LCS kevään 2020 viikon 1 ennakko

LCS Kevät 2020 - Viikon 1 ennakko

LCS:n alkaessa vain parin päivän kuluttua on aika katsastaa ensimmäisen viikon otteluihin. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun suurin osa näistä joukkueista pelaa kilpailullisen ottelun talven muutosten jälkeen. Osalla joukkueista on vielä kysymysmerkkejä pelaajien suhteen, sillä useilla pelaajilla on ollut ongelmia viisumeiden suhteen. Osa pelaajista on saapunut joukkueen luokse vain päiviä ennen otteluiden alkua ja jotkut pelaajista ovat yhä saapumatta. Tämä luonnollisesti vaikuttaa näiden joukkueiden suorituskykyyn avausviikonloppuna. Otteluthan alkavan lauantaina 25. päivä, tai itse asiassa Suomen aikaa heti vuorokauden vaihtuessa sunnuntain puolelle. Lisätietoa LCS-liigasta löytyy tapahtuma-sivultamme.

Lauantai

Cloud9 - Team Liquid

Kaksi kärkipään joukkuetta aloittavat kevätkauden. Kuten on tullut viime vuosina tutuksi on Cloud9:n kokoonpano elänyt talven aikana. Itse sijoitin Cloud9:n kuudenneksi ennakossani, mutta monet muut asiantuntijat ovat sijoittaneet joukkueen neljän parhaan joukkoon. Team Liquid on sijoitettu suurimmaksi ennakkosuosikiksi kevätkaudelle, mutta näyttää siltä että joukkue joutuu aloittamaan kauden ilman jungleriaan, Broxah:ia. Joukkueella on käytössää kaksi varavaihtoehtoa Pobelterin ja MikeYeungin muodossa, joista molemmat ovat pelanneet LCS:ssä aiemmin joskin Pobelter mid lanella. C9:n ehdottomasti suurin voimavara on Licorice ja mahdollisen yllätysvoiton tuleekin tapahtua top lanerin johdolla, mutta myös muiden täytyy jopa hieman ylisuorittaa jotta Team Liquid on kaadettavissa, vaikka jättiläinen onkin varamiehen voimin liikenteessä. Kaikesta vastoinkäymisistä huolimatta voidaan olettaa TL:n voittoa tästä ottelusta.

Counter Logic Gaming - Dignitas

Huni ehtii pelata vain muutama päivän joukkueen mukana ja kun ottaa huomioon kuinka suuressa roolis Korealaistähti on joukkueessa niin se vaikuttanee hieman joukkueen suorituskykyyn. CLG on Power Rankingissani sijoitettu sijalle viisi ytimenään Ruin, Wiggily ja Stixxay. Kokoonpanon täydentää Crown ja Smoothie ja siten muodostuu vahva joukkue jolla ei pitäisi olla suuria hankaluuksia kaataa viimeiseksi sijoittamani Dignitas. Jos Dignitas päättää yllättää ja ottaa avausmiehistönsä tilalle akatemian pelaajia, voi lähtökohdat muuttua otollisemmiksi Dignitaksen kannalta.

100 Thieves - Golden Guardians

GGS on nyt GG ja samalla vaihtui myös kokoonpano suurelta osin. Mid, jungle ja support on vaihtunut ja siten ainoastaan Hauntzer ja FBI jäivät kantamaan GG:n lippua. Myös 100T on tehnyt muutoksia ja vaikuttaisi että siellä on tehty parempaa työtä talven aikana. Hauntzer ei kykene kantamaan GG:tä voittoon ja ei liene kovinkaan vaikea ennustaa hyvin yksipuolista ottelua 100T:lle. 

Immortals - FlyQuest

Tätä ottelua on vaikeampi ennustaa kuin aiempia. Ei voi sanoa että peli olisi kolikonheittoa, mutta molemmissa joukkueissa on kokeneita pelaajia ja muutoksetkin ovat tuoneet mukanaan aiemmin LCS:ssä pelanneita pelaajia täydentämään rivistöt. Niinpä erot ovat pieniä. PoE, WildTurtle ja IgNar voivat tehdä kovaa jälkeä, mutta IMT:llä on johtohahmoina sOAZ ja Xmithie joten lähtökohdat ovat tasaväkiset. Fiilispohjalta sanoisin että FlyQuest voittaa, mutta tätä on todella vaikea ennustaa perustellusti. 

Sunnuntai

Dignitas - Evil Geniuses

Kumpikaan joukkueista tuskin pelaa vielä täydellä teholla avausviikonloppuna, mutta Dignitas on tässä vaiheessa saanut jo yhden pelin alle kun Evil Geniuses tekee tässä ottelussa debyyttinsä. Paperilla EG on selkeä ennakkosuosikki, mutta täytyy ottaa myös huomioon se että Dignitaksen vahvuudet osuvat samoille paikoille kuin EG:n kysymysmerkit tai heikkoudet. Huni on joukkueen tähti, kun taas Kumo on ensimmäistä kertaa suuressa roolissa. Froggen on kokenut LCS-jyrä, kun taas Jiizuke on ensimmäistä kertaa LCS-lavalla ja Jiizuken halutessa tappoja on Froggen yksi turvallisimmista mid lanereista. Myös bot lanella nähdään mielenkiintoisia asioita kun soloq-sankari Johnsun pääsee näyttämään mekaanisia lahjojaan ehkäpä liigan varovaisimpaa (joskin erittäin kokenutta) bot laneria Bang:ia vastaan. Evil Geniuses on kaikesta huolimatta ennakkosuosikki, mutta tässä on mahdollisuus napata hyvällä kertoimella Dignitas kiinni sillä yllätyksen mahdollisuus on ilmassa.

Team Solomid - Immortals

TSM aloittaa kautensa Immortalsia vastaan, jolla on jo esiintyminen takana edelliseltä päivältä. Kokeneelle TSM:lle tämä antaa pienen edun, sillä se on voinut pitää metkunsa salassa kun Immortals on pelannut sijoituksensa kannalta tärkeän ottelun ja näyttänyt ainakin osan aseistaan. TSM:llä on etuöyöntiasema oikeastaan kaikkialla paitsi junglessa, sillä Dardoch on yhä suuri kysymysmerkki. On mielenkiintoista nähdä saako TSM Dardochin potentiaalin hyödynnettyä, vai onko kyseessä jälleen yksi hukattu mahdollisuus liigajoukkueita aktiivisesti kiertäneelle junglerille. Tässä on kuitenkin yksi viikon yksipuolisimmista veikkauksista, voitto TSM:lle.

Golden Guardians - Cloud9

GGGG tai siis Golden Guardians Goldenglue pääsee ottamaan mittaa joukkueesta joka päätti että ei tarvitse enää miehen palveluksia. Vaikka niin GG-fanit kuin Goldenglue itse toivoo tästä menestyksekästä kohtaamista, niin valitettavasti Cloud9 ottaa tästä kauden avausvoiton itselleen.

FlyQuest - Counter Logic Gaming

Power rankingissani nämä joukkueet olivat sijoilla seitsemän ja viisi, joten luvassa on mielenkiintoinen ottelu. Rankingia katsoessa tämä olisi 60/40 ottelu, mutta todellisuudessa uskon että joukkueet ovat lähempänä toisiaan kuin tämä. FlyQuest on joukkue joka voi yllättää ylemmäksi sijoitettuja joukkueita hyvänä päivänä ja CLG-ottelu lienee joukkueen tärkeysjärjestyksessä korkealla. Vaikka FlyQuestilla on yllätysmahdollisuus, niin CLG lähtee kohtaamiseen ennakkosuosikkina.

Maanantai

Uutuutena tälle kaudella saamme kaksi ottelua myös maanantai-illalle parhaaseen katseluaikaan. Luultavasti liigan kärkinimet saavat tottua pelaamaan myös maanantaisin, sillä näillä selkeästi tavoitellaan yleisöä. 

Evil Geniuses - 100 Thieves

Minun kirjoissani liigan nelonen ja kolmonen. Rehellisesti sanottuna saatoin yliarvioida molemmat näistä joukkueista, mutta pitäydyn silti ennakossani. 100T on hienoinen ennakkosuosikki, mutta uutena joukkueena liigan tullut EG haluaa varmasti aloittaa vahvasti joten saamme nähdä todellisen taistelun. Molemmat joukkueet ovat ennen tätä ottelua saaneet kautensa avattua ja ensimmäisen ottelun tulos vaikuttaa varmasti myös tämän ottelun lähtökohtiin. Ainakin molemmat ovat saaneet nähdä hieman mitä vastustajalla on varattuna tälle kaudelle. Tämä on hyvin lähellä 50-50 asetelmaa ennakkoon, mutta jos täytyisi valita niin laittaisin rahani 100T:lle.

Team Liquid - Team Solomid

Tämä on vuoden ensimmäinen mahdollisuus TSM:lle näyttää että viime vuosien hankaluudet on nyt selätetty ja joukkue on tullut kauteen voittaakseen. Ja jos mietitään mikä joukkue voisi parhaiten hyödyntää Broxah:in poissaolon, niin se luultavasti on juurikin TSM. Siinä mielessä TSM voi kiittää onneaan että kohtaa TL:n heti avausviikonloppuna. Jos ennakkoon tämä kohtaaminen olisi ollut hienoisesti Team Liquidin voiton puolella, niin Broxah:in poissaolo kääntää kyllä asetelman TSM:n eduksi. Edellyttäen tietenkin että Kobbe ja Biofrost eivät päästä Doubleliftiä karkaamaan tässä pelissä.

Yhteenveto

Ensimmäisen viikon ennusteet ovat aina vaikeita, kun kaikki joukkueet ovat olleen enemmän tai vähemmän pimennossa usean kuukauden ajan. Mitä pidät näistä ennusteista? Voit antaa kommentteja tai omia ennusteitasi twitterissä. (https://twitter.com/EVikings_com)

 

Miika image

Miika

23 tammikuu 2020

Kaikki LOL Uutiset

LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 2. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 1. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 8 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 5 ennakko image
Lue lisää
Worlds 2020 vaarassa! image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Runkosarjan puolivälin katsaus image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 1 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
TSM muutosten ja draaman keskellä image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LEC kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LCS pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LEC pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LCS pudotuspeliennakko image
Lue lisää
LEC pudotuspelit 1. kierros image
Lue lisää
LEC viikon 9 ennakko image
Lue lisää
LPL viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
LEC viikon 8 yhteenveto image
Lue lisää
MSI siirtyy kesäkuulle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC - viikon 8 ennakko image
Lue lisää
LEC - viikon 7 yhteenveto image
Lue lisää
LPL-liiga pelataan verkossa toisesta viikosta lähtien image
Lue lisää
LCK-liiga tauolle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LCS viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LEC viikon 6 yhteenveto image
Lue lisää
LEC - viikon 6 ennakko image
Lue lisää
Kärjessä neljän joukkueen tasapeli! - LEC kevät 2020 viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
Runkosarjan puoliväli on käsillä - LEC kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
LCK Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esportsille 0-2 viikko - LEC Kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
Cloud9:n voittoputki koetuksella - LCS kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
Leijonien todellinen tulikoe - LEC kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kevät 2020 - viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Lähes koko liiga mukana pudotuspelitaistossa - LCS kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Schalke 04 ja Team Vitality jatkavat yhä voitoitta - LEC Kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Fnatic ja G2 Esports vastakkain ensimmäistä kertaa tälle vuodelle - LEC Kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
Kärkijoukkueiden välien selvittely - LCS kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
EG ja CLG syöksykierteessä - LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esports yhä pysäyttämätön voima - LEC kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
Kahden kärkikohtaamisen viikko - LEC Kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
Kasvojen pesun paikka ennakkosuosikeille - LCS kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
LCS-kausi käyntiin yllätysten saattelemana - LCS Kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Kiinan LPL-liiga on toistaiseksi tauolla Corona-viruksen takia image
Lue lisää
Kevätkausi käyntiin ennakkosuosikkien voitoilla - LEC kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
LCS Kevät 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LCS Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
LEC Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends talvitauko - miljonäärien leikkipaikka ja tulokkaiden esiinnousu image
Lue lisää
Maailman kärkinimet yksi vastaan yksi mittelössä - All-Star 2019 kohokohta oli jälleen yksilöturnaus image
Lue lisää
Riot Gamesin autochessin turnaus-debyytti - Onko Teamfight Tactics varteenotettava kilpapeli? image
Lue lisää
Eurooppalaisille jälleen kylmä suihku Worlds-finaalissa - Worlds 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 finaalistit ovat selvillä - luvassa jälleen Kiinan ja Euroopan kohtaaminen image
Lue lisää
Worlds 2019 välierät: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe viikko 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko A: Esittely image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko C & D image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko A & B image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Flamengo eSports & MEGA image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DetonatioN FocusMe & MAMMOTH image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Lowkey Esports & Isurus Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Unicorns of Love & Royal Youth image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DAMWON Gaming & Hong Kong Attitude image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Splyce ja Clutch Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkot arvottu image
Lue lisää
Euroopan edustajat Worlds 2019 turnaukseen selvillä image
Lue lisää
Euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaus  -  ennakko image
Lue lisää
G2 Esports LEC-liigan kesäkauden 2019 mestari image
Lue lisää
LCS Worlds-karsinta 2019 - ennakko image
Lue lisää
LEC kesäkauden 2019 finaaliviikonloppu - ennakko image
Lue lisää
NA LCS pudotuspelit käyntiin tänään image
Lue lisää
LEC Kesäkausi 2019 - Ennakko image
Lue lisää
LCS Viikkokatsaus - Kesä 2019, vko 2 image
Lue lisää
Mid-Season Invitationalin mestaruus ensimmäistä kertaa eurooppaan image
Lue lisää
Mid-Season Invitational pudotuspelien ennakko image
Lue lisää
LCS välierät päätökseen ilman yllätyksiä image
Lue lisää
LEC finaaliviikonloppu G2 Esportsin juhlaa image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan kevään 2019 mestari selvillä image
Lue lisää
LEC kärkikolmikko selvillä - edessä finaaliviikonloppu image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan pudotuspelijoukkueet selvillä image
Lue lisää
LEC pudotuspeliennakko - kevät 2019 image
Lue lisää
LEC runkosarja päätökseen - pudotuspelit uudella formaatilla image
Lue lisää
Nordic Championshipin kevätkausi 2019 päätökseen image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x