LCS kevät 2020 viikon 5 yhteenveto

LCS kevät 2020 - viikon 5 yhteenveto

Olemme kauden puolivälissä ja Cloud9 näyttää täysin pysäyttämättömältä. Myös TSM:n 2-0 viikko antaa aihetta uskoa parempaan ja niinpä isosta kolmesta vain Team Liquidin ympärillä on yhä kysymysmerkkejä. Tässä viikossa riittää läpikäymistä, joten paras siirtyä itse asiaan. Mikäli haluat lisätietoa liigasta ja sen joukkueista, sitä löytyy tapahtuma-sivulta

LCS viikon 5 ottelut

Golden Guardians 0-1 FlyQuest

Odotin tästä ottelusta yllätysvoittoa Golden Guardiansille, mutta FlyQuest piti lopulta pintansa. Etenkin Hauntzer ja Golden Guardiansin bot lane olivat hankaluuksissa. Closer ja Goldenglue pelasivat tutulla vahvalla tasolla, mutta se ei paljoa Golden Guardiansia pelastanut tässä ottelussa. FlyQuest marssi Santorinin johdolla vastustamattomasti voittoon ja Golden Guardians joutuu etsimään uusia kikkoja pysyäkseen pudotuspelitaistelussa mukana.

Dignitas 1-0 Immortals

Nämä kaksi joukkuetta ovat lähes mahdottomia ennustaa, sillä molempien otteet heittelevät suuresti ottelusta toiseen. Tällä kertaa nähtiin “hyvä Dignitas” ja se riitti Immortalsin kaatamiseen. Xmithie pelasi heikosti koko viikonlopun ja kun joukkueen suorituskyky lepää paljon tähti-junglerin harteilla niin suoritustaso oli koko joukkueella alhainen. Dignitas ei ansaitse juuri voittojaan nykyisessä vuoristoradassaan, mutta Immortals lahjoitti tämän aikalailla ilmaiseksi.

Counter Logic Gaming 0-1 Cloud9

Pobelter sai todella rankan startin paluuseensa. CLG taisteli urhoollisesti, mutta Cloud9:lle ei löydy tällä hetkellä pysäyttäjää. 

100 Thieves 0-1 Team Solomid

100 Thieves haastoi TSM:n todenteolla tässä ottelussa ja käytti hyväksi sitä että TSM:llä tuntuu olevan hankaluuksia ratkaista peliä suuressakin kultajohdossa. Bjergsen turvautui tuttuun ja turvalliseen Syndra-pickiin ja se toimi loistavasti. 100 Thieves pelasi paremmin kuin viime viikolla, mutta sillä on yhä suuria puutteita pelissään jotka täytyy korjata jos se aikoo taistella pudotuspelipaikasta.

FlyQuest 1-0 Counter Logic Gaming

CLG tuntuu kehittyvän askel askeleelta muutosten jälkeen ja se on lähempänä otteluvoittoa kokoajan. Tässä ottelussa kuitenkin Santorinin Trundle teki tuhojaan ja vei CLG:ltä mahdollisuuden taistella voitosta. Toki FlyQuest on yksi kärkijoukkueista ja odotettu voittaja tässä ottelussa, mutta CLG näytti paremmalta kuin kertaakaan tällä kaudella. Se lupaa hyvää tuleville viikoille ja etenkin kesäkautta ajatellen.

100 Thieves 1-0 Golden Guardians

100 Thieves pelasi tyylilleen uskollisena ja se toimi täydellisesti Golden Guardiansia vastaan. Tämä ottelu oli erittäin viihdyttävä ja tarjosi paljon mielenkiintoisia pickejä. Lucian-top, Yuumi ja Olaf ovat pickeinä sellaisia että luvassa on varmasti tapahtumia. Rehellisesti sanottuna Golden Guardians näytti huonolta tässä ottelussa ja mikäli molemmat joukkueet olisivat suorittaneet korkealla tasolla, olisi ottelu voinut olla vielä viihdyttävämpi. Golden Guardiansin ainut vahva suorittaja oli Goldenglue.

Immortals 0-1 Cloud9

Ei niin yllättäen yksi voitto lisää Cloud9:n pussiin. Joukkue on matkalla legendaariseen 18-0 runkosarjaan! sOAZ ei päässyt pelaamaan lainkaan League of Legendsiä tässä pelissä ja se oli voiton avain Cloud9:lle. 0/3/0 Sett lanevaiheessa ei anna kovinkaan hyviä lähtökohtia taisteluihin ja siten Zven sai vapaasti kantaa joukkueensa voittoon.

Team Liquid 0-1 Evil Geniuses

Toinen ottelu putkeen jossa Sett antaa voiton vastustajalle. Ei tarvitse olla kovinkaan suuri asiantuntija tunnistaakseen että viiden kuoleman Sett (Impact) on päätekijä TL:n tappiossa. TL kuitenkin muilta osin näytti hieman edellistä viikkoa paremmalta ja näyttää mahdolliselta että hallitsevat mestarit heräävät vielä ennen pudotuspelejä. EG:lle tämä voitto oli todella tärkeä ja pitää heidät mukana pudotuspelitaistossa.

Team Solomid 1-0 Evil Geniuses

Näytti siltä että TSM on päättänyt alkaa pelaamaan paitsi yksilöinä, myös joukkueena. Koko joukkue oli liekeissä tässä ottelussa ja etenkin Kobben Tristana (5/0/2) oli tärkeässä roolissa. Bjergsen otti jo toiseen kertaan tällä viikolla käyttöönsä Syndran ja Dardochin Lee Sin auttoi lanet johtoasemaan. TSM:lle tärkeä 2-0 viikko ja EG:lle 1-1 viikko joka pitää joukkueen mukana pudotuspelitaistossa.

Team Liquid 1-0 Dignitas

Team Liquidin voitto tiesi molemmille joukkueille 1-1 viikkoa. Kehitysaskelia ottanut Team Liquid hyödynsi hyvin Dignitaksen heikkoudet ja oli askeleen edellä tässä ottelussa. Etenkin Froggen oli ongelmissa tässä ottelussa ja se avasi karttaa Team Liquidille. Team Liquid voi olla todella tyytyväinen tähän voittoon ja Dignitakselle tämä toi peiliin katsomiselle syytä.

Sarjataulukko viikon 5 jälkeen

1. Cloud9 10-0
2. FlyQuest 7-3
3. Team Solomid 6-4
4. Dignitas 5-5
  Immortals  5-5
6. 100 Thieves 4-6
  Golden Guardians 4-6
  Evil Geniuses 4-6
  Team Liquid 4-6
10. Counter Logic Gaming 1-9

 

Miika image

Miika

24 helmikuu 2020

Kaikki LOL Uutiset

LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 2. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 1. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 8 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 5 ennakko image
Lue lisää
Worlds 2020 vaarassa! image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Runkosarjan puolivälin katsaus image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 1 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
TSM muutosten ja draaman keskellä image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LEC kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LCS pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LEC pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LCS pudotuspeliennakko image
Lue lisää
LEC pudotuspelit 1. kierros image
Lue lisää
LEC viikon 9 ennakko image
Lue lisää
LPL viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
LEC viikon 8 yhteenveto image
Lue lisää
MSI siirtyy kesäkuulle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC - viikon 8 ennakko image
Lue lisää
LEC - viikon 7 yhteenveto image
Lue lisää
LPL-liiga pelataan verkossa toisesta viikosta lähtien image
Lue lisää
LCK-liiga tauolle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LCS viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LEC viikon 6 yhteenveto image
Lue lisää
LEC - viikon 6 ennakko image
Lue lisää
Kärjessä neljän joukkueen tasapeli! - LEC kevät 2020 viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
Runkosarjan puoliväli on käsillä - LEC kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
LCK Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esportsille 0-2 viikko - LEC Kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
Cloud9:n voittoputki koetuksella - LCS kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
Leijonien todellinen tulikoe - LEC kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kevät 2020 - viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Lähes koko liiga mukana pudotuspelitaistossa - LCS kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Schalke 04 ja Team Vitality jatkavat yhä voitoitta - LEC Kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Fnatic ja G2 Esports vastakkain ensimmäistä kertaa tälle vuodelle - LEC Kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
Kärkijoukkueiden välien selvittely - LCS kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
EG ja CLG syöksykierteessä - LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esports yhä pysäyttämätön voima - LEC kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
Kahden kärkikohtaamisen viikko - LEC Kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
Kasvojen pesun paikka ennakkosuosikeille - LCS kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
LCS-kausi käyntiin yllätysten saattelemana - LCS Kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Kiinan LPL-liiga on toistaiseksi tauolla Corona-viruksen takia image
Lue lisää
Kevätkausi käyntiin ennakkosuosikkien voitoilla - LEC kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
LCS Kevät 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LCS Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
LEC Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends talvitauko - miljonäärien leikkipaikka ja tulokkaiden esiinnousu image
Lue lisää
Maailman kärkinimet yksi vastaan yksi mittelössä - All-Star 2019 kohokohta oli jälleen yksilöturnaus image
Lue lisää
Riot Gamesin autochessin turnaus-debyytti - Onko Teamfight Tactics varteenotettava kilpapeli? image
Lue lisää
Eurooppalaisille jälleen kylmä suihku Worlds-finaalissa - Worlds 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 finaalistit ovat selvillä - luvassa jälleen Kiinan ja Euroopan kohtaaminen image
Lue lisää
Worlds 2019 välierät: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe viikko 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko A: Esittely image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko C & D image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko A & B image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Flamengo eSports & MEGA image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DetonatioN FocusMe & MAMMOTH image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Lowkey Esports & Isurus Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Unicorns of Love & Royal Youth image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DAMWON Gaming & Hong Kong Attitude image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Splyce ja Clutch Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkot arvottu image
Lue lisää
Euroopan edustajat Worlds 2019 turnaukseen selvillä image
Lue lisää
Euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaus  -  ennakko image
Lue lisää
G2 Esports LEC-liigan kesäkauden 2019 mestari image
Lue lisää
LCS Worlds-karsinta 2019 - ennakko image
Lue lisää
LEC kesäkauden 2019 finaaliviikonloppu - ennakko image
Lue lisää
NA LCS pudotuspelit käyntiin tänään image
Lue lisää
LEC Kesäkausi 2019 - Ennakko image
Lue lisää
LCS Viikkokatsaus - Kesä 2019, vko 2 image
Lue lisää
Mid-Season Invitationalin mestaruus ensimmäistä kertaa eurooppaan image
Lue lisää
Mid-Season Invitational pudotuspelien ennakko image
Lue lisää
LCS välierät päätökseen ilman yllätyksiä image
Lue lisää
LEC finaaliviikonloppu G2 Esportsin juhlaa image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan kevään 2019 mestari selvillä image
Lue lisää
LEC kärkikolmikko selvillä - edessä finaaliviikonloppu image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan pudotuspelijoukkueet selvillä image
Lue lisää
LEC pudotuspeliennakko - kevät 2019 image
Lue lisää
LEC runkosarja päätökseen - pudotuspelit uudella formaatilla image
Lue lisää
Nordic Championshipin kevätkausi 2019 päätökseen image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x