G2 vaikeuksien kautta mestaruuteen

G2 vaikeuksien kautta mestaruuteen - LEC kevät 2020 pudotuspelien yhteenveto

League of Legends European Championship, eli LEC, sai huipennuksensa sunnuntaina ja on aika käydä läpi pudotuspelien tapahtumat! LEC:n runkosarjassa jokainen kymmenestä joukkueesta kohtaa toisensa kahdesti ja runkosarjan päätteeksi kuusi parasta joukkuetta etenee pudotuspeleihin. Lisätietoa LEC:stä ja sen joukkueista löydät tapahtuma-sivulta

Pudotuspeleissä neljä parasta joukkuetta sijoittuvat double-elimination kaavion yläosaan ja kaksi jäljelle jäävää joukkuetta aloittavat kaavion alaosasta. Runkosarjan voittaja saa valita avauskierroksen vastustaja sijoille 3. ja 4. sijoittuneista joukkueista. Pudotuspelikaavio on hyvin lähellä perinteistä double-elimination kaaviota, joskin kaavion alaosassa on pieniä muutoksia jotka hyödyttävät runkosarjassa hyvin pärjänneitä joukkueita.

Ensimmäinen kierros

G2 Esports 2-3 MAD Lions

Luultavasti yksi kaikkien aikojen viihdyttävimmistä ottelusarjoista. Ei todellakaan laadukasta peliä, mutta taatusti nautinnollista katsottavaa, ainakin sellaisille katsojille joiden ei tarvitse analysoida näitä joukkueita. G2 Esports teki läpi ottelusarjan itselleen epätyypillisiä virheitä ja MAD Lions hyödynsi nämä virheet ja sai luotua todellisen hurmiotilan pelaajilleen. Täydellinen shokkitulos ja G2 Esports putosi kaavion alaosaan heti avausottelussa.

Fnatic 3-1 Origen

Läpi kauden asiantuntijat ovat väitelleet ja miettineet kuka on euroopan toisiksi paras joukkue G2 Esportsin jälkeen. Vaihtoehdot läpi kauden ovat olleet Origen ja Fnatic, joten paras viidestä ottelusarja näiden kahden joukkueen välillä on jotain mitä fanit ja asiantuntijat ovat odottaneet nälkäisesti. Valitettavasti ottelusarja itsessään ei tuonut suurta iloa, sillä se oli hyvin yksipuolinen esitys Fnaticin puolelta. Origenin hidas pelityyli ja ongelmat alkupelissä olivat jotain mihin Fnatic löysi täydellisesti ratkaisut ja Fnaticin loppukauden aikana osoittama kyky draftata nerokkaasti oli viimeinen niitti tähän ottelusarjaan. Jos G2 näytti ottelussaan normaalia heikommalta, niin Fnatic tämän voiton myötä ilmoittautui täysillä mestaruustaistoon.

Misfits Gaming 1-3 Rogue

Kaavion alaosassa nähtiin ensimmäinen pudotusottelu kun runkosarjan sijoille 5. ja 6. sijoittuneet Misfits ja Rogue ratkaisivat kumman matka pudotuspeleissä jatkuu. Molemmat joukkueet olivat kärsineet suurista epätasaisuusongelmista runkosarjan lopulla ja molemmat itseasiassa menettivät omissa käsissä olleen paikan kaavion yläosassa. Pudotuspeleihin saapuessa vain toinen joukkueista oli saanut pelinsä kuntoon ja toisen peli oli yhä samanlaista ailahtelevaa sekoilua kuin runkosarjan ratkaisuhetkillä. Rogue ei jättänyt kauheasti mahdollisuuksia Misfitsille, mutta samalla sen peli ei kuitenkaan näyttänyt vielä siltä että se voisi tosissaan haastaa kaavion yläosasta putoavat joukkueet.

Toinen kierros

MAD Lions 0-3 Fnatic

Yläkaavion finaalissa MAD Lions ja Fnatic ratkaisivat ensimmäisen finaalipaikan. MAD Lions yllätti kaikki kaatamalla pudotuspelien suurimman suosikin G2:n ensimmäisellä kierroksella, kun taas Fnatic kaatoi vahvan kilpakumppaninsa Origenin. Runkosarjassa MAD Lions onnistui kertaalleen yllättämään Fnaticin bot lanen kautta ja Fnatic selkeästi muisti tämän. Fnatic pelasi tämän ottelusarjan nerokkaasti luoden taktiikkansa sen ympärille että MAD Lionsin nuori superlupaus Matyáš "Carzzy" Orság ei pääsisi tekemään mitään yhdessäkään ottelussa. Fnaticin Gabriël “Bwipo” Rau pelasi jopa Malphitea kahdessa ottelussa varmistaen pääsyn Carzzyn luo taisteluissa. Dominoiva 3-0 voitto Fnaticille ja viimeistään nyt Fnatic nousi todelliseksi haastajaksi mestaruuden suhteen, ellei joiden silmissä jopa ennakkosuosikiksi.

Origen 3-1 Rogue

Origenin ollessa huonommalla sijalla runkosarjassa kuin G2, se sai kunnian aloittaa kaavion alaosan toisen kierroksen. Origen on läpi kauden taistellut Fnaticin ja G2:n kanssa sarjan kärkipaikasta Roguen ollessa keskikastin kärkeä. Sijoitusten valossa nämä joukkueet ovat siis olleet lähellä toisiaan, mutta pelillisesti tilanne on eri. Vaikka olen useaan otteeseen kritisoinut Origenin pelitavan tylsyyttä, niin on se erittäin tehokas etenkin Roguen kaltaisia joukkueita vastaan. Tässä ottelusarjassa Rogue sai taisteltua yhden karttavoiton, mutta rehellisesti sanottuna se ei enempää tässä sarjassa ansainnutkaan. Selkeä voitto Origenille ja fanit pääsivät valmistautumaan odotettuun G2 vastaan Origen otteluun.

G2 Esports 3-1 Origen

G2 ja Origen ratkaisivat kumpi etenisi kolmen parhaan joukkoon haastamaan MAD Lionsin finaalipaikasta Fnaticia vastaan. Origen sai turpasaunan Fnaticilta ja G2 hävisi yllättäen MAD Lionsille, joten molempien joukkueiden yllä leijui kysymysmerkkejä. Tuli kuitenkin nopeasti selväksi että Summoner’s Riftille oli saapunut täysin eri G2 kuin nähtiin MAD Lionsia vastaan. Toki sen pelissä oli vielä pieniä virheitä ja se antoi Origenille mahdollisuuden voittaa yhden kartan ja oli hyvin lähellä ettei ottelu edennyt viidenteen karttaan, mutta kokonaisuutena G2:n paketti oli laitettu kasaan aivan eri tavalla kuin MAD Lions ottelussa. 

Finaaliviikonloppu

MAD Lions 1-3 G2 Esports

Jos G2 oli parantanut otteitaan toiselle kierrokselle, niin sama trendi jatkui myös finaaliviikonloppuun saapuessa. Ensimmäisessä ottelussa nähtiin samanlaista fiestaa kuin ensimmäisessä näiden joukkueiden pudotuspelikohtaamisessa, mutta sen jälkeen G2 putsasi peliään ja alkoi näyttämään samalta joukkueelta kuin viime vuonna hallitessaan eurooppaa ja koko maailmaa. Toki kolmannessa ottelussa nähtiin kertaalleen Carzzy-show, mutta sitä lukuunottamatta G2 oli lähes pysäyttämätön vastustaja nuorille leijonille. Kaikesta huolimatta aivan mahtava suoritus kokonaisuudessaan neljästä tulokaspelaajasta koostuvalle MAD Lionsille. Odotan tältä joukkueelta suuria kesäkaudella.

Fnatic 0-3 G2 Esports

Finaalin ympärille luotiin todella suurta hypeä. Toisaalta Fnatic näytti vahvemmalta kuin pitkään aikaan ja se oli kaatanut helpon näköisesti sekä Origenin että MAD Lionsin. Etenkin Fnaticin drafteja ja yllättäviä taktiikoita oli ylistetty jo viikkojen ajan. G2 puolestaan oli petrannut kaavion alaosassa huomattavasti siitä mitä sen suoritukset olivat runkosarjan lopulla ja pudotuspelien avauskierroksella ja se puolestaan oli luopunut pitkälti kokeiluistaan eri championeiden kanssa. Jos hype oli suuri, niin pettymys finaalin tasossa oli sitäkin suurempi. G2 tuntui lukevan Fnaticin draftia kuin avointa kirjaa ja voitti ensimmäisen ottelun jo ennen kuin pelaavat liittyivät serverille. Kaikkien yllätykseksi Fnatic ei juuri muuttanut draftiaan toiseen otteluun ja siten ampui itseään toiseenkin jalkaan. Kolmanteen otteluun Fnatic itseasiassa sai oikein hyvän draftin, mutta tässä vaiheessa joukkueen mentaalinen puoli oli jo murentunut ja Fnatic ei kyennyt laittamaan kunnollista taistelua pystyyn mestaruudesta. Liikaa virheitä niin draftissa kuin pelin sisällä, yliyrittämistä ja henkinen blocki G2:a vastaan pelatessa veivät Fnaticilta mahdollisuuden mestaruuteen ja kun G2 pelasi samalla luultavasti kautta aikain parhaimman ottelusarjansa niin mestaruuden suhteen ei jäänyt juuri jossiteltavaa. Tämän tason suorituskyvyn G2 on todella pelottava vastustaja ja mikäli se saa pidettyä uuden “cleanin” olemuksensa kesäkaudelle, niin sitä ei pysäytä kukaan.

LEC Kevät 2020 MVP-pelaaja

Gabriël “Bwipo” Rau - Fnatic

Bwipo oli vuonna 2019 monella tapaa kuin heittäisi kolikkoa. Kun Bwipo sai itselleen mieluisen pickin tai hyvän pelivireen päälle, oli hän pysäyttämätön. Toisaalta yhtä usein Bwipo pelasi yli-aggressiivisesti ja kuoli turhaan lanella. Kuitenkin tämän kevään aikana Bwipo on ottanut suuren askeleen eteenpäin ja ottanut paikkansa top lanen herrana. Bwipo on pelannut kauden aikana 13 eri championia ja siten avannut joukkueelleen huomattavasti uusia mahdollisuuksia taktisesti. Bwipo on myöskin pelannut joukkueensa eteen enemmän kuin itselleen ja sen myötä Selfmadea ei juuri ole nähty top lanella ja Bwipon level 4 teleport bot lanelle on saanut lähes ikonisen aseman kevätkaudella. Finaalisarja oli Bwipolta todella heikko, mutta ennen sitä ei koko kauden aikana ole nähty heikkoja suorituksia sillä joukkueen epäonnistumisissakin Bwipo on ollut kantava voima.

Kevät 2020 lopulliset sijoitukset

1. G2 Esports 90 Championship Points 80 000€ LEC:n edustaja MSI-turnauksessa
2. Fnatic 70 Championship Points 50 000€  
3. MAD Lions 50 Championship Points 30 000€  
4. Origen 30 Championship Points 20 000€  
5. Rogue 20 Championship Points 12 500€  
6. Misfits Gaming 10 Championship Points 7 500€  
7. Excel Esports      
8. FC Schalke 04      
9. SK Gaming      
10. Team Vitality      
Miika image

Miika

21 huhtikuu 2020

Kaikki LOL Uutiset

LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 2. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 1. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 8 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 5 ennakko image
Lue lisää
Worlds 2020 vaarassa! image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Runkosarjan puolivälin katsaus image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 1 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
TSM muutosten ja draaman keskellä image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LEC kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LCS pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LEC pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LCS pudotuspeliennakko image
Lue lisää
LEC pudotuspelit 1. kierros image
Lue lisää
LEC viikon 9 ennakko image
Lue lisää
LPL viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
LEC viikon 8 yhteenveto image
Lue lisää
MSI siirtyy kesäkuulle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC - viikon 8 ennakko image
Lue lisää
LEC - viikon 7 yhteenveto image
Lue lisää
LPL-liiga pelataan verkossa toisesta viikosta lähtien image
Lue lisää
LCK-liiga tauolle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LCS viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LEC viikon 6 yhteenveto image
Lue lisää
LEC - viikon 6 ennakko image
Lue lisää
Kärjessä neljän joukkueen tasapeli! - LEC kevät 2020 viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
Runkosarjan puoliväli on käsillä - LEC kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
LCK Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esportsille 0-2 viikko - LEC Kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
Cloud9:n voittoputki koetuksella - LCS kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
Leijonien todellinen tulikoe - LEC kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kevät 2020 - viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Lähes koko liiga mukana pudotuspelitaistossa - LCS kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Schalke 04 ja Team Vitality jatkavat yhä voitoitta - LEC Kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Fnatic ja G2 Esports vastakkain ensimmäistä kertaa tälle vuodelle - LEC Kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
Kärkijoukkueiden välien selvittely - LCS kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
EG ja CLG syöksykierteessä - LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esports yhä pysäyttämätön voima - LEC kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
Kahden kärkikohtaamisen viikko - LEC Kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
Kasvojen pesun paikka ennakkosuosikeille - LCS kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
LCS-kausi käyntiin yllätysten saattelemana - LCS Kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Kiinan LPL-liiga on toistaiseksi tauolla Corona-viruksen takia image
Lue lisää
Kevätkausi käyntiin ennakkosuosikkien voitoilla - LEC kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
LCS Kevät 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LCS Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
LEC Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends talvitauko - miljonäärien leikkipaikka ja tulokkaiden esiinnousu image
Lue lisää
Maailman kärkinimet yksi vastaan yksi mittelössä - All-Star 2019 kohokohta oli jälleen yksilöturnaus image
Lue lisää
Riot Gamesin autochessin turnaus-debyytti - Onko Teamfight Tactics varteenotettava kilpapeli? image
Lue lisää
Eurooppalaisille jälleen kylmä suihku Worlds-finaalissa - Worlds 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 finaalistit ovat selvillä - luvassa jälleen Kiinan ja Euroopan kohtaaminen image
Lue lisää
Worlds 2019 välierät: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe viikko 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko A: Esittely image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko C & D image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko A & B image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Flamengo eSports & MEGA image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DetonatioN FocusMe & MAMMOTH image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Lowkey Esports & Isurus Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Unicorns of Love & Royal Youth image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DAMWON Gaming & Hong Kong Attitude image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Splyce ja Clutch Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkot arvottu image
Lue lisää
Euroopan edustajat Worlds 2019 turnaukseen selvillä image
Lue lisää
Euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaus  -  ennakko image
Lue lisää
G2 Esports LEC-liigan kesäkauden 2019 mestari image
Lue lisää
LCS Worlds-karsinta 2019 - ennakko image
Lue lisää
LEC kesäkauden 2019 finaaliviikonloppu - ennakko image
Lue lisää
NA LCS pudotuspelit käyntiin tänään image
Lue lisää
LEC Kesäkausi 2019 - Ennakko image
Lue lisää
LCS Viikkokatsaus - Kesä 2019, vko 2 image
Lue lisää
Mid-Season Invitationalin mestaruus ensimmäistä kertaa eurooppaan image
Lue lisää
Mid-Season Invitational pudotuspelien ennakko image
Lue lisää
LCS välierät päätökseen ilman yllätyksiä image
Lue lisää
LEC finaaliviikonloppu G2 Esportsin juhlaa image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan kevään 2019 mestari selvillä image
Lue lisää
LEC kärkikolmikko selvillä - edessä finaaliviikonloppu image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan pudotuspelijoukkueet selvillä image
Lue lisää
LEC pudotuspeliennakko - kevät 2019 image
Lue lisää
LEC runkosarja päätökseen - pudotuspelit uudella formaatilla image
Lue lisää
Nordic Championshipin kevätkausi 2019 päätökseen image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x