LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto

EG ja CLG syöksykierteessä - LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto

Toinen viikko LCS:ää pelattuna ja voimasuhteet alkavat pikkuhiljaa selvitä. Team Liquidia lukuunottamatta joukkueet ovat päässeet nyt pelaamaan vähintään viikon avauskokoonpanolla, joten tekosyyt alkavat poistua kuvioista. Cloud9 on kahden viikon jälkeen ainut joukkue ilman tappioita ja CLG ainut joukkue joka ei vielä ole avannut voittotiliään. Lisätietoa turnauksesta ja sen joukkueista löytyy täältä. Parhaiten LCS:n tapahtumista pysyy selvillä seuraamalla viikottaisia yhteenvetoja ja ennakoita.

Kärjessä

Cloud9

C9 jatkaa voittoputkessa myös Immortals:in ja 100T:n kohtaamisen jälkeen. Pelien keskiarvoinen pituus kasvoi hieman, sillä molemmat ottelut kestivät yli puoli tuntia, mutta joukkueen ylivoima jatkuu siitä huolimatta. Cloud9 onnistui saamaan Dragon Soulin molemmissa tämän viikon otteluissa ja sen lisäksi hallitsemaan kartan tapahtumia. 4-0 tilastot ainoana joukkueena antaa loistavat lähtökohdat tuleviin viikkoihin.

Haastajat

FlyQuest

Team Liquidille häviäminen tuntuu pahalta paitsi puiden istuttamisen kannalta, myös sijoitusten osalta. Kauden toisella puoliskolle se joutuu kohtaamaan täysimiehisen Team Liquidin ja siten voitto ensimmäisellä puoliskolla olisi ollut tärkeä mahdollisten tie-breakereiden suhteen. FlyQuest kuitenkin kokosi itsensä Dignitas-otteluun ja onnistui kaatamaan voittoputkessa edenneen vastustajansa ja samalla se onnistui pitämään itsensä jaetulla toisella sijalla.

Dignitas

Toisin kuin FlyQuest, Dignitas onnistui kaatamaan Team Liquidin. Tämä voitto oli hyvin tärkeä pudotuspelipaikkojen jakamisen suhteen ja joukkue oli ehkä hieman liiankin itsevarma lähtiessään peliin FlyQuestia vastaan. Viikon jälkimmäisessä ottelussa lukuisat yksilövirheet kaatoivat ottelun ja katkaisivat voittoputken. Etenkin Grig ja Huni olivat kuin varjo edellisiin otteluihin verrattuna. Valitettavasti näyttää siltä että Dignitas on näiden virheiden takia vaarassa valua keskikastin taisteluun.

Keskikasti

100T

Keskikastista löytyy joukkueita jotka eivät aiemmin ehkä ole sinne kuuluneet. 100T oli viime vuonna sarjan häntäpäässä ja ennakossa oletin että he olisivat ehkä ennemmin haastaja-joukossa. Joukkue jatkoi kuitenkin tällä viikolla samalla 1-1 tuloksella kuin ensimmäisellä viikolla. Se hävisi C9:lle ja otti ilmaisen voiton aivan surkeaa kautta pelaavasta CLG:stä. Joukkue on usein ongelmissa pelin keskivaiheilla ja nämä ongelmat täytyy korjaantua nopeasti jotta paikka pudotuspelitaistossa säilyy. 

Team Liquid

Haastava kauden alku ilman Broxah:ia, mutta TL onnistui kuitenkin hakemaan voiton Dignitaksesta. Tappio kovassa liidossa olevalle FlyQuestille ei ollut yllätys ja 2-2 tilasto kahden viikon jälkeen on jotakuinkin sitä mitä voi odottaa varapelaajalla pelaavalta huippujoukkueelta. 

Immortals

Immortals on pelannut omalla pelityylillään, eli hidas alku mutta vakuuttavaa taktista pelaamista ja voitto pelin edetessä tarpeeksi pitkälle. Tai näin oli ainakin ennen kuin se kohtasi Cloud9:n joka murskasi sen täysin. Mikäli joukkue jatkaa hitaasti pelaamista se voi olla ongelmissa toisella puoliskolla kun joukkueet saavat pelinsä paremmin kuntoon ja löytävät uusia taktiikoita peliinsä. 

Team Solomid

Todella heikon aloituksen jälkeen TSM osoitti todella hyviä otteita Evil Geniuses:ia ja CLG:tä vastaan. Siitäkin huolimatta että molemmat vastustajista ovat täydessä syöksykierteessä on TSM:lle helpotus löytää voittoja. Ilman näitä voittoja otsikosta voisi EG:n tai CLG:n tilalta löytyä TSM. Pientä viilausta ja hiomista vielä peliin ja tämä joukkue on valmis taisteluun pudotuspelipaikoista ja jopa aivan kärkisijoista. Erityisen hyvältä vaikuttaa se että rankka alku ei ole vaikuttanut Dardochiin yhtä raskaasti kuin aiemmissa joukkueissa.

Häntäpää

Golden Guardians

Joukkue onnistui vihdoin löytämään voiton ja siitä iloitsee varmasti kaikki muut paitsi EG. Rehellisyyden nimissä GG:n olisi kuulunut voittaa ottelunsa myös Immortalsia vastaan, mutta bot lanen kaksikon yksilövirheet koituivat joukkueen kohtaloksi. Myös se että Goldengluelta ei ole nähty juurikaan joustavuutta champion poolin osalta on hieman huolestuttavaa. Joukkue kuitenkin kuuluu enemmän keskikastiin kuin häntäpäähän esitystensä valossa.

Evil Geniuses

Joukkueen avausvoitto 100T:tä vastaan on viimeistään tämän 0-2 viikon jälkeen unohdettu. Ja kun ottaa huomioon ettei vastassa ollut sarjan kärkipään joukkueita, vaan ensimmäisellä viikolla EG:n tapaan haparoineet GG ja TSM, niin näyttää vahvasti siltä ettei suurin puhein sarjaan tullut organisaatio pysty puheitaan täyttämään tällä kaudella. Tähtipelaajia sisältävä kokoonpano on ollut selkeissä ongelmissa ja voidaan vain toivoa että se löytää yhteisen sävelen pian.

Counter Logic Gaming

0-4 aloituksen jälkeen on olemassa vain yksi suunta, ylöspäin. Joukkueen ympärillä käytävä keskustelu liikkuu isosti Crown:in ympärillä toisten sanoessa että menneiden vuosien tähtipelaaja ei saa tarpeeksi tukea joukkueeltaan, kun toiset samaan aikaan sanovat ettei Crown ole yrittänyt tosissaan saada peliä kulkemaan. Varmaa on se ettei joukkueen ongelmat kuitenkaan ole yhden pelaajan tai tekijän syytä, vaan kyseessä on huomattavasti laajempi ongelma. Kukaan tuskin osasi aavistaa että CLG nähtäisiin tällä kaudella viimeisellä sijalla ja on joukkueen onni että kevätkauden merkitystä Worldsien suhteen on huomattavasti pienennetty ja siten sillä on enemmän aikaa saada ongelmia ratkottua. On vaan vaikea uskoa että tämän tason ongelmat korjaantuisivat ilman pelaajavaihdoksia. 

Sarjan kolmas viikko lähenee jo ja loistavia otteluita on vielä paljon edessä. Kannattaa pitää silmät auki kolmannen viikon ennakon varalta ja odotellessa kannattaa katsoa DIG vs TL ottelu, mikäli sen viikonloppuna missasit. 

 

Miika image

Miika

5 helmikuu 2020

Kaikki LOL Uutiset

LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 2. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Pudotuspelien 1. kierroksen ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 8 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 7 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 6 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 5 ennakko image
Lue lisää
Worlds 2020 vaarassa! image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Runkosarjan puolivälin katsaus image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - viikko 3 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Viikko 2 ennakko image
Lue lisää
LCK kesä 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Viikko 1 ennakko image
Lue lisää
LCS kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
LEC kesä 2020 - Power rankings image
Lue lisää
TSM muutosten ja draaman keskellä image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LEC kevät 2020 - Joukkueiden arviointi image
Lue lisää
LCS pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LEC pudotuspelien yhteenveto image
Lue lisää
LCS pudotuspeliennakko image
Lue lisää
LEC pudotuspelit 1. kierros image
Lue lisää
LEC viikon 9 ennakko image
Lue lisää
LPL viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
LEC viikon 8 yhteenveto image
Lue lisää
MSI siirtyy kesäkuulle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC - viikon 8 ennakko image
Lue lisää
LEC - viikon 7 yhteenveto image
Lue lisää
LPL-liiga pelataan verkossa toisesta viikosta lähtien image
Lue lisää
LCK-liiga tauolle Korona-viruksen takia image
Lue lisää
LEC viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LCS viikon 7 ennakko image
Lue lisää
LEC viikon 6 yhteenveto image
Lue lisää
LEC - viikon 6 ennakko image
Lue lisää
Kärjessä neljän joukkueen tasapeli! - LEC kevät 2020 viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 - viikon 5 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
Runkosarjan puoliväli on käsillä - LEC kevät 2020 viikon 5 ennakko image
Lue lisää
LCK Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
LCS kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esportsille 0-2 viikko - LEC Kevät 2020 viikon 4 yhteenveto image
Lue lisää
Cloud9:n voittoputki koetuksella - LCS kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
Leijonien todellinen tulikoe - LEC kevät 2020 viikon 4 ennakko image
Lue lisää
LCK kevät 2020 - viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Lähes koko liiga mukana pudotuspelitaistossa - LCS kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Schalke 04 ja Team Vitality jatkavat yhä voitoitta - LEC Kevät 2020 viikon 3 yhteenveto image
Lue lisää
Fnatic ja G2 Esports vastakkain ensimmäistä kertaa tälle vuodelle - LEC Kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
Kärkijoukkueiden välien selvittely - LCS kevät 2020 viikon 3 ennakko image
Lue lisää
EG ja CLG syöksykierteessä - LCS Kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
G2 Esports yhä pysäyttämätön voima - LEC kevät 2020 viikon 2 yhteenveto image
Lue lisää
Kahden kärkikohtaamisen viikko - LEC Kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
Kasvojen pesun paikka ennakkosuosikeille - LCS kevät 2020 viikon 2 ennakko image
Lue lisää
LCS-kausi käyntiin yllätysten saattelemana - LCS Kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
Kiinan LPL-liiga on toistaiseksi tauolla Corona-viruksen takia image
Lue lisää
Kevätkausi käyntiin ennakkosuosikkien voitoilla - LEC kevät 2020 viikon 1 yhteenveto image
Lue lisää
LCS Kevät 2020 - Viikon 1 ennakko image
Lue lisää
LCS Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
LEC Power Rankings - Kevätkausi 2020 image
Lue lisää
League of Legends talvitauko - miljonäärien leikkipaikka ja tulokkaiden esiinnousu image
Lue lisää
Maailman kärkinimet yksi vastaan yksi mittelössä - All-Star 2019 kohokohta oli jälleen yksilöturnaus image
Lue lisää
Riot Gamesin autochessin turnaus-debyytti - Onko Teamfight Tactics varteenotettava kilpapeli? image
Lue lisää
Eurooppalaisille jälleen kylmä suihku Worlds-finaalissa - Worlds 2019 finaalin yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 finaalistit ovat selvillä - luvassa jälleen Kiinan ja Euroopan kohtaaminen image
Lue lisää
Worlds 2019 välierät: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 puolivälierät päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe viikko 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkovaihe päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko A: Esittely image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in pudotuspelit: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 4: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 3: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 2: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Yhteenveto image
Lue lisää
Worlds 2019 play-in päivä 1: Ennakko image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko C & D image
Lue lisää
Worlds 2019 lohko-ennakko: Play-in lohko A & B image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Flamengo eSports & MEGA image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DetonatioN FocusMe & MAMMOTH image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Lowkey Esports & Isurus Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Unicorns of Love & Royal Youth image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: DAMWON Gaming & Hong Kong Attitude image
Lue lisää
Worlds 2019 joukkue-esittely: Splyce ja Clutch Gaming image
Lue lisää
Worlds 2019 lohkot arvottu image
Lue lisää
Euroopan edustajat Worlds 2019 turnaukseen selvillä image
Lue lisää
Euroopan Worlds-maailmanmestaruuskisojen karsintaturnaus  -  ennakko image
Lue lisää
G2 Esports LEC-liigan kesäkauden 2019 mestari image
Lue lisää
LCS Worlds-karsinta 2019 - ennakko image
Lue lisää
LEC kesäkauden 2019 finaaliviikonloppu - ennakko image
Lue lisää
NA LCS pudotuspelit käyntiin tänään image
Lue lisää
LEC Kesäkausi 2019 - Ennakko image
Lue lisää
LCS Viikkokatsaus - Kesä 2019, vko 2 image
Lue lisää
Mid-Season Invitationalin mestaruus ensimmäistä kertaa eurooppaan image
Lue lisää
Mid-Season Invitational pudotuspelien ennakko image
Lue lisää
LCS välierät päätökseen ilman yllätyksiä image
Lue lisää
LEC finaaliviikonloppu G2 Esportsin juhlaa image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan kevään 2019 mestari selvillä image
Lue lisää
LEC kärkikolmikko selvillä - edessä finaaliviikonloppu image
Lue lisää
Pohjois-Amerikan LCS-liigan pudotuspelijoukkueet selvillä image
Lue lisää
LEC pudotuspeliennakko - kevät 2019 image
Lue lisää
LEC runkosarja päätökseen - pudotuspelit uudella formaatilla image
Lue lisää
Nordic Championshipin kevätkausi 2019 päätökseen image
Lue lisää

Gdpr Image

We use cookies on this site to enhance your user experience.

By clicking any link on this page you are giving your consent for us to set cookies

x