussa ei ollut tietoakaan johdosta tai puhtaasta pelaamisesta Origenin osalta. G2 Esports otti ottelun haltuun heti alusta alkaen ja ei koskaan jättänyt Origenille kunnollista mahdollisuutta haastaa. Ennen kauden alkua pohdin Destinyn suurta hyppyä Oseaniasta suoraan LEC:hen ja alkukaudesta näytti että Destiny pystyy pelaamaan oikein mainiosti Euroopassa, mutta kun vastaan asettui tuore Worlds-finalisti niin tämä hurja nousu näkyi otteissa. En sano että Destiny hävisi Origenille tämän ottelun, sillä Nukeduck nollattiin täysin mid-lanella ja Wunderin toinen ottelu Soraka-topilla oli jotain mihin Alpharilla ei ollut vastausta. Kaikilta osin todella vahva suoritus G2 Esportsilta ja vaikka ensimmäinen viikko osoitti hieman huolestuttavia piirteitä joukkueen pelissä, niin kun vastustajat kovenevat niin samalla virheet karsiutuu joukkueen pelistä. Tällä kaudella saadaan nähdä ihmeitä jos G2 ei marssi mestaruuteen. Niin ja tosiaan opin myös sen ettei ikinä kannata edes harkita vedonlyöntiä G2:a vastaan.

Viikon twiitti

Viime viikon yhteenvedossa ylistimme Roguen twitter-peliä, mutta ylipäätään tämä osa-alue on kehittynyt (melkein) kaikkien LEC-tiimien osalta. Schalken peliesitykset ovat olleet ala-arvoisia ensimmäisillä viikoilla, mutta twitter-peli on kunnossa.

https://twitter.com/S04Esports/status/1223666519118417920

 

Miika Pulkkinen image

Miika Pulkkinen

4 helmikuu 2020

Kaikki LOL Uutiset

LEC kesä 2020 - Viikko 8 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 5 ennakko image
Lue lisää
Worlds 2020 vaarassa! image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Runkosarjan puolivälin katsaus image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 1 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
TSM muutosten ja draaman keskellä image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LEC kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LCS pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LEC pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LCS pudotuspeliennakko image
Lue lisää
LEC pudotuspelit 1. kierros image
Lue lisää
LEC viikon 9 ennakko image
Lue lisää
LPL viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
LEC viikon 8 yhteenveto image
Lue lisää
MSI siirtyy kesäkuulle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC - viikon 8 ennakko image
Lue lisää
LEC - viikon 7 yhteenveto image
Lue lisää
LPL-liiga pelataan verkossa toisesta viikosta lähtien image
Lue lisää
LCK-liiga tauolle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LCS viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LEC viikon 6 yhteenveto image
Lue lisää
LEC - viikon 6 ennakko image
Lue lisää
Kärjessä neljän joukkueen tasapeli! - LEC kevät 2020 viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
Runkosarjan puoliväli on käsillä - LEC kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
LCK Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esportsille 0-2 viikko - LEC Kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
Cloud9:n voittoputki koetuksella - LCS kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
Leijonien todellinen tulikoe - LEC kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kevät 2020 - viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Lähes koko liiga mukana pudotuspelitaistossa - LCS kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Schalke 04 ja Team Vitality jatkavat yhä voitoitta - LEC Kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Fnatic ja G2 Esports vastakkain ensimmäistä kertaa tälle vuodelle - LEC Kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
Kärkijoukkueiden välien selvittely - LCS kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
EG ja CLG syöksykierteessä - LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esports yhä pysäyttämätön voima - LEC kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
Kahden kärkikohtaamisen viikko - LEC Kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
Kasvojen pesun paikka ennakkosuosikeille - LCS kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
LCS-kausi käyntiin yllätysten saattelemana - LCS Kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Kiinan LPL-liiga on toistaiseksi tauolla Corona-viruksen takia image
Lue lisää
Kevätkausi käyntiin ennakkosuosikkien voitoilla - LEC kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
LCS Kevät 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LCS Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
LEC Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends talvitauko - miljonäärien leikkipaikka ja tulokkaiden esiinnousu image
Lue lisää
Maailman kärkinimet yksi vastaan yksi mittelössä - All-Star 2019 kohokohta oli jälleen yksilöturnaus image
Lue lisää
Riot Gamesin autochessin turnaus-debyytti - Onko Teamfight Tactics varteenotettava kilpapeli? image
Lue lisää
Eurooppalaisille jälleen kylmä suihku Worlds-finaalissa - Worlds 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 finaalistit ovat selvillä - luvassa jälleen Kiinan ja Euroopan kohtaaminen image
Lue lisää
Worlds 2019 välierät: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe viikko 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko A: Esittely image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko C & D image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko A & B image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Flamengo eSports & MEGA image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DetonatioN FocusMe & MAMMOTH image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Lowkey Esports & Isurus Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Unicorns of Love & Royal Youth image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DAMWON Gaming & Hong Kong Attitude image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Splyce ja Clutch Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkot arvottu image
Lue lisää
Euroopan edustajat Worlds 2019 turnaukseen selvillä image
Lue lisää
Euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaus  -  ennakko image
Lue lisää
G2 Esports LEC-liigan kesäkauden 2019 mestari image
Lue lisää
LCS Worlds-karsinta 2019 - ennakko image
Lue lisää
LEC kesäkauden 2019 finaaliviikonloppu - ennakko image
Lue lisää
NA LCS pudotuspelit käyntiin tänään image
Lue lisää
LEC Kesäkausi 2019 - Ennakko image
Lue lisää
LCS Viikkokatsaus - Kesä 2019, vko 2 image
Lue lisää
Mid-Season Invitationalin mestaruus ensimmäistä kertaa eurooppaan image
Lue lisää
Mid-Season Invitational pudotuspelien ennakko image
Lue lisää
LCS välierät päätökseen ilman yllätyksiä image
Lue lisää
LEC finaaliviikonloppu G2 Esportsin juhlaa image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan kevään 2019 mestari selvillä image
Lue lisää
LEC kärkikolmikko selvillä - edessä finaaliviikonloppu image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan pudotuspelijoukkueet selvillä image
Lue lisää
LEC pudotuspeliennakko - kevät 2019 image
Lue lisää
LEC runkosarja päätökseen - pudotuspelit uudella formaatilla image
Lue lisää
Nordic Championshipin kevätkausi 2019 päätökseen image
Lue lisää
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle

Lisätietoa
x