Worlds 2019 lohkovaihe päivän 1 yhteenveto

Worlds 2019 lohkovaihe päivä 1: Yhteenveto

Ensimmäisenä lohkovaiheen pelipäivänä pelattiin avauskierros lohkojan B, C ja D osalta. Lohkovaiheessa jokainen joukkue kohtaa lohkotoverinsa kahdesti paras yhdestä ottelussa. Lohkovaiheesta etenee pudotuspeleihin kaksi parasta joukkuetta jokaisesta lohkosta. Ensimmäisenä päivänä ei yllätyksiltä vältytty ja saatiin loistava aloitus tälle turnaukselle. Viihdyttävyydestä kertoo paljon se ettei yksikään viidestä suuresta liigasta välttynyt tappiolta.

Fnatic 0 - 1 SK Telecom T1

Fnatic lähti turnaukseen tyylilleen uskollisena ja veti esiin Garen-Yuumi bot-lanen. SKT vastasi tähän Kayle-Nautilus duolla ja näyttäisi että tämä oli erittäin toimiva counter jos Garen ei pääse snowballaamaan alusta lähtien. Fnatic toteutti myös tyylilleen uskollisena lvl 1 pelejä, mutta niin teki myös SKT. Lopulta Broxah saa red buffin ja pääsee juuri ja juuri karkuun, mutta SKT vastasi tähän ottamalla First Blood 4vs4 taistelussa keskellä Fnaticin junglea. Heti Khanin teleportin tullessa käyttöön SKT hyödynti sen että Bwipon teleport ei vielä ollut käytettävissä ja vei koko joukkueen bot-lanelle. Tuloksena on 3 tappoa SKT:lle. Bwipo ja Nemesis kuitenkin otti samaan aikaan turret plateja ja piti kultaeron lähes tasoissa. Fnatic sai hyvän otteen pelistä ja sai hyvän piirityksen aikaan mid-lanella, mutta SKT pääsee selustaan ja ottaa kaksi tappoa Fnaticin yhtä vastaan ja purkaa piirityksen. Tämän jälkeen SKT käänti taistelut lähes poikkeuksetta edukseen ja etenkin Fakerin Tristana oli todella hyvässä iskussa. Tasaisen ottelun päätteeksi SKT ottaa avausvoiton tämän vuoden Worldseissa. Tällä kertaa Nemesis ei saanut Fakeria hallintaan ja se oli yksi merkittävistä tekijöistä tässä ottelussa. Muilta osin ottelu oli erittäin tasainen ja pienillä muutoksilla pelissä Rekkles olisi voinut hyvinkin olla voiton avain Fnaticille.

Royal Never Give Up 1 - 0 Clutch Gaming

Ottelu käynnistyi taisteluilla ympäri karttaa ja ne tuntuivat kääntyneen huomattavasti useammin RNG:lle kuin CG:lle. CG toteutti omaa 10. minuutin taktiikkaansa ja otti nopeasti Heraldin, mutta tästä huolimatta ensimmäinen turret meni RNG:lle joka kasvatti kultaeroaan. Pienet taistelut ja turrettien puskut jatkuivat seuraavan 10 minuutin ajan ja kultaero kasvoi jo 9 tuhanteen 25. minuutin kohdalla. Tämän jälkeen RNG voitti vihdoin merkittävämmän taistelun ja sai sen kautta Baronin itselleen. Baron buffin kanssa tehty piiritys osoittautui ottelun ratkaisevaksi hetkeksi, sillä Cody Sun jäi Lucianilla ensimmäistä kertaa kiinni Mingin Blitzcrankin hookkiin ja se tiesi CG:n loppua. Olen melko varma ettei Huni saanut Gnarilla yhtäkään merkittävää ultia koko ottelun aikana ja en usko että tätä pickiä nähdään enää uudestaan tässä turnauksessa. Myös Liran Nocturne epäonnistui täysin alkupelin osalta edun saamisessa. 

Invictus Gaming 1 - 0 ahq e-Sports Club

Ahq aloitti ottelun erittäin vahvasti kahdella tapolla ja pitääkin kultajohdon 20. minuutille saakka. IG ei kuitenkaan vaikuttanut missään vaiheessa olevan huolissaan tilanteesta ja kun joukkue sai esineitä championeilleen niin se käänsi kaksi taistelua itselleen ja käänsi kultajohdon itselleen. Tämän jälkeen IG ei päästänyt enää ahq:ta millään tapaa takaisin peliin ja loistavan Baronin ympärillä käydyn taistelun jälkeen se lopettaa pelin helposti. Erityisesti Leyanin Gragas oli todella suuressa roolissa pelin keskivaiheilla. Erittäin vaikuttava esitys hallitsevilta maailmanmestareilta joiden nykykunnon suhteen oli jonkin verran kysymysmerkkejä.

DAMWON Gaming 0 - 1 Team Liquid

Peli aaltoili pitkän aikaa puolelta toiselle ja vasta Rift Heraldin ottamisen jälkeen DAMWON sai itselleen kultajohdon ja se pysyi kunnes DAMWON meni ottamaan ensimmäistä Baronia ja TL näki tilaisuutensa tulleen. TL rankaisi nuoria Korealaisia oikein isän kädestä ja otti vakuuttavan otteen pelistä. Periaatteessa DAMWONin peli päättyi tuohon taisteluun Baronilla kun TL ei koskaan enää hellittänyt otettaan pelistä. Vakuuttavia otteita TL:ltä heti kun DAMWON avasi oven vähän. 

J Team 1 - 0 FunPlus Phoenix

FPX draftasi itselleen Sionin midiin, Mordekaiserin toppiin ja Galion supportiksi, joten joukkueen tulisi ottaa ottelu haltuun heti alusta saakka sillä damage ei tulisi riittämään enää pelin loppuvaiheissa kahdella cärryllä. FPX:n elämä muuttui huomattavasti hankalammaksi sillä J Team pelasi pelin keskivaiheen taistelut aivan täydellisesti ja onnistui löytämään J Teamin Kai’San tankkien seasta. FPX yritti hakea viimeisenä epätoivoisena yrityksenä Baronia, mutta J Team luki tämän hyvin ja tuhosi täysin FPX:n. Tämän tuloksena J Team sai kaksi inhiä ja tukevan kultajohdon. Seuraavassa taistelussa FPX tuhottiin täysin ja peli sai vihdoin päätöksensä. Loistavasti pelattu ottelu J Teamilta joka rankaisi FPX:ää heikosta draftista ja vielä heikommasta suorittamisesta valitulla kokoonpanolla. 

GAM Esports 0 - 1 Splyce

GAM on tunnettu ns. Kaaosmaisesta pelityylistään ja sen mukaiset ovat myös pickit tähän otteluun. Se halusi napsia vihollisia ja pitää painetta yllä. Splyce kuitenkin draftasi itselleen turvallisuutta ja skaalaavuutta. Splyce paitsi draftasi nerokkaasti, se myös pelasi oman taktiikkansa täydellisesti. Kaaoksesta ja tapoista elävä GAM ei saanut yhtäkään tappoa ensimmäisen 20 minuutin aikana. Sen sijaan Splyce rankaisi GAMia aggressiivisista yrityksistä ja sitä kautta myös sai itselleen kultajohdon. Splyce onnistui täysin tappamaan GAMin normaalin pelitaktiikan. GAM sai ensimmäisen kunnollisen vastaiskun 25. minuutin kohdalla kun Humanoid astuu topissa hieman liian pitkälle ja GAM rankaisi kahden tapon voimin. Kuitenkin vain kaksi minuuttia myöhemmin Splyce otti itsevarmasti Baronin itselleen ja sen avulla puskiessa GAM näki parhaaksi iskeä yksin olevan Vizicsacsin kimppuun joukolla, mutta kuin ihmeen kaupalla Vizicsacsi selviytyy ja muu Splyce iski sivustasta ja tuhosi täysin koko GAMin. Nexuksen tuhoaminen oli enää pelkkä muodollisuus ja Splyce pääsi juhlimaan LEC:n ensimmäistä voittoa.

Päivän nosto

Tristana ja Kayle uudet permabannit?

Tämän pelipäivän aikana nähtiin kun maailman parhaat pääsivät näyttämään mitä pickejä on treenattu. Kaksi pickiä oli erittäin suuressa roolissa tänään: Tristana, etenkin Fakerin käsissä, ja Kayle. On hyvin mahdollista että nämä liittyvät samalle listalle kuin Pantheon ja Qiyana, eli vakiobanneihin. 

Päivän twiitti

Liittyen päivän nostoon G2 oli heti ajan hermolla

https://twitter.com/G2esports/status/1183004155499208707

 

Miika Pulkkinen image

Miika Pulkkinen

12 lokakuu 2019

Kaikki LOL Uutiset

LEC kesä 2020 - Viikko 8 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 5 ennakko image
Lue lisää
Worlds 2020 vaarassa! image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Runkosarjan puolivälin katsaus image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 1 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
TSM muutosten ja draaman keskellä image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LEC kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LCS pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LEC pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LCS pudotuspeliennakko image
Lue lisää
LEC pudotuspelit 1. kierros image
Lue lisää
LEC viikon 9 ennakko image
Lue lisää
LPL viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
LEC viikon 8 yhteenveto image
Lue lisää
MSI siirtyy kesäkuulle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC - viikon 8 ennakko image
Lue lisää
LEC - viikon 7 yhteenveto image
Lue lisää
LPL-liiga pelataan verkossa toisesta viikosta lähtien image
Lue lisää
LCK-liiga tauolle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LCS viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LEC viikon 6 yhteenveto image
Lue lisää
LEC - viikon 6 ennakko image
Lue lisää
Kärjessä neljän joukkueen tasapeli! - LEC kevät 2020 viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
Runkosarjan puoliväli on käsillä - LEC kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
LCK Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esportsille 0-2 viikko - LEC Kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
Cloud9:n voittoputki koetuksella - LCS kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
Leijonien todellinen tulikoe - LEC kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kevät 2020 - viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Lähes koko liiga mukana pudotuspelitaistossa - LCS kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Schalke 04 ja Team Vitality jatkavat yhä voitoitta - LEC Kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Fnatic ja G2 Esports vastakkain ensimmäistä kertaa tälle vuodelle - LEC Kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
Kärkijoukkueiden välien selvittely - LCS kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
EG ja CLG syöksykierteessä - LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esports yhä pysäyttämätön voima - LEC kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
Kahden kärkikohtaamisen viikko - LEC Kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
Kasvojen pesun paikka ennakkosuosikeille - LCS kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
LCS-kausi käyntiin yllätysten saattelemana - LCS Kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Kiinan LPL-liiga on toistaiseksi tauolla Corona-viruksen takia image
Lue lisää
Kevätkausi käyntiin ennakkosuosikkien voitoilla - LEC kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
LCS Kevät 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LCS Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
LEC Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends talvitauko - miljonäärien leikkipaikka ja tulokkaiden esiinnousu image
Lue lisää
Maailman kärkinimet yksi vastaan yksi mittelössä - All-Star 2019 kohokohta oli jälleen yksilöturnaus image
Lue lisää
Riot Gamesin autochessin turnaus-debyytti - Onko Teamfight Tactics varteenotettava kilpapeli? image
Lue lisää
Eurooppalaisille jälleen kylmä suihku Worlds-finaalissa - Worlds 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 finaalistit ovat selvillä - luvassa jälleen Kiinan ja Euroopan kohtaaminen image
Lue lisää
Worlds 2019 välierät: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe viikko 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko A: Esittely image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko C & D image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko A & B image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Flamengo eSports & MEGA image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DetonatioN FocusMe & MAMMOTH image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Lowkey Esports & Isurus Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Unicorns of Love & Royal Youth image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DAMWON Gaming & Hong Kong Attitude image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Splyce ja Clutch Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkot arvottu image
Lue lisää
Euroopan edustajat Worlds 2019 turnaukseen selvillä image
Lue lisää
Euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaus  -  ennakko image
Lue lisää
G2 Esports LEC-liigan kesäkauden 2019 mestari image
Lue lisää
LCS Worlds-karsinta 2019 - ennakko image
Lue lisää
LEC kesäkauden 2019 finaaliviikonloppu - ennakko image
Lue lisää
NA LCS pudotuspelit käyntiin tänään image
Lue lisää
LEC Kesäkausi 2019 - Ennakko image
Lue lisää
LCS Viikkokatsaus - Kesä 2019, vko 2 image
Lue lisää
Mid-Season Invitationalin mestaruus ensimmäistä kertaa eurooppaan image
Lue lisää
Mid-Season Invitational pudotuspelien ennakko image
Lue lisää
LCS välierät päätökseen ilman yllätyksiä image
Lue lisää
LEC finaaliviikonloppu G2 Esportsin juhlaa image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan kevään 2019 mestari selvillä image
Lue lisää
LEC kärkikolmikko selvillä - edessä finaaliviikonloppu image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan pudotuspelijoukkueet selvillä image
Lue lisää
LEC pudotuspeliennakko - kevät 2019 image
Lue lisää
LEC runkosarja päätökseen - pudotuspelit uudella formaatilla image
Lue lisää
Nordic Championshipin kevätkausi 2019 päätökseen image
Lue lisää
Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle

Lisätietoa
x