LEC - viikko 1 ennakko

LEC kesäkausi 2020 - Viikko 1 ennakko

LEC kesäkausi on vihdoin täällä! Katsojia hemmotellaan ensimmäistä kertaa kolmen pelipäivän viikonlopulla kun avausviikonloppuna pelataan myös sunnuntaina! Niinpä meillä on peräti 15 ottelua ennakoitavana. Tämä jokaviikkoisen ennakon tarkoitus on antaa asiantuntijan näkemys viikonlopun otteluiden lopputuloksista ja lähtökohdista, sekä tietenkin antaa vinkkejä vedonlyöjille! Lisätietoa LEC-liigasta saat tapahtumasivulta

Perjantai 12.6

MAD Lions - G2 Esports

Kauden avaa loistava taistelupari kevään pudotuspeleistä! MAD Lions pudotti G2:n kaavion alaosaan ensimmäisessä kohtaamisessa ehkäpä kauden jännittävimmän ottelusarjan päätteeksi. Valitettavasti kaavion alaosan kohtaaminen oli yksipuolinen G2:n näytös ja samaa on odotettavissa myös tähän otteluun. Caps on takaisin mid lanella ja Perkz bot lanella, joten G2 on palannut kombinaatioon jolla se hallitsi vuotta 2019. MAD Lions on joukkue joka voi yllättää kenet tahansa, mutta en lähtisi pelaamaan MAD Lionsin voittoa G2:sta ilman todella suurta kerrointa, sillä G2 on yleensä todella valmis kauden ensimmäisiin otteluihin.

Team Vitality - Schalke 04

Kaksi joukkuetta joiden kevätkausi oli täysi pannukakku ja molemmat haluavat varmasti aloittaa Itse pidän Vitalityä kohtalaisen selkeänä ennakkosuosikkina, mutta vedonlyöntiyhtiöt näyttävät luottavan Schalkeen. Tässä ehdottomasti paras vinkki perjantain peleihin! Vitality pääsee pelaamaan vihdoin Milican kanssa ja en ole kovinkaan vakuuttunut Schalken kokoonpanosta verrattuna uuteen Vitalityyn. Toki tämä on ensimmäinen LEC-ottelu Nji:lle ja Milicalle, mutta tästä huolimatta suosittelen Vitalityn pelaamista.

Origen - SK Gaming

Origen saa kevyen aloituksen kauteen. SK Gaming on mahdollisesti liigan heikoin kokoonpano ja Origen on yksi kärkipään jyristä. Helppo voitto Origenille ja SK saa aloittaa kauden samoilta paikoilta kuin minne päätti kevätkauden.

Rogue - Excel Esports

Erittäin mielenkiintoinen ottelu. Joukkueet minun ennakossani taistelevat viimeisestä pudotuspelipaikasta ja molemmat varmasti haluavat kipeästi voiton tästä ottelusta. Uskon kuitenkin että Roguen vahvempi ote kevätkaudella yhdistettynä Excelin pelaajavaihdoksiin tekee Roguesta selkeähkön ennakkosuosikin tähän otteluun. Takaraivossa kuitenkin aina Excelin pelatessa kummittelee se tosiasia että YoungBuck on Excelin valmentaja ja YoungBuck on ennenkin tehnyt ihmeitä johtamiensa joukkueiden kanssa. Jos haluat pelata perjantain altavastaajaa, niin ehkäpä Excel on oikea kohde sinulle.

Misfits Gaming - Fnatic

Perjantai huipentuu todella mehukkaaseen kohtaamiseen kun Kobbella vahvistunut Misfits testaa voimiansa kivikovaa Fnaticia vastaan. Fnaric oli ajoittain keväällä aivan pysäyttämätön ja voittokulku katkesi vasta finaalissa G2:a vastaan. Fnatic on Mithyn johdolla luonut taktiikat tarkasti jokaista vastustajaa vastaan ja se on näkynyt todella innovatiivisina pick&ban vaiheina. Kolmen ottelun viikonloppu voikin olla Fnaticille huonompi asia kuin muille joukkueille, sillä kolmea joukkuetta vastaan on hankalampi tehdä tarkkoja taktiikoita kuin kahden ottelun viikonloppuun. Fnatic on kuitenkin selkeä ennakkosuosikki, vaikka olenkin nostanut ennakoissa Misfitsin haastamaan sarjan kärkeä. 

Lauantai 13.6

SK Gaming - Schalke 04

Hyvin mahdollisesti tässä ratkaistaan sarjan jumbojoukkuetta. Kaksi ennakkoon sarjan heikointa joukkuetta kohtaavat heti avausviikonloppuna. Schalke kuitenkin osoitti elonmerkkejä kevään lopussa, toisin kuin SK Gaming. SK on tehnyt muutoksia joukkueeseensa, mutta en ole ollenkaan varma onko se silti vahvistanut asemiaan. Schalke ottanee tästä helpohkon voiton ja asettaa SK:n heti todella hankalaan asemaan.

Misfits Gaming - Rogue

Huikean tärkeä ottelu molemmille joukkueille. Rogue oli papereissani suurin uhkaaja kärkikolmikolle kevätkaudella ja Misfits on samassa roolissa nyt kesällä. Ainut muutos näillä joukkueilla on Kobben liittyminen Misfitsiin ja se on selkeä vahvistus. Rogue alisuoritti keväällä ja se varmasti haluaa sijoittua huomattavasti korkeammalle kesällä. Kaikesta huolimatta koen että Misfits on tällä hetkellä vahvemmassa iskussa ja vaikka tästä ottelusta tulee tasainen, luotan siihen että Kobbe tuo tarvittavaa tulivoimaa late game tiimitaisteluihin ja siten antaa voiton avaimet Misfitsille.

MAD Lions - Excel Esports

Lauantaille saadaan MAD Lionsille mahdollisuus osoittaa että se kuuluu kärkijoukkueiden joukkoon ja keskikastin joukkue, kuten Excel, ei aiheuta sille uhkaa kesäkaudella. En ole varma onko MAD Lions vielä valmis tähän haasteeseen ja pelkään että ottelu on hankalampi MAD Lionsille kuin sen pitäisi olla. Kaikesta huolimatta uskon taisteluvoittoon MAD Lionsin eduksi. Se täytyy sanoa että Excelin otteluohjelma avausviikolle on aika brutaali. Kaikki kolme vastustajaa ovat ennakoissa sen yläpuolella ja Excel ei taatusti halua olla 0-3 tilanteessa heti kauden aluksi.

Team Vitality - Fnatic

Vitality on vahvistunut, mutta ei niin paljoa että se aiheuttaisi todellista uhkaa Fnaticille. Toisaalta täytyy muistaaa että Fnaticin avausviikot ovat historiaa katsoessa olleet usein aivan katastrofaalisen heikkoja. Vaikka minkä väristen lasien läpi katselisi, on vaikea löytää tekijää joka tekisi Vitalitystä voittajan tähän otteluun. Rutiinivoitto Fnaticille.

G2 Esports - Origen

Jos Origen sai aloittaa kautensa perjantaina hieman helpommalla ottelulla, niin samaa ei ole tarjolla lauantaina. G2 Esports on ollut tänä vuonna aivan ylitsepääsemätön este Origenille. Origenin pelityyli pyörii sen ympärillä että se pelaa turvallisen alun ja voittaa ottelun late gamessa. Valitettavasti vahvemman kokoonpanon omaava G2 ei tarjoa koskaan rauhallista alkua ja se on vielä Origeniakin tappavampi kun peli etenee yli 20. minuutin. Mikäli Origen on löytänyt jotain täysin uutta peliinsä on sillä mahdollisuus yllättää G2, mutta realistisesti katsoen G2 on suuri suosikki tähän otteluun.

Sunnuntai 14.6

MAD Lions - SK Gaming

MAD Lions saa viimein hengähdystauon haastavan viikonlopun päätteeksi. MAD Lionsin nopea ja tappava pelityyli on myrkkyä SK Gamingille ja siten tästä on odotettavissa ehkäpä viihdyttävä, mutta samalla ennalta-arvattava taisto. MAD Lions kruunaa avausviikonlopun helpohkoon voittoon.

Rogue - Schalke 04

Olen ennakoinut Roguen kohtalaisen paljon alemmas arvojärjestyksessä kuin keväällä, mutta en niin alas että Schalke olisi todellinen uhkaaja. Rogue on hyvänä päivänä todella vahva joukkue, joskin ne vahvat päivät olivat harvassa keväällä. Voitto tästä voisi nostaa itseluottamuksen sellaiselle tasolle että keväällä nähdään enemmään “hyvää Rogueta”. 

Misfits Gaming - Origen

Silmissäni avausviikonlopun kohokohta. Vedonlyöntisivustot ja monet asiantuntijat luottavat Origeniin, mutta minä uskon että vahvistunut Misfits lähtee ennakkosuosikkina tähän otteluun. Kobbe on ase joka vie Origenilta pois edun late gamessa ja Febivenin huippukunto keväällä oli jotain mikä tuhosi vastustajia. Kun tähän yhdistää hetkessä kärkijunglerien joukkoon noussut Razork on todella hyvä tukemaan mid- ja bot laneja niin näen että Misfits yllättää kaikki ja kaataa Origenin. Tässä myös toinen loistava vedonlyöntivinkki tälle viikonlopulle.

Team Vitality - G2 Esports

Vitality on vahvistunut, mutta ei G2:n tasolle. G2 hoitaa tämä rutiininomaisesti ja helposti. Tästä ottelusta ei löydy paljoakaan sanottavaa, sillä G2 on tunnetusti tehnyt tuhoisaa jälkeä häntäpään joukkueita vastaan pelatessaan.

Fnatic - Excel Esports

Fnatic kohtaa jälleen entisen valmentajansa johtaman joukkueen, mutta kevätkauden tapaan luvassa ei ole oikeaa taistelua. Fnatic on liigan toisiksi paras joukkue ja Excel taistelee hädintuskin pudotuspelipaikasta. Vaikka kuinka yrittäisi luoda hypeä Fnatic vs YoungBuck ottelusta, niin se on aika turhaa kun tasoero on näin suuri.

Vedonlyöntivinkit

  • Pe: Team Vitality > Schalke 04
  • Su: Misfits Gaming > Origen

Lisätietoa League of Legends vedonlyönnistä saa vedonlyöntioppaasta

Miika image

Miika

12 kesäkuu 2020

Kaikki LOL Uutiset

LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 2. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 1. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 8 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 5 ennakko image
Lue lisää
Worlds 2020 vaarassa! image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Runkosarjan puolivälin katsaus image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 1 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
TSM muutosten ja draaman keskellä image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LEC kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LCS pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LEC pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LCS pudotuspeliennakko image
Lue lisää
LEC pudotuspelit 1. kierros image
Lue lisää
LEC viikon 9 ennakko image
Lue lisää
LPL viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
LEC viikon 8 yhteenveto image
Lue lisää
MSI siirtyy kesäkuulle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC - viikon 8 ennakko image
Lue lisää
LEC - viikon 7 yhteenveto image
Lue lisää
LPL-liiga pelataan verkossa toisesta viikosta lähtien image
Lue lisää
LCK-liiga tauolle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LCS viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LEC viikon 6 yhteenveto image
Lue lisää
LEC - viikon 6 ennakko image
Lue lisää
Kärjessä neljän joukkueen tasapeli! - LEC kevät 2020 viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
Runkosarjan puoliväli on käsillä - LEC kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
LCK Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esportsille 0-2 viikko - LEC Kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
Cloud9:n voittoputki koetuksella - LCS kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
Leijonien todellinen tulikoe - LEC kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kevät 2020 - viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Lähes koko liiga mukana pudotuspelitaistossa - LCS kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Schalke 04 ja Team Vitality jatkavat yhä voitoitta - LEC Kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Fnatic ja G2 Esports vastakkain ensimmäistä kertaa tälle vuodelle - LEC Kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
Kärkijoukkueiden välien selvittely - LCS kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
EG ja CLG syöksykierteessä - LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esports yhä pysäyttämätön voima - LEC kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
Kahden kärkikohtaamisen viikko - LEC Kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
Kasvojen pesun paikka ennakkosuosikeille - LCS kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
LCS-kausi käyntiin yllätysten saattelemana - LCS Kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Kiinan LPL-liiga on toistaiseksi tauolla Corona-viruksen takia image
Lue lisää
Kevätkausi käyntiin ennakkosuosikkien voitoilla - LEC kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
LCS Kevät 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LCS Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
LEC Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends talvitauko - miljonäärien leikkipaikka ja tulokkaiden esiinnousu image
Lue lisää
Maailman kärkinimet yksi vastaan yksi mittelössä - All-Star 2019 kohokohta oli jälleen yksilöturnaus image
Lue lisää
Riot Gamesin autochessin turnaus-debyytti - Onko Teamfight Tactics varteenotettava kilpapeli? image
Lue lisää
Eurooppalaisille jälleen kylmä suihku Worlds-finaalissa - Worlds 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 finaalistit ovat selvillä - luvassa jälleen Kiinan ja Euroopan kohtaaminen image
Lue lisää
Worlds 2019 välierät: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe viikko 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko A: Esittely image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko C & D image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko A & B image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Flamengo eSports & MEGA image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DetonatioN FocusMe & MAMMOTH image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Lowkey Esports & Isurus Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Unicorns of Love & Royal Youth image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DAMWON Gaming & Hong Kong Attitude image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Splyce ja Clutch Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkot arvottu image
Lue lisää
Euroopan edustajat Worlds 2019 turnaukseen selvillä image
Lue lisää
Euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaus  -  ennakko image
Lue lisää
G2 Esports LEC-liigan kesäkauden 2019 mestari image
Lue lisää
LCS Worlds-karsinta 2019 - ennakko image
Lue lisää
LEC kesäkauden 2019 finaaliviikonloppu - ennakko image
Lue lisää
NA LCS pudotuspelit käyntiin tänään image
Lue lisää
LEC Kesäkausi 2019 - Ennakko image
Lue lisää
LCS Viikkokatsaus - Kesä 2019, vko 2 image
Lue lisää
Mid-Season Invitationalin mestaruus ensimmäistä kertaa eurooppaan image
Lue lisää
Mid-Season Invitational pudotuspelien ennakko image
Lue lisää
LCS välierät päätökseen ilman yllätyksiä image
Lue lisää
LEC finaaliviikonloppu G2 Esportsin juhlaa image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan kevään 2019 mestari selvillä image
Lue lisää
LEC kärkikolmikko selvillä - edessä finaaliviikonloppu image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan pudotuspelijoukkueet selvillä image
Lue lisää
LEC pudotuspeliennakko - kevät 2019 image
Lue lisää
LEC runkosarja päätökseen - pudotuspelit uudella formaatilla image
Lue lisää
Nordic Championshipin kevätkausi 2019 päätökseen image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x